tiistai 19. helmikuuta 2013

Aviomies päättää, vaimo suostuu?


Ajauduin tässä pitkähköön keskusteluun siitä, onko miehellä Raamatun mukaan oikeus päättää asioista avioliitossa. Huomasin, että on monia nuoriakin, jotka ovat sitä mieltä, että miehellä on ennaltamäärätty oikeus sanoa viimeinen sana ja vaimon tehtävä on suostua. Totesin, että minun on itse tarkoin perusteltava näkemykseni kysymykseen.

Käydäänpä Efesolaiskirjeen kimppuun. Korostan, että kyseessä on näkemys, joka perustuu omaan koulutukseeni ja tutkimiini lähteisiin. Jos olet eri mieltä, ei hätää. Useisiin oppikysymyksiin on monia tulkintoja. Se ei ole meille uhka, kunhan emme kyseenalaista tärkeimpiä asioita, kuten Jeesuksen työtä ristillä jokaisen pelastukseksi, joka uskoo. Eriäviä käsityksiä sopii esittää, mutta meidän uskovien ei tule kiistellä opista, vaan rakastaa toisiamme.


Ef. 5:21-33
21 Ja olkaa toisillenne alamaisia Kristuksen pelossa.
22 Vaimot, olkaa omalle miehellenne alamaisia niin kuin Herralle, 
23 sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, oman ruumiinsa, seurakunnan, vapahtaja.
24 Niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehelleen kaikessa alamaisia.
25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen puolesta,
26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen vedellä pesten, sanan kautta, 
27 ja asettaisi eteensä kirkastetun seurakunnan, vailla tahraa, ryppyä tai muuta sellaista, pyhän ja nuhteettoman. 
28 Samoin jokaisen miehen tulee rakastaa omaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. 
29 Eihän kukaan ole koskaan vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä niin kuin Kristuskin seurakuntaa,
30 sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.  
31 Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 
33 Mutta myös jokainen teistä rakastakoon vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.
Raamattu kansalle -käännös 


Päättämisestä ei puhuta


Sanotaanko tässä jaejaksossa, että miehellä on automaattinen oikeus päättää asioista? Vai onko tässä edes lainkaan kyse siitä, kuka päättää?

Kreikkalaisroomalaisessa kulttuurissa miehellä oli ehdoton määräysvalta naiseen. Paavali ei opetuksellaan näytä vahvistavan tätä tapaa, kun tekstiä tutkii. Usein Paavali saarnasikin vapautta perinteisistä, orjuuttavista kulttuurisäännöistä. Tässä jaejaksossa Paavali esittää kirjoitusaikana radikaalin näkemyksen siitä, että miehen ja vaimon on kummankin oltava toiselleen alamaiset. Koko jaksossa onkin läsnä tasa-arvon ajatus, joka oli täysin uusi sen ajan patriarkaalisessa kulttuurissa. On myös hyvä mainita, että ohjeet annettiin kulttuuriin, jossa järjestetyt liitot usein suurella ikäerolla olivat normi, eikä rakkaus avioliitossa ollut nykyiseeen tapaan itsestään selvä ihanne.

Jae 5:21 on yhteydessä edellisiin jakeisiin, joissa annetaan ohjeita Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Paavali antaa ohjeen kaikille uskoville olla toisilleen alamaiset. On erittäin huomattavaa, että Paavali sanoo tässä näin KAIKILLE. Paavali esittää käänteentekevän uuden ohjeen: Sen, että ihmisten suhteet eivät perustuisi siihen, kuka määrää, vaan vapaaehtoiseen keskinäiseen alamaisuuteen. Tähän antaa Pyhä Henki uskoville voiman. Tämä ohje koskee myös miehiä ja vaimoja, joiden tilannetta Paavali siirtyy nyt käsittelemään. Jae 5:21 onkin avain seuraavien jakeiden tulkintaan.

Jakeessa 5:22 jatketaan alamaisuudesta puhumista osoittamalla kehotus vaimolle. Tämä ei pyyhi pois edellisen jakeen ohjetta yleisestä alamaisuudesta. Jakeessa 5:24 tarkennetaan vaimon alamaisuuden olevan kuin seurakunnan alamaisuutta Kristukselle. Millaista tämä seurakunnan alamaisuus on?

"Se on vapaaehtoinen, nöyrä vastaus hänen epäitsekkääseen, uhrautuvaan palvelutyöhönsä ja hänen jatkuvaan vahvistavaan ja hoivaavaan läsnäoloonsa. Tällä alamaisuudella ei ole mitään tekemistä ulkoisen hallinnan tai pakon kanssa."
Bauch: Suorat sanat - Paavalin opetuksen vaikeita kohtia,  s. 204

Jeesus ei "määräile" seurakuntaa, vaikka hän toki asettaakin Raamatussa käskyjä. Käsitämme hänet väärin, jos ajattelemme niin. Ihmisellä on alusta asti ollut vapaa tahto. Hän voi päättää, seuraako Jumalaa, vaikka päätöksensä seuraukset hänen on toki lopulta kannettava. Emme mielestäni voi tulkita tämän raamatunkohdan tarkoittavan sitä, että miehellä olisi ennaltamäärätty oikeus päättää vaimon asioista. Vertausta avioliitosta ja Kristuksen ja seurakunnan suhteesta ei voi myöskään viedä ihan loppuun asti, koska Kristus on tietenkin jotain täysin ainutlaatuista asemansa ja työnsä puolesta.

Jakeessa 5:23 miehen sanotaan olevan naisen pää niinkuin Kristus on seurakunnan pää. Pää-sanan käännösvaihtoehdoista löysin eri näkemyksiä, jotka eivät nähdäkseni ole nyt olennaisia. Olennaista on se, millainen Kristuksen suhde seurakuntaan on, millaisen mallin se antaa? Kristus laskeutui kirkkaudesta maan päälle vaikuttimenaan uhrautuva, palveleva rakkaus. Jakeessa 5:25 tämä annetaan malliksi miehelle selkein sanoin.

Joidenkin mukaan jakeista 5:22-23 löytyy myös sellainen ajatus, että mies ja vaimo ovat oma yksikkönsä, jotka kuuluvat toisilleen, ei muille. Muiden, kuten kirjoitusaikana suvun patriarkan, ei tulisi puuttua heidän asioihinsa. Heidän on myös oltava uskollisia. Päänä olemisen on tulkittu myös kuvastavan läheistä yhteyttä.

Jakeissa 5:26-29 Paavali antaa lisää ohjeita aviomiehille. Tämä lähestymistapa oli toden totta radikaali. Tuona aikana ei ollut tapana ajatella, että miehillä oli mitään velvoitteita kohdella vaimojaan lempeästi. Miestä kehotetaan tässä rakastamaan (kyseessä on verbi agapaoo, joka tarkoittaa uhrautuvaa ja epäitsekästä rakkautta) vaimoaan kuin itseään ja asettamaan itsensä alttiiksi vaimon puolesta. Tässä puhutaan siis kokonaisuudessaan selkeästi samantyyppisestä suhteesta kuin jakeessa 25 mainittu Kristuksen uhrautuminen seurakunnan vuoksi. On erittäin huomattavaa, että Paavalin tässä tarkentaessa opetuksensa sisältöä hän ei puhu lainkaan siitä, kuka määrää! Päinvastoin hän puhuu palvelevasta asenteesta.

Paavali antaa opetukseensa loppukaneetin jakeessa 5:33. Vaimon tulee kunnioittaa miestään ja miehen tulee rakastaa vaimoaan. Vaikka kumpikin neuvo varmasti kuuluu kummallekin - emmehän voi ajatella, että esimerkiksi vaimon ei tarvitse rakastaa miestään, koska tässä ei niin erikseen sanota - voimme kenties nähdä tässä viittauksen miehen ja naisen hieman erilaisiin tarpeisiin parisuhteessa. Yleistäen voidaan sanoa, että miehelle on erityisen tärkeää kokea, että häntä arvostetaan, naiselle, että hän saa kokea hellää rakkautta.


Yhdessä epäitsekkäästi

 

En näe tässä raamatunkohdassa olevan lainkaan kyse siitä, kuka "päättää", vaan siitä, millainen asenne puolisoilla tulee olla toisiaan kohtaan.

Jaejakson kehotukset voisi tiivistää seuraavasti: Kumpikin on kutsuttu olemaan alamaisia toisilleen; kumpikin on kutsuttu kunnioittamaan toista ja rakastamaan epäitsekkäästi. Paavali käyttää hieman eri retoriikkaa miehen ja naisen kohdalla, mutta periaatteessa kehotuksissa molemmille on hyvin paljon samaa. Yksittäisiin jakeisiin tuijottamisen sijaan meidän on etsittävä opetuksen kokonaissanoma.

Miehen rooli perheessä on kuitenkin fyysisesti vahvempana enemmän suojeleva ja huolta pitävä kuin naisen, joka on haavoittuvampi varsinkin synnyttäjänä ja pienten lasten hoitajana. Mies on vastuussa perheestään huolehtimisesta. Nainen on kutsuttu kunnioittamaan miestään. Naisen ei tule olla kapinassa miestään vastaan tai nalkuttaa, vaan hänen tulee arvostaa miestään ja tämän työtä perheen hyväksi. Sivuhuomautuksena: jos mies kohtelee perhettään huonosti esimerkiksi alkoholismin takia, tilanne on omanlaisensa, eikä vaimon toki tarvitse tai tulekaan sitä hyväksyä.

Käsitykseni raamatullisesta parisuhteesta on siis ennen kaikkea molemminpuolinen kunnioitus ja alamaisuus ja uhrautuminen, toisen parhaan ajatteleminen kaikella tavalla. Päätöksentekoon avioliitossa periaatteenani on yhteisten päätösten etsiminen, ei se että mies päättää ja naisen tehtävä on suostua. Yhteisten päätösten etsimisessä hyvänä ohjenuorana on nimenomaan epäitsekäs rakkaus.

Kuten eräs opettajani aikanaan sanoi, avioliitossa ei pitäisi lainkaan olla kyse siitä, kuka päättää. Jos näin on, ollaan helposti hakoteillä. Avioliitto on yhteinen yritys.




Aiheeseen liittyy myös blogiteksti Hyvästi sukupuolten kamppailu.

Käytettyjä lähteitä:
Graig S. Keener: The IVP Bible Background Commentary
Manfred T. Brauch: Suorat Sanat - Paavalin opetuksen vaikeita kohtia
The Expositor's Bible Commentary, volume 11
Rogers & Rogers: The New Linguistic and Exegetical Key to the Greek New Testament
Aikoinaan luennoilla saamani opetus

1 kommentti:

  1. Asiaa tämäkin kaikki! Raamatullista ja kestää koetukset. Tähän samaan olen itsekin tutkimuksessani päätynyt. Tärkeitä nämä asiat ja ihanaa, että näitä pidetään esillä!

    VastaaPoista