Näytetään tekstit, joissa on tunniste Historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Historia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. marraskuuta 2014

Marginaalissa ei ole hyvä olla


Sukupuolineutraali avioliittolaki ei ole vielä mennyt lopullisesti läpi, mutta vahvoilla se on. Monet uskovat ovat pettyneitä ja sosiaalinen media on täynnä reaktioita. Tarkastelen kahta kohtaamaani suhtautumistapaa.

Kuuluuko seurakunta marginaaliin?


On totta, että uskovat eivät voi säilyttää lainsäädännössä käsityksiään, jos demokraattinen enemmistö ei kannata niitä. On totta, että sukupuolineutraalin avioliittolain menestys ei ole yllätys, koska se on osa länsimaiden arvokehitystä. Yksi sopeutumistaktiikka yhteiskunnan maallistumiseen on underground-romantiikka. Seurakunta oli syntyessään marginaalissa ja se kasvoi voimakkaasti. Jotkut näkevät lainsuojattomuuden ja yhteiskunnasta erillisyyden seurakunnan luonnollisena paikkana.

Seurakunta joutui alakynnessä ollessaan kokemaan ajoittain vainoja ennen kuin kristinusko laillistettiin Rooman valtakunnassa 300-luvun alussa. Menestyikö seurakunta vainojen vuoksi vai niistä huolimatta? Oliko se vain niin elinvoimainen, että sitä ei pysäyttänyt mikään? Olen kyllä valmis sopeutumaan marginaaliin ja toimimaan siellä parhaani mukaan, jos on pakko. Kyse on minulle silti erittäin vastentahtoisesta joutumisesta. 

Kristinuskon laillistaminen johtui siitä, että usko levisi johtajiin asti. Tämä oli varmasti Jumalan tahdon mukaista. Seuraukset olivat hyviä: Teologit, jotka olivat ennen joutuneet keskittymään puolustustaisteluun, pystyivät käymään opillista keskustelua, jonka tuloksia pidämme nykyään itsestäänselvyytenä. Kristinusko levisi entisestään. Kristittyjen valtiollinen vaikuttaminen rajoitti pakanallisessa yhteiskunnassa vallinneita epäinhimillisiä käytäntöjä. Toki 300-luvun lopulla syntynyt valtiokirkkojärjestelmä toi myös omat ongelmansa.

Saatamme unohtaa, miten suuresti Suomenkin hyvät elinolot johtuvat kristinuskon yltämisestä lainsäädäntöön. Jumala haluaa kaikkien ihmisten parasta ja siihen meidänkin tulisi pyrkiä. Arvostan uskovia poliitikkoja, jotka eivät anna periksi, vaan käyvät raskasta taistelua koko maan vuoksi. Mitä kauemmas etäännymme kristillisistä arvoista, sen huonommin kaikki voivat. Myös omat lapsemme.

Uuden testamentin kirjeistä näkee selvästi, että seurakunnat eivät olleet erillisiä saarekkeita. Ympäristön jumalattomat tavat elivät myös seurakunnan sisällä. Ne olivat jatkuva riski uskoville ja niihin oli koko ajan reagoitava.

Sitä emme ainakaan hahmota, millaista todellinen marginaalissa olo on. Kukoistaako seurakunta muslimimaissa? Miten hirveää onkaan vainojen kokeminen esimerkiksi Irakissa?

Jotkut korostavat, että seurakunnan ei tulisi vaikuttaa maailmaan poliittisesti, vaan synnyttämällä muuttuneita ihmisiä, uskovia. Kertooko yhteiskunnan takaisinpakanallistuminen siis muuttuneiden ihmisten puutteesta - eli heikosta seurakunnasta? Onhan mahdotonta, että usko ei vaikuttaisi myös yhteisessä päätöksenteossa. Marginaalisuus ei ole ihanne, vaan tappio. Se on vallatun maan menetystä.

Älkäämme sortuko fatalistiseen ajatteluun, jonka mukaan maailman pitääkin paheta, emmekä me voi sille mitään. Yritetään edes.

Ottaako Jumala siunaavan kätensä pois Suomen yltä?


Toinen suhtautumistapa avioliittolain etenemiseen on paniikki. Kysymys nähdään suunnattoman tärkeänä. Jotkut pelkäävät, että lailla on hirveitä hengellisiä seuraamuksia. Itse en usko Jumalan siunauksen luonteen olevan sellainen, että se olisi juuri tästä kysymyksestä kiinni. Ajatus Jumalan erityisestä kädestä Suomen yllä on muutenkin kansallisromantiikkaa. Ihmisten toiminnalla on omat seuraamuksensa. Jumalan tahdon mukaisesta elämästä seuraa hyvää, sen vastaisesta elämästä huonoa. Oli maa sitten mikä tahansa.

Sukupuolineutraali avioliitto ei nähdäkseni edes ole kristittyjen kannalta olennaisin lainsäädännöllinen ongelma Suomessa. Abortti on isompi asia maassa, jossa joka seitsemäs lapsi poistetaan kohdusta. On myös tarpeen kiinnittää suurta huomiota siihen, ettei kansalaisten eriarvoistumisen jatku.

-----

Äänestys avioliittolaista oli sitä paitsi todella tiukka. Kyse ei ole selkeästi suomalaisten tahdosta. Jos ensi eduskuntavaaleissa perinteisen avioliiton kannattajat pääsevät voitolle, laki voidaan perua.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Onko Suomi syvältä?


Nimimerkki Sanden blogikirjoitus Mielisairas Suomi on kuulemma ollut viime päivinä suosittu netissä. Sande haukkuu tekstissään suomalaista byrokratiaa, jonka johdosta hänen mukaansa voileivän tekemiseenkin tarvitaan lupapaperi. Olen osittain samaa mieltä, mutta haluan peräänkuuluttaa hieman suhteellisuudentajua.


Suhteellistaminen 1: Osattiin sitä ennenkin


Nykyinen byrokratia ei 1800-luvun alun Suomen suuriruhtinaskunnan asukkaiden mielestä olisi mitään. Vielä silloin ammatinharjoitusta ja kaupankäyntiä säänteli ankara ammattiyhdistyssääntö. Tähän yhdistyivät sellaiset luokka- ja sukupuoliroolit, että meidän on vaikea edes hahmottaa niitä. Siinä ei kuka tahansa todellakaan perustanut yritystä tai edes toiminut haluamallaan alalla. Jos lupia edes pääsi hakemaan, pyöriteltiin ankarasti papereita ja lisäksi tarvittiin suhteita päättäjiin.

"...olivat pahassa kurimuksessa anoessaan maistraatilta jos jonkinlaisia lupia työntekoa varten. Kauppaakaan ei saanut käydä ilman asianomaisia papereita ja leimoja..."
Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet, s. 367

Kaari Utrio on historioitsija ja kirjailija, jonka teokset sisältävät tarkkaan tutkittua tietoa menneisyydestä.


Suhteellistaminen 2: Oletko asunut muualla?


Lintukodossamme tehdään tietenkin virheitä asioiden hoidossa ja parannuksia täytyy etsiä. Tästä huolimatta en tykkää ollenkaan Suomi on *erseestä -asenteesta. Pidän paatoksellista valitusta kotimaan oloista ylihemmoteltujen kakaroiden kitinänä. Moni tuttuni on kertonut, että arvostus Suomea kohtaan on noussut ulkomailla asumisen jälkeen. Näin on käynyt myös minulle. Ei tarvitse mennä kuin Norjaan asti ja kouluruokailusta ja kunnallisesta hammashoidosta voi vain haaveilla. Ai niin, kouluruokahan on niin pahaa, ettei sitä syö kukaan.

Itsetyytyväinen lottovoittoretoriikka sikseen. Suomi ei ole täydellinen, mutta kuitenkin monella tavalla turvallinen, tasa-arvoinen ja korruptoimaton maa asua. Jos joku kaipaa motivaatiota kotimaassa kököttämiseen, voi katsoa vaikka seuraavan videon sambialaisista lapsista. He iloitsevat saadessaan puhdasta vettä ensimmäistä kertaa elämässään. Varoitus: saattaa motivoida myös auttamiseen.



World Vision- The Zambia Project from Janssen Powers on Vimeo.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Mitä tekemistä Raamatulla on ihmisoikeuksien kanssa?


Bloggasin viimeksi ajatusmallista, jonka mukaan uskovien ei pitäisi yrittää vaikuttaa lainsäädäntöön uskonsa pohjalta. Tämän filosofian mukaan kristilliset arvot kuuluvat seurakuntaan, mutta maallisen valtion tulee antaa mennä suuntaansa. Perusteluna on, että kristillistä etiikkaa ei voi odottaa ei-kristityiltä. 

Väitin, että näkemys ei kestä loogista tarkastelua, koska se tarkoittaisi käytännössä välinpitämättömyyttä ihmisten hyvinvoinnista. Toki täysin kristillistä utopiaa ei voi toteuttaa. Sisäinen poliitikkoni on ilmeisesti herännyt, koska en malta olla kirjoittamatta lisää aiheesta.

Emme varmastikaan hahmota, millainen valtiomme todella olisi, jos kaikki kristilliset vaikutteet, jotka sen ovat rakentaneet, otettaisiin pois. Antiikin aikaa, johon kristinusko saapui Jeesuksen synnyttyä ihmiseksi, on ihailtu renessanssista asti. Ei se nyt niin hehkeää ollut. Elämä tuolloin oli monesti hyvin vaikeaa, jos ei sattunut olemaan hyvin toimeentuleva mies. Harva oli.

Juutalainen/kreikkalainen/roomalainen kulttuuri, johon Uusi testamentti kirjoitettiin, sisälsi monia ihmisoikeusongelmia. Kun puhun juutalaisuudesta, on hyvä muistaa, että ajan juutalainen elämäntapa sisälsi paljon piirteitä, jotka olivat ihmislähtöisiä, eivätkä peräisin Vanhan testamentin ilmoituksesta. Vanha testamentti on samaa jumalallista ilmoitusta kuin sen täydentävä Uusi testamentti. Juuri tämän ilmoituksen tähden ihmisoikeustilanne oli juutalaisuudessa kuitenkin osin pakanakulttuureja parempi. Juutalaiset olivat Jumalan erityisesti valitsema kansa ja ovat edelleen.

Katsotaan hieman muutamia antiikin ajan sosiaalisia ongelmia ja Raamatun kantaa niihin. Mainitut raamatunkohdat ovat esimerkkejä, eivät suinkaan ainoita, joissa kyseisiä aiheita käsitellään.


Kakarat pois tieltä?


Lapsella ei ollut minkäänlaista sosiaalista asemaa. Köyhemmissä pakanaperheissä, vaikka ei juutalaisuudessa niinkään, hylättiin usein vastasyntyneitä minne sattuu.

Raamatun vastaus:

Jeesus otti lapset luokseen ja siunasi heitä, vaikka opetuslapset eivät olleet kiinnostuneita merkityksettömien henkilöiden huomaamisesta. Jeesus teki lapsista jopa esimerkillisiä, mikä oli outo näkemys kuulijoille.

Mark. 10:13-16 (ote)
"13 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia,
14 mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta."

Lastenkasvatuksessa kehotettiin hylkäämään liian rajut keinot.

Ef. 6:4
"Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan."


Naiset kyykkyyn?


Naisen asema oli alistettu. Juutalaisten kesken asian olisi pitänyt olla toisin, sillä heidän hallussaan olleen ilmoituksen mukaan Jumala oli luonut miehen ja naisen tasaveroisiksi Jumalan kuviksi. Juutalaiset oppineet miehet halveksivat syvästi naiseutta ja heidän tiedetään kiittäneen säännöllisesti Jumalaa siitä, että eivät olleet naisia. Naisen todistuksella ei ollut oikeudessa mitään arvoa. Naisella ei ollut mahdollisuutta koulutukseen, ellei hänen miehensä halunnut opettaa hänelle jotakin. Sekä juutalaisessa, kreikkalaisessa että roomalaisessa kulttuurissa aviomiehellä oli periaatteessa rajaton valta puolisoonsa.

Raamatun vastaus:

Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat olivat naisia.

Luuk. 24:1-11 (ote)
"9 Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille.
10 Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille,
11 mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä."

Naiset saivat hengellistä opetusta ja olivat aktiivisia toimijoita alkuseurakunnassa miesten rinnalla, jopa johtajuudessa.

Room. 16:1-23 (ote)
"1 Annan teille suositukseni sisarestamme Foibesta, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija.
2 Ottakaa hänet vastaan Herran palvelijana niin kuin pyhille sopii ja auttakaa häntä kaikessa, missä hän tarvitsee teitä. Onhan hän itsekin ollut tukena monille, myös minulle."

Paavali arvosteli tapaa, jolla ajan perheen pää hallitsi vaimoaan ja perheettään kuin yksinvaltias. Tämän sijaan aviomiestä kehotettiin kohtelemaan puolisoaan rakkaudella. Ajatus molempien puolisoiden alistumisesta toistensa tahtoon oli vallankumouksellinen.

Ef. 5:21-33 (otteita)
"21 Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen."
"28 Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään."


Rasismi normina?


Juutalaiset halveksivat usein voimakkaasti pakanakansojen jäseniä, vaikka heidät olikin kutsuttu valoksi näille. Rooman valtakunnassa laki suojasi vain kansalaisia, mutta alisti muita. Tosin kansalaisuuden saattoi ostaa, jos oli tarpeeksi rikas.

Raamatun vastaus:

Jeesus oli läheisissä yhteyksissä samarialaisiin, jotka olivat juutalaisten eniten halveksima kansa.

Joh. 4:1-42 (ote)
"7 Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: "Anna minun juoda astiastasi."
8 Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa.
9 Samarialaisnainen sanoi: "Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?" Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa."


Köyhät riistoon?


Vanhatestamentillinen Mooseksen laki koetti torjua köyhyyttä niin paljon kuin mahdollista. Ohjeet eivät menneet perille, vaan juopa köyhien ja rikkaiden välillä leveni ajan mittaan. Rikas papistokin saattoi jopa suoranaisesti riistää huono-osaisia. Jeesuksen aikana kaduilla oli joukoittain kerjäläisiä. Rooman valtakunnan vähävaraisimmat tuomittiin pienistä syistä raipparangaistuksiin, kaivoksiin pakkotyöhön, leijonien eteen tai ristiinnaulittavaksi. Orjuus oli hyvin yleistä; Rooman valtakunnan talous suorastaan perustui sille.

Raamatun vastaus:

Jeesus kutsui seuraajiaan auttamaan köyhiä.

Luuk. 12:33
"Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan."


Kristinusko toi edistystä


Kristinuskon leviäminen on tuonut Euroopan elinolosuhteisiin paljon hyvää, vaikka Raamatun ihanteiden toteutus onkin ollut epätäydellistä ja osin hidasta. Jotta edistys on voinut tapahtua, on kristillisten periaatteiden täytynyt päästä esille myös valtion tasolla.

Kristinuskon vaikutuksen näemme helposti vertaamalla yleisesti edellä mainittujen ongelmien tilannetta kristillisillä ja ei-kristillisillä alueilla. Esimerkiksi monissa muslimimaissa naisen asema on tälläkin hetkellä huomattavasti huonompi kuin se oli Euroopassa 1800-luvulla. Kaikki tietävät, mitä ateismipohjaisen kommunismin omaksuneissa maissa tapahtui ja tapahtuu edelleen. Mielenkiintoisena huomiona mainittakoon, että Israelin valtio on nykyään Lähi-idän ainoa demokratia ja ihmisoikeudet siellä ovat paljon paremmassa kunnossa kuin ympäröivissä maissa. 

Vaikka jotkut haluavat ajatella valistuksen, sekulaarihumanismin tai työväenliikkeen piilevän länsimaiden edistyksen takana, on perusteltua väittää kristinuskon olleen siinä olennaisin tekijä. On syytä myös erottaa kristittyjen historiassa tekemät virheet ja kristinuskon nimissä ajoittain tapahtunut sorto Raamatun todellisesta sanomasta. Ilmoituksen ydin menee meiltä usein ohi, aivan kuin oli tapahtunut myös antiikin ajan juutalaisuudessa.

Olisiko Raamatun opettamia periaatteita todellakin pitänyt edistää vain seurakunnan keskellä?

Ajatus, jonka mukaan kristinuskon arvoja ei tulisi ajaa valtiollisesti, on kestämätön katsoessamme elinolojen kehitystä, jota tuskin kukaan haluaa tapahtumattomaksi. Raamattu on selkeästi kiinnostunut kaikkien ihmisten hyvinvoinnista ja yhteiskunnallisista olosuhteista. Tehtävämme on kesken ja osittain jopa valumassa takapakkia. Valiten, mitä ajamme valtiollisesti ja mitä odotamme vain kristityiltä, meidän pitäisi edistää Raamatun ihanteita myös poliittisesti.

Kristillinen politiikka ei ole tuomitsemista eikä kristillisen etiikan täydellisen omaksumisen vaatimusta. Raamattu ei kehota kristittyjä tuomitsemaan niitä, jotka eivät usko. Usko ja monet eettiset valinnat ovat kunkin omia ja jokainen kantaa niistä myös vastuun.

Matt. 7:1
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." 


Vielä Wilberforce


William Wilberforce oli kristitty, joka ajoi parlamentaarisesti orjakaupan lakkauttamista 1700-1800-lukujen taitteen Englannissa. Hänestä on tehty loistava elokuva nimeltä Amazing Grace. Pitkän väännön jälkeen orjakaupan kieltävä laki hyväksyttiin. Entä jos Wilberforce olisi meinannut, että sekulaari valtio menköön suuntaansa?



Lähteitä:
Nikkanen: Sukupuolisuus, seksuaalisuus ja Jumalan tahto (artikkeli Suomen Viikkolehdessä 25/14)
Flaceliere: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa
Keener: The IVP Bible Background Commentary
Carcopino: Sellaista oli elämä keisarien Roomassa
Saarisalo: Raamatun sanakirja

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tiukat sukupuoliroolit ovat taantumusta


En ole mikään prinsessa, joka kaipaa pelastamista. Näin julistin opiskeluaikanani muutama vuosi sitten, todennäköisesti kovalla paatoksella. En edelleenkään pidä kristillisissä piireissä esiin putkahtelevasta turhasta sukupuoliroolijaottelusta. Tunnettu versio ajattelutavasta on, että mies on ritari, joka karauttaa valkoisella ratsulla pelastamaan naisen, apua tarvitsevan prinsessan. Yksi suuntauksen levittäjä on tämän vuosituhannen puolella ollut yhdysvaltalainen John Elderedge, jonka mieheyttä käsittelevää kirjaa Villi ja vapaa luetaan Suomessakin.

Äskettäin törmäsin sankariretoriikkaan katsoessani TV7:n miehille suunnattua pätkää Ritari vai luuseri. Nyt älkää ymmärtäkö minua väärin. Varmasti monet miehet hyötyvät rohkaisusta. Sinisterministerin huumorintaju loppuu siihen, kun mieheyttä aletaan etsiä naiseutta rajoittamalla. En kommentoi videon opetusta kokonaisuudessaan. Tartun luennoitsijan esittämään listaan miehisistä ja naisellisista ominaisuuksista.

"Maskuliiniset ominaisuudet:

Ritari, soturi ja seikkailija
Voima, vahvuus
Lujuus, särmä
Aloitteellisuus
Vastuullisuus
Perheen elämän lähde
Taistelu hyvän puolesta
Riskinottaja

Feminiiniset ominaisuudet:

Prinsessa, kodin luoja
Kauneus
Romantiikka
Lämpö ja pehmeys
Kiintymys, tunne
Ihmissuhteet
Luo uutta elämää
Kuuntelemisen taito
Turvallisuus"

Katselen tällaista settiä aidosti hämmästyneenä. Listan laatija sanoisi, ettei jaottelua ole tarkoitettukaan ehdottomaksi, mutta silti sen kieli on aivan liian selvää.


Koti oli naisen paikka


Palataanpa vähän ajassa taaksepäin. 1800-luvun puolivälissä koti oli Euroopassa tiukasti naisen paikka. (Paitsi jos sattui olemaan niin köyhä nainen, että joutui menemään töihin palvelijaksi tai tehtaaseen.) Miehet hoitivat kodin ulkopuoliset asiat: perheen elatuksen, johtotehtävät ja politiikan. Naisella ei Suomessakaan ollut edes omistuoikeutta, vaan avioliitossa naisen omaisuus, jota kutsuttiin myötäjäisiksi, siirtyi lähimmän miespuolisen sukulaisen hallinnasta aviomiehen hallintaan. Vanhempien oli periaatteessa mahdollista naittaa tytär tältä kysymättä vaikka vanhalle ukolle. Naisia opetettiin alistumaan kaikessa miehen tahtoon. Äänioikeudesta ei ollut puhettakaan.

"Miehen asema oli 1800-luvun puolivälissä vahvimmillaan. Äiti sai mielellään istua yhdessä kuuliaisten tyttäriensä kanssa salongin ompelupöydän ääressä tekemässä sieviä ja somia käsitöitä."
Koskinen & Hagelstam: Kartanoita ja porvariskoteja


Trevor Haddon, 1880

Suffragetteina tunnetut naisasianaiset alkoivat 1800-luvun loppupuolen Englannissa taistella, jotta naiset saisivat äänioikeuden ja yleisesti paremmat olot. Tämän jälkeen naisten elämä on länsimaissa parantunut huomattavasti. Naiset ovat saavuttaneet äänioikeuden (Suomessa vuonna 1906), itsenäisen asema ja he ovat edenneet kodin ulkopuolisiin tehtäviin. Nykyään tiedämme, että avara maailma korkeimpiin poliittisiin johtopaikkoihin asti on naisille avoinna. Kodin ja lasten hoito nähdään naisen ja miehen yhteisenä vastuuna, ei enää vain naisen tehtävänä. Moderni psykologia tunnustaa isän läsnäolon ja huomion tärkeyden lapsen elämässä.

Taistelu ei missään tapauksessa ole ollut helppo. Joskus unohdamme, miten pitkä matka länsimaissa on kuljettu vain reilun sadan vuoden aikana. Edelläkävijät joutuivat kokemaan paljon vastustusta, pilkkaa ja halveksuntaa. Kunnes enemmistö totesi heidän puhuvan järkeä. Älkäämme myöskään unohtako naisia, jotka kamppailevat edelleen raskaan sorron alla monissa osissa maailmaa.


Paluu nykyisyyteen


Edellä olevaa sukupuolten oletettua ominaisuuslistaa pohtiessani mieleeni tuli elävästi naisen asema 1800-luvulla. Olen sitä mieltä, että ritari/prinsessa -jaottelussa on kyse taantumuksesta. Tuskin kukaan jaottelua opettavista on halukas palaamaan täysin 1800-luvun meininkiin. Hienovaraisesti kuitenkin vihjaillaan, että naisen paras paikka on suojassa pahalta maailmalta. Nainen on hempeä kodin luoja, jonka kannattaa jättää ympäröivä yhteiskunta vastuksineen urhealle miehelleen. Syyksi tähän esitetään kuvitellut miesten ja naisten luontaisten ominaisuuksien erot. Nyt tulee hiuksianostattavaa kamaa. 1800-luvulla käytettiin nimittäin samantyyppistä perustelua:

”Yleisesti ajateltiin, että fyysisten ominaisuuksiensa takia miehet kuuluivat julkiselle puolelle, politiikkaan ja työelämään, naiset taas yksityiselle puolelle.”
Laura E. Nym Mayhall dokumentissa Historia: äänioikeus naisille, katsottavissa Yle Areenassa kirjoitushetkellä vielä kaksi päivää  

Katsotaanpa ominaisuuslistaa vielä uudelleen. Mietipä nyt tuntemiasi naisia. Puuttuuko heiltä voimaa, lujuutta, aloitteellisuutta, vastuullisuutta, halua taistella hyvän puolesta tai ottaa riskejä? Ovatko nämä todella enemmän miehisiä kuin naisellisia ominaisuuksia? Tunnen lukemattomia naisia, joihin sopivat yhtä hyvin sekä listan maskuliinisiksi että feminiinisiksi lukemat ominaisuudet.

En väitä, että miehet ja naiset olisivat samanlaisia. Mutta tämän nimenomaisen listan sisältö on erityisen heikko. Ilmiössä lienee kyse siitä, että tasa-arvokehitys ja viime vuosien liioitteleva sukupuolineutraali ajattelu on herättänyt hämmennystä siitä, mitä mieheys, ja myös naiseus, on. Vastauksia haetaan epämääräisen turvallisilta tuntuvista menneisyyden rooleista. Rohkeaa ja positiivista mieheyttä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarvitse etsiä tekemällä naisista jotenkin hauraita. Millaista vahvuutta se on, joka tarvitsee heikkoutta jotakin ollakseen?

Joissakin tapauksissa opetus sukupuolirooleista on viime aikoina saanut voimakkaastikin jopa sellaisia sävyjä, että miehellä on yksin ylimmäinen päätäntävalta perheen asioista. Jos miehellä on aina viimeinen sana, se tarkoittaa käytännössä naisen aseman heikkenemistä. Tässä vaiheessa 1800-luku hengittää jo hyvin uhkaavasti niskaan.


Yhdessä, ei toinen edellä


Jos törmäät opetukseen, jossa sukupuoliroolit määritellään tarkkaan, ole varuillasi. Älä ota vastaan turhia rajoituksia! Ole erityisen varovainen, jos vihjaillaan siihen suuntaan, että mies on se, joka päättää. Naisen itsemääräämisoikeutta odotettiin vuosisatoja ja siitä taisteltiin karvaasti. Nainen, älä anna kenenkään ottaa sinulta pois vapauttasi ja vahvuuttasi. Mies, älä koskaan ajattele, että tarvitset minkäänasteista johtoasemaa naiseen nähden ollaksesi todellinen mies.

Tämän päivän Suomessa kukaan ei voi lain perusteella viedä naiselta tasa-arvoista asemaa. Sitä ei tulisi myöskään tehdä uskonnollisin perustein. Päteviä sellaisia ei ole.

Kun Jumala loi miehen ja naisen, hän antoi molemmille käskyn: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää, täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne." (1. Moos. 1:28)  Miehelle ja naiselle luovutettiin yhteishallitsijuus luomakuntaan nähden. Käskyä ei annettu vain miehelle!

Jumala loi naisen ja miehen tasaveroisiksi. Olemaan yhdessä rohkeita ja taistelemaan hyvän puolesta. Pitämään yhdessä huolta maailmasta. Huolehtimaan yhdessä kodista ja lapsista. Nainen ei ole miestä hauraampi. Kummallakin on omat vahvuutensa, joiden kautta heidät on tarkoitettu täydentämään toisiaan. Julkiset ja yksityiset tehtävät voivat jakaantua pariskunnan kesken hyvinkin monilla eri tavoilla riippuen taipumuksista, kiinnostuksen kohteista ja elämäntilanteista.

Miehen ja naisen toisiaan täydentävästä tasaveroisesta suhteesta lisää tekstissä Hyvästi sukupuolten kamppailu. Avioliiton päätöksenteosta tekstissä Aviomies päättää, vaimo suostuu?


P.S. Jumalalla on muuten huumorintajua. Hiljattain vietetyissä häissäni ei ryöstetty morsianta, vaan sulhanen. Joku taisi muistaa julistukseni siitä, että en tarvitse ritaria pelastamaan itseäni. En tosin joutunut pelastamaan miestänikään, vaan hän sai vapauttaa itse itsensä.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tuulen viemää - orjuutta puoltava klassikko


Tuulen viemää on yksi maailman suosituimmista kirjoista. Margaret Mitchellin vuonna 1936 julkaistua opusta on myyty kolmisenkymmentä miljoonaa kappaletta. Se todettiin vuonna 2008 tehdyssä kyselyssä Yhdysvaltojen toiseksi suosituimmaksi kirjaksi Raamatun jälkeen. Kirjasta tehty elokuva on klassikko.

Teoksen ilmeisistä ansioista huolimatta on pakko ihmetellä, että se on niinkin rakastettu. Kohdallani kirjan ongelmat, joista on kyllä puhuttu sen julkaisemisesta lähtien, tekevät sen vaikeaksi rakastaa.

Tuulen viemää on eeppinen kertomus etelän kaunottaren Scarlett O'Haran selviytymisestä Yhdsyvaltain sisällissodassa ja sitä seuranneen jälleenrakennuksen aikana 1860-luvulla. Kirjan parasta antia ovat monimutkaiset luonnekuvaukset. Scarlettin, Rhettin ja kumppaneiden kohtaloihin huomaa eläytyvänsä niin, että ilahtuu ja ärsyyntyy heidän edesottamuksistaan unohtaen lukevansa fiktiota. Kerronta on voimakasta ja mukaansatempaavaa. Kerronnan voimasta tulee tosin ongelma siinä vaiheessa, kun sen motiivit käyvät kyseenalaisiksi.

Margaret Mitchell kasvoi etelässä kuunnellen kertomuksia sisällissodasta, jonka myötä etuoikeutetut valkoiset menettivät asemansa ja orjaplantaasinsa. Tuulen viemää on pari sukupolvea tekeytyneen katkeruuden ristiriitainen äänitorvi.


Lapselliset orjat


Kun lukee romaania, joka sijoittuu tiettyyn historialliseen ajanjaksoon, voi olla vaikea erottaa todet elementit epätosista. Tuulen viemää on ilmestymisestään asti muokannut käsitystä vanhasta Yhdysvaltain etelästä, orjuudesta ja sisällissodasta - vinksahtaneeseen suuntaan.

Osa vinksahtaneisuudesta on modernin lukijan helppo bongata. Teos kuvaa vanhan etelän puuvillaplantaasien elämän ihanteellisena idyllinä. Afrikkalaissyntyisten orjuus oli Mitchellin kuvauksen mukaan luonnollinen ja toimiva systeemi, jota ei ollut mitään syytä kyseenalaistaa. Orjat olivat synnynnäisesti lapsenmielisiä ja hieman typeriä olentoja, jotka eivät kyenneet pitämään huolta itsestään ja jotka tarvitsivat isännän ohjausta. Orjien väitetään olleen myös uskollisia ja asemaansa tyytyväisiä, elleivät sattuneet olemaan "pahoja neekereitä".

Ylemmyydentunnon ja ennakkoluulojen voima on käsittämätön. On uskomatonta, että ihmiset, jotka olivat jatkuvasti tekemisissä tummaihoisten kanssa, saattoivat kuvitella heidän olevan perustavanlaatuisella tavalla erilaisia olentoja kuin valkoiset. Itse asiassa Mitchellkään ei selviä orjakuvauksestaan ilman sisäisiä ristiriitaisuuksia. Toistuvista lapsellisuusväitteistä huolimatta osa kuvatuista orjista on viisaita - kuten Peter-setä ja Mammy - ja pitävät huolta omistajistaan. Orjat saavat kirjassa välillä jopa tahtonsa läpi ohi isäntäväkensä.

Silmiin pistää pahasti, että Mitchell kuvaa orjien omistajat hyväntekijöinä, jotka ymmärtävät näiden ihmisten todellisen arvon. Kuitenkin on selvää, että orjalla oli arvoa vain palvelijana. Tasa-arvoajatusta pidettiin pöyristyttävänä ja esimerkiksi valkoisten ja mustien välistä avioliittomahdollisuutta hävyttömyyden huippuna.

Kirja kuvaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa vallitsi armoton kastijako niin valkoisten kuin orjienkin keskuudessa. Plantaasinomistajat ja muut rikkaammat suvut olivat kärkijoukossa. Siitä mentiin alaspäin "valkoiseen roskaväkeen" saakka, jota kuvataan armottomasti. Köyhät valkoiset olivat laiskoja ja tyhmiä ja tuskin ansaitsivat elää. Orjienkin keskuudessa oli tiukka arvojärjestys. Sisäorjat olivat huipulla ja pelto-orjat pohjalla.

Konfederaatin eli etelävaltojen alueella oli muuten kirjan kuvailemaan aikaan 8 miljoonaa ihmistä, joista 4 miljoonaa oli orjia.


Läpimädät jenkit


Yhdysvaltain sisällissotahan käytiin Unionin eli pohjoisvaltioiden ja Konfederaatin eli etelävaltioiden kesken. Taustana oli riita osavaltioiden oikeudesta päättää omista asioistaan, erityisesti orjuuden sallimisesta. Orjuus oli teollisesti kehittymättömille ja puuvillastaan eläville etelävaltioille taloudellisesti erittäin tärkeä systeemi. Halua säilyttää orjuus pidetään keskeisenä syynä siihen, että Konfederaatti julistautui itsenäiseksi. Pohjoisvaltiot eivät halunneet päästää etelävaltioita irtautumaan ja seurasi sisällissota presidentti Abraham Lincolnin johdolla alkaen vuodesta 1861. Sota päättyi vuonna 1865 Unionin voittoon. Voittoa seurasi jälleenrakennuksen aika, jonka kautta Unioni pyrki vakauttamaan ja kehittämään etelävaltioiden elämää ja auttaa vapautettuja orjia uuden elämän alkuun.

Margaret Mitchell oli kotoisin Georgian osavaltiosta, kuten päähenkilönsä Scarlett. Hän kuuli kasvaessaan paljon kertomuksia sisällissodan ajalta muun muassa isoäidiltään. Mitchellin rikkaampaan luokkaan kuuluneet sukulaiset olivat niitä etelävaltiolaisia, jotka eivät vuosikymmeniin päässeet yli siitä, että heidän hieno systeeminsä hajosi. Oli katkeraa menettää elämänmuoto, joka salli toisten ihmisten omistamisen ja määräämiseen palkatta mihin työhön tahansa. Tuulen viemää uhoaa välillä silmitöntä vihaa pohjoisvaltiolaisia eli jenkkejä kohtaan. Sellaista vihaa, joka häiritsee huomattavasti ainakin allekirjoittaneen lukunautintoa.

Etelävaltiolaiset sotilaat kuvataan jaloina herrasmiehinä ja jenkit törkeinä raakalaisia. Sodankäynti oli kirjan mukaan täysin epäreilua, koska jenkeillä oli resurssien suhteen ylivoima. Asia ei kuitenkaan ilmeisestikään ollut näin yksinkertainen. Onko sodassa herrasmiehiä millään puolella? Sota ei myöskään ollut jenkeillekään helppo. Jotkut historioitsijat ovat sitäkin mieltä, että etelävaltiolaisten olisi ollut teoriassa mahdollista voittaa sota.

Jällenrakennuksen aika kuvataan suorastaan raivostuttavasti. Tuona aikana etelään tulleet jenkit nähdään lähes täysin pelkkinä raatolintuina, jotka eivät halunneet mitään muuta kuin aiheuttaa epäjärjestystä, sortaa etelän valkoisia ja pitää heidät köyhyydessä. Kirja ei tunnusta, että jenkit olisivat tehneet vapautettujen orjien eteen mitään hyvää, vaan "Vapautettujen toimiston" työntekijät kuvataan villitsijöinä, jotka nostivat vaikutuksille alttiit orjat hyviä isäntiään vastaan.

Onko todellisuus voinut millään olla tällainen? Ei tietenkään. Etelään virtasi paljon jenkkejä, joiden todellisena haluna oli auttaa entisiä orjia. Vapautettujen toimisto pyrki auttamaan tummaihoisia tarjoamalla muun muassa apua virallisten asioiden hoidossa, koulutusta ja apua työn hankkimiseen, nyt palkattuina työntekijöinä. Tummaihoisille lapsille perustetut koulut olivat ilmeisesti toimiston kestävimpiä saavutuksia.

Totuus ei ole silti niinkään yksinkertainen, että kaikki olisi sujunut hyvin. Etelään saapui myös todellisia onnenonkijoita, jotka pyrkivät rikastumaan epävakaissa oloissa. Esiintyi korruptiota, väärinkäytöksiä ja epäviisaita päätöksiä. Osa kirjassa kuvatusta etelävaltiolaisten turhasta kärsimyksestä vastannee siis todellisuutta.

Valitettavasti jälleenrakennuksen aika ei ollut lopulta kovin onnistunut. Valkoisten ja mustien välisen tasa-arvon edistäminen oli hyvin vaivalloista ja vähän ajan kuluttua pohjoisvaltiot jättivät etelän oman onnensa nojaan. Orjuuteen ei etelässä silti voitu palata, mutta säädettiin rotuerottelulakeja, jotka olivat voimassa pitkään. Vasta 60-luvulla tapahtui seuraavaksi huomattavaa edistystä tasa-arvon saralla. Yhdysvaltain etelä oli lisäksi pitkään köyhää ja kehittymätöntä aluetta pohjoiseen verrattuna.


Orjuus ei ole ohi


Kirjasta voisi valittaa enemmänkin, kuten siitä, että se esittää Ku Klux Klanin toiminnan oikeutettuna. Jätän kirjoituksen silti tällä kertaa tähän. Tuomitsenko Margaret Mitchellin vinksahtaneen historian levittelystä? En. Hän oli lapsesta asti kuullut sitä näkökulmaa, joka päätyi kirjaan ja uskoi siihen varmasti vilpittömästi. Hän ei keksinyt väitteitä itse, mutta kiistämättömällä taidollaan teki entisten etelän etuoikeutettujen historia- ja ihmiskäsityksestä yleisemmän, kuin olisi ollut tarpeen.

Yksi jäätävän hyvin kirjotettu kirja. Vuosikymmenien seuraukset. Kulttuuristen tuotteiden vaikutusta yleiseen tietoisuuteen voi tuskin yliarvioida.

Kirja sai minut pohtimaan myös sitä, miten kuvitellusta ylemmyydestä on äärimmäisen vaikea luopua.

Tiesittekö muuten, että maailmassa on arvioiden mukaan tällä hetkellä 27 miljoonaa orjaa? Orjuus ei tapahdu nykyään julkisesti, vaan salassa. Ihmiskauppa on maailman nopeimmin kasvava rikollisuuden laji. Lisätietoa A21-järjestön sivuilta.


Pahoittelen, en jaksanut laittaa lähteitä. Surffailin tietoa ja kirjoitin tekstin omaksi huvikseni.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Antique roadshow


Poikkesin tänään reissun päällä Virroille lounaalle. Lounaspaikan vieressä oli kirpputori, joka piti tsekata. Sieltä löytyikin jotakin harvinaisen kiinnostavaa. Perimmäisessä nurkassa kökötti antiikkinen pyörätuoli toimien osittain taulutelineenä. Siirsin esteet voidakseni ihailla esinettä paremmin. Vanha aika tuntui tulevan kiehtovan lähelle.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Euroopan kielletty historia


Länsimaissa ajattelemme yleensä tieteen olevan hyvin luotettavaa. Onko meillä siihen syytä? Vai onko kyseessä myytti, joka kaipaa murtamista? Puhutaan tällä kertaa historiasta. Uskomme, että yleinen tietämyksemme historiasta on luotettavaa. Ajattelemme sen perustuvan tiedemiesten tinkimättömään työhön, jossa on huomioitu kaikki mahdolliset käytettävissä olevat lähteet. Historiallisen materiaalin pimittämistä tai valheeksi väittämistä, koska se ei satu sopimaan vallassa olevaan ajattelumalliin, tapahtuu vain epämääräisissä diktatuureissa.

Busted.

Maailmanhistoriasta on olemassa paljon varhaisia, uskottavia dokumentteja, joista vaietaan modernissa historiankirjoituksessa. Miksi? Koska ne eivät sovi tieteessä diktaattorin asemassa olevaan ateistiseen maailmankuvaan.

Ilmiöstä kertoo Bill Cooper kiinnostavassa kirjassaan After the Flood: The Early Post-flood History of Europe Traced Back to Noah. Teoksen voi tilata Amazonista, tai sen voi lukaista suoraan internetistä. Kirja on niittänyt mainetta, koska se perustuu erittäin tarkkaan tutkimustyöhön, johon Bill käytti peräti 25 vuotta. Lähteet on merkitty laajalti.



Bill aloitti tutkimuksensa lähtökohtanaan 1. Mooseksen kirjan luvut 10-11. Ne kertovat sukuluetteloiden myötä siitä, miten vedenpaisumuksen jälkeen ihmiset levisivät eri alueille esi-isinään Nooan kolme poikaa. Luvut sisältävät myös kuvauksen Baabelin tornista.

1. Moos. 10:1-5
"1 Tämä on luettelo Nooan poikien, Seemin, Haamin ja Jafetin, jälkeläisistä. Vedenpaisumuksen jälkeen heille syntyi poikia. 2 Jafetin pojat olivat Gomer, Magog, Madai, Javan, Tubal, Mesek ja Tiras. 3 Gomerin pojat olivat Askenas, Rifat ja Togarma. 4 Javanin pojat olivat Elisa ja Tarsis; myös kittiläiset ja rodanilaiset ovat hänen jälkeläisiään. 5 Näistä erkanivat omiin maihinsa rannikoiden ja saarten kansat, kukin kansa kielensä ja heimonsa mukaan."
Ja niin edelleen...


Englannin historia Nooaan saakka


Cooper ajatteli, että jos nimet ovat aitoja, niiden on löydyttävä lähi-idän alueen eri kansojen historiallisista dokumenteista. Hän ryhtyi työhön valmiina tyytymään siihen, että edes 40 % nimistä löytyisi. Onhan lähteitä kadonnut paljon, ja kielen muutos saattaa tehdä nimistä tuntemattomia. Hänen omakin hämmästyksensä oli suuri, kun peräti 99 % nimistä tuli lopulta vahvistetuksi! Tällainen on muinaisten tekstien kohdalla äärimmäisen epätodennäköistä.

Bill ei jättänyt tutkimustaan lähi-itään, vaan siirtyi Eurooppaan. Hän halusi tietää, löytyisivätkö samat raamatulliset esi-isät hyvin vanhoista eurooppalaisista sukuluetteloista. Hän halusi myös tietää, miten tietoisia muinaiset eurooppalaiset olivat muista Ensimmäisen Mooseksen kirjan tapahtumista, kuten vedenpaisumuksesta. Hän käytti vain lähteitä, jotka olivat ajalta ennen kunkin kansan kristinuskoon kääntymistä, jotta kukaan ei voisi väittää niitä muokatun Raamatun perusteella. Kirjassa hän kertoo erityisesti dokumenteista, jotka koskevat Englannin ja Skandinavian historiaa.

Hämmästyttävää kyllä, Englannin ja Skandinavian muinaisten kuninkaiden sukuluettelot ulottuvat Nooaan ja hänen poikiinsa saakka! Cooper argumentoi erittäin uskottavasti, millä perusteilla näitä luetteloja on syytä pitää aitoina. Toiseksi, sen lisäksi, että Raamatun esi-isät muistettiin, myös tieto aiemmasta vedenpaisumuksesta oli muistissa! On huomioitava, että nämä ihmiset eivät vielä olleet kristittyjä, eikä heillä ollut juutalaisten pyhiä kirjoituksia lähimaillakaan. Kyse oli heidän omasta perimätiedostaan.

Miten nämä kansat saattoivat muistaa patriarkat ja vedenpaisumuksen? He elivät kuitenkin vain parisen tuhatta vuotta sitten! Meille on vuosikymmeniä kerrottu, että maapallo on miljardeja vuosia vanha ja että ihminen on ollut olemassa miljoonia vuosia. Kristitytkin ovat usein ainakin jollain lailla sovittaneet tämän väitteen myös Raamatun kuvaukseen historiasta. Mutta onko ihmisen luomisesta niin tajuttoman kauan? Cooperin tulokset - ja myös monet muut, puhtaasti luonnontieteelliset seikat, joita en nyt käsittele - viittaavat siihen, että ihminen ei todellakaan ole ollut maisemissa miljoonia vuosia. Vaikeahan sellaista ajoitusta on Raamattuunkaan sovittaa. Siinä tapauksessa Ensimmäisen Mooseksen kirjan kerronnassa pitäisi olla melkoisia aukkoja.

Nuoren maan kreationismin (kreationismi = luomisusko) mukaan maapallo on ollut olemassa n. 6000-10 000 vuotta. Cooper itse kannattaa ajatusta, että ihminen luotiin rapiat 6000 vuotta sitten. Mainitsen tässä välissä, että evoluutiotieteessä käytetyt ajoitusmenetelmät eivät suinkaan ole ongelmattomia, vaan niiden suhteen on todettu paljon virheitä. En itse ole alan asiantuntija, mutta olen kuullut asiasta viisailta ihmisiltä, joihin luotan, kuten tri Lennart Saari.


Ovatko lohikäärmeet vain legendaa?


Cooperin tutkimista dokumenteista löytyi lisää nykytieteelle kiusallista sisältöä. Niissä kerrotaan yksityiskohtaisesti ihmisen kohtaamisista eläinten kanssa, jotka näyttäisivät olevan dinosauruksia! Evolutionistit leimaavat kaikki nämä maininnat lohikäärmetarustoksi. Onko kertomusten täydelliseen hylkäämiseen syytä? Eläimiä kuvaillaan monesti tarkkaan ja kuvauksista voi selvästi tunnistaa mm. Tyrannosaurus Rexin. Näin on esimerkiksi teoksessa skandinaavisesta kuninkaasta Beowulfista, joka oli kuuluisa hirviöiden metsästäjä. On huomattava, että Beowulf-tekstin käännökset muinaisenglannista sisältävät usein virheitä, kutsuen hirviöitä "peikoiksi". Alkuperäiset sanat ja olentojen kuvaukset viittaavat kuitenkin selvästi dinosaurusten kaltaisiin eläimiin.

Joka puolelta maailmaa runsaina löytyvien lohikäärmekertomusten suhteesta dinosauruksiin kerrotaan myös TV7:n nettisivuilla nähtävissä olevassa ohjelmassa Lohikäärmeet ja dinosaurukset.

Oletko koskaan ajatellut, miten kiehtovaa olisi, jos vaikkapa muinaiset pohjoismaiset soturit olisivat oikeasti taistelleet lohikäärmeitä vastaan? Entä jos näin todella olikin? Kiehtovaa se on kenties meille, mutta sen ajan ihmisille se oli Cooperin lähteiden mukaan ajoittain hirveä riesa. Saurukset tuhosivat paikoittain karjaa ja tappoivat jopa ihmisiä. Suurimpien metsästäminen oli todellisten sankarien työtä.

Miten ihmeessä dinosauruksia on voinut olla maailmassa vielä noin 1500 vuotta sitten, jolloin Beowulf eli? Ja mahdollisesti sen jälkeenkin, kuten Cooper ehdottaa. Evoluutiotiede ei hyväksy tätä, koska se väittää dinosaurusten kuolleen sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten. Jospa unohdetaan taas ne miljoonat vuodet. Monet kreationistit uskovat, että ihmiset ja dinosaurukset elivät ennen vedenpaisumusta samaan aikaan maan päällä. Ihmisiä oli vielä melko vähän, ja varmasti kummatkin mahtuivat hyvin tallustelemaan pallolla.

Vedenpaisumuksen yhteydessä ilmasto muuttui, ja monet arvelevat dinosaurusten kuolleen tässä vaiheessa sukupuuttoon. Olin itsekin tottunut tähän ajattelutapaan. Cooper kuitenkin esittää, etteivät kaikki dinosaurukset kuolleetkaan vedenpaisumuksessa, vaan että niitä oli mukana, todennäköisesti nuorina ja pienempinä yksilöinä, Nooan arkissa! Vedenpaisumuksen jälkeen niitä esiintyi maapallolla, vaikkakaan ei varmasti niin paljon kuin aikaisemmin. Lopulta ne kuitenkin metsästettiin sukupuuttoon, lähinnä koska monet niistä olivat niin rasittavia. (Vai metsästettiinkö?) Cooperin teesi dinosaurusten vedenpaisumuksen jälkeisestä esiintymisestä ei mielestäni ole ollenkaan mahdoton. Niin runsaita ovat historialliset kuvaukset hirmuliskoista. Osa niistä on yllättävänkin myöhäisiä. Jättiliskoista ovat kertoneet myös mm. yleisesti luotettavana pidetyt Marco Polo ja Josefus.

Cooperin tutkimat dokumentit siis ohitetaan usein täysin modernissa historiatieteessä, tai sitten niitä väitetään legendoiksi. Syynä torjuntaan on se, että ne ovat aivan liian kiusallisia. Nehän näyttävät viittaavan siihen, että Raamattu on oikeassa.


Huom.
Jos googlaat näitä juttuja, muista, että evolutionistit eivät lähes koskaan hyväksy kreationistien teesejä, vaikka ne olisivatkin hyvin perusteltuja. Älkäämme yllättykö siitä, että kreationisteja arvostellaan paljon netissä. Kreationistien kesken on myös erilaisia näkemyksiä.