Marginaalissa ei ole hyvä olla

Sukupuolineutraali avioliittolaki ei ole vielä mennyt lopullisesti läpi, mutta vahvoilla se on. Monet uskovat ovat pettyneitä ja sosiaalinen media on täynnä reaktioita. Tarkastelen kahta kohtaamaani suhtautumistapaa.

Kuuluuko seurakunta marginaaliin?

On totta, että uskovat eivät voi säilyttää lainsäädännössä käsityksiään, jos demokraattinen enemmistö ei kannata niitä. On totta, että sukupuolineutraalin avioliittolain menestys ei ole yllätys, koska se on osa länsimaiden arvokehitystä. Yksi sopeutumistaktiikka yhteiskunnan maallistumiseen on underground-romantiikka. Seurakunta oli syntyessään marginaalissa ja se kasvoi voimakkaasti. Jotkut näkevät lainsuojattomuuden ja yhteiskunnasta erillisyyden seurakunnan luonnollisena paikkana.

Seurakunta joutui alakynnessä ollessaan kokemaan ajoittain vainoja ennen kuin kristinusko laillistettiin Rooman valtakunnassa 300-luvun alussa. Menestyikö seurakunta vainojen vuoksi vai niistä huolimatta? Oliko se vain niin elinvoimainen, että sitä ei pysäyttänyt mikään? Olen kyllä valmis sopeutumaan marginaaliin ja toimimaan siellä parhaani mukaan, jos on pakko. Kyse on minulle silti erittäin vastentahtoisesta joutumisesta. 

Kristinuskon laillistaminen johtui siitä, että usko levisi johtajiin asti. Tämä oli varmasti Jumalan tahdon mukaista. Seuraukset olivat hyviä: Teologit, jotka olivat ennen joutuneet keskittymään puolustustaisteluun, pystyivät käymään opillista keskustelua, jonka tuloksia pidämme nykyään itsestäänselvyytenä. Kristinusko levisi entisestään. Kristittyjen valtiollinen vaikuttaminen rajoitti pakanallisessa yhteiskunnassa vallinneita epäinhimillisiä käytäntöjä. Toki 300-luvun lopulla syntynyt valtiokirkkojärjestelmä toi myös omat ongelmansa.

Saatamme unohtaa, miten suuresti Suomenkin hyvät elinolot johtuvat kristinuskon yltämisestä lainsäädäntöön. Jumala haluaa kaikkien ihmisten parasta ja siihen meidänkin tulisi pyrkiä. Arvostan uskovia poliitikkoja, jotka eivät anna periksi, vaan käyvät raskasta taistelua koko maan vuoksi. Mitä kauemmas etäännymme kristillisistä arvoista, sen huonommin kaikki voivat. Myös omat lapsemme.

Uuden testamentin kirjeistä näkee selvästi, että seurakunnat eivät olleet erillisiä saarekkeita. Ympäristön jumalattomat tavat elivät myös seurakunnan sisällä. Ne olivat jatkuva riski uskoville ja niihin oli koko ajan reagoitava.

Sitä emme ainakaan hahmota, millaista todellinen marginaalissa olo on. Kukoistaako seurakunta muslimimaissa? Miten hirveää onkaan vainojen kokeminen esimerkiksi Irakissa?

Jotkut korostavat, että seurakunnan ei tulisi vaikuttaa maailmaan poliittisesti, vaan synnyttämällä muuttuneita ihmisiä, uskovia. Kertooko yhteiskunnan takaisinpakanallistuminen siis muuttuneiden ihmisten puutteesta - eli heikosta seurakunnasta? Onhan mahdotonta, että usko ei vaikuttaisi myös yhteisessä päätöksenteossa. Marginaalisuus ei ole ihanne, vaan tappio. Se on vallatun maan menetystä.

Älkäämme sortuko fatalistiseen ajatteluun, jonka mukaan maailman pitääkin paheta, emmekä me voi sille mitään. Yritetään edes.

Ottaako Jumala siunaavan kätensä pois Suomen yltä?

Toinen suhtautumistapa avioliittolain etenemiseen on paniikki. Kysymys nähdään suunnattoman tärkeänä. Jotkut pelkäävät, että lailla on hirveitä hengellisiä seuraamuksia. Itse en usko Jumalan siunauksen luonteen olevan sellainen, että se olisi juuri tästä kysymyksestä kiinni. Ajatus Jumalan erityisestä kädestä Suomen yllä on muutenkin kansallisromantiikkaa. Ihmisten toiminnalla on omat seuraamuksensa. Jumalan tahdon mukaisesta elämästä seuraa hyvää, sen vastaisesta elämästä huonoa. Oli maa sitten mikä tahansa.

Sukupuolineutraali avioliitto ei nähdäkseni edes ole kristittyjen kannalta olennaisin lainsäädännöllinen ongelma Suomessa. Abortti on isompi asia maassa, jossa joka seitsemäs lapsi poistetaan kohdusta. On myös tarpeen kiinnittää suurta huomiota siihen, ettei kansalaisten eriarvoistumisen jatku.

-----

Äänestys avioliittolaista oli sitä paitsi todella tiukka. Kyse ei ole selkeästi suomalaisten tahdosta. Jos ensi eduskuntavaaleissa perinteisen avioliiton kannattajat pääsevät voitolle, laki voidaan perua.

Abortti tuo peruuttamattoman surun

En ikinä unohda sitä hetkeä. Olit viidentoista ja hyvin hoikka ja hauras. Istuit vieressäni ja polttelit. Kätesi värisi. Sinulle oli muutamaa päivää aikaisemmin tehty abortti. Kysyin, miltä se tuntui. Vastasit: "Päätös oli helppo tehdä. Mutta sen toteuttaminen oli hyvin vaikeaa." Tiedän, että annoit nimen menetetylle lapsellesi. Tiedän, että kirjoitit hänelle muistokirjoituksia. Tiedän, että surusi oli hyvin kipeä.

Abortti on kenties kaikkein kyseenalaisin länsimaissa tällä hetkellä yleisesti hyväksytyistä käytännöistä. Jostain syystä pidetään sallittavana viedä elämä kohdussa olevalta lapselta. Näin tehdään, vaikka vauvan synnyttyä hänen tappamisensa on rikos. Abortti on tragedia paitsi lapselle, myös äidille. Siksi en suinkaan halua tuomita ketään abortin läpikäynyttä. Juuri yhteiskunnan kevyt suhtautuminen ajaa lukemattomat naiset valintaan, jota he eivät ymmärrä. Ennen kuin on liian myöhäistä.

"Jos nyt voisin tehdä valintamme tekemättömäksi, tekisin niin, jotta näkisin sinun hymysi, kuulisin naurusi ja saisin tuntea sinut sylissäni. Olen kaivannut sinua." 

Kirje abortoidulle lapselle

Yllä siteerattu kirje kertoo naisen ajatuksista abortin jälkeen. Kannattaa lukea. Kirjoittajaa ei mainita, mutta en epäile tekstin aitoutta. Tunteet kuulostavat niin samoilta kuin sillä 15-vuotiaalla tytöllä, jonka tunsin.

Rakas tyttö tai nainen. Jos olet raskaana ja tilanteesi on vaikea, ethän valitse aborttia. Ehkä voit kuitenkin pitää lapsen. Adoptio on myös hyvä vaihtoehto, sillä monet kärsivät lapsettomuudesta. Älä tee valintaa, joka vaivaisi sinua loppuikäsi.

Jos sinulle on tehty abortti, on yksi, joka pystyy lohduttamaan sinua. Kerro surusi Jeesukselle. Kun uskomme häneen, hän antaa meille anteeksi menneet valintamme.

Tit. 2:11

"Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille."