Tasa-arvomyytit

Puhuessani sukupuolten tasa-arvosta kristillisissä piireissä olen välillä kohdannut hyvin negatiivisia reaktioita. On kyse sitten seurakunnallisesta johtajuudesta tai avioliitosta. Tunnereaktio ei ole mikään ihme. Ovathan monet tottuneet ajattelemaan, että johtajuus kuuluu Raamatun mukaan enemmän miehille. Kyse on kaikesta mahdollisesta maailmankuvan laajoista kaarista minäkuvan ja ihmissuhteiden herkimpiin säikeisiin. Väitän kuitenkin, että tasa-arvon pelkääminen perustuu myytteihin. Olen törmännyt ainakin seuraaviin käsityksiin, jotka mielestäni eivät pidä vettä.

Tasa-arvo vie mieheltä kunnian

Joskus miehet loukkaantuvat hyvin henkilökohtaisella tasolla, jos kuulevat minun kannattavan tasa-arvoa. He katsovat minua epäluuloisesti ajatellen kenties, että yritän viedä heille kuuluvan kunnioituksen. Tämä perustuu väärinkäsitykseen. Kunnioitan kyllä miehiä. Kunnioitan vain naisia yhtä paljon.

Gal. 3:28

"Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi."

Ehkä kyse on myös siitä, että kunnioitus ymmärretään väärin. Ei kunnioitus toista ihmistä kohtaan tarkoita sitä, että tunnustetaan toisen auktoriteetti. Se tarkoittaa toisen arvostamista Jumalan luomana ainutlaatuisena, arvokkaana ihmisenä.

1. Moos. 1:27
"Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät."

Tasa-arvo vie mieheltä miehekkyyden

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos mies tuntee itsensä mieheksi. Päinvastoin. On hienoa, jos näin on. Mutta onko miehekkyys sukupuoleen perustuvaa johtajuutta? Mielestäni ei. Itse pidän miehisen auktoriteetin vaatimista epämiehekkäänä ja se saattaa kertoa jopa epävarmuudesta. Tosimiehellä ei ole tarvetta tällaiseen.

Uskolla miehen valtaan yli naisen voi olla monia sovelluksia avioliitossa. Kevein versio näkyy arjessa tuskin lainkaan. Jos avioliitto saa vähänkin sellaisia piirteitä, että naisen on toteltava miestä, ollaan vaarallisilla vesillä. Henkinen väkivalta ei ole hengellistettynä yhtään hyväksyttävämpää kuin muutenkaan.

Tasa-arvo saa aikaan, että lapset eivät kunnioita perheenisää

En usko siitä olevan hyötyä, jos isälle osoitetaan suurempi auktoriteetti kuin äidille. Lähinnä se syö kunnioitusta äitiä kohtaan. Varsinkin perheissä, joissa isä käyttää näkyvästi valtaa myös äitiin saattaa pojilla olla myöhemmin vaikeuksia kohdella naisia hyvin. Olen nähnyt tämän. Puhumattakaan siitä, mitä tytärten minäkuvalle tapahtuu.

Vanhempien tasa-arvo ei millään lailla syö isän auktoriteettia. Se tekee vanhemmista tehokkaamman yksikön. "Odota, kunhan isäsi tulee kotiin" -kasvatus ei voi toimia.
.

Tasa-arvo saa aikaan, että seurakunnassa ei kunnioiteta johtajuutta

En ole täysin selvillä tämän väitteen perusteluista, ellei siihen ole sisäänrakennettuna ajatus, jonka mukaan naisjohtajuutta on mahdoton kunnioittaa. Jos joku kokee näin olevan, ongelma on omassa asenteessa.

Sukupuolten tasa-arvo ei tarkoita sitä, että johtajuutta ei olisi. Monissa tilanteissa johtajuus on tarpeen, ja myös johtajan kunnioitus. Seurakunta ei voi toimia, jos seurakuntalaiset ovat kapinassa johtajia vastaan. Samaan aikaan on muistettava, että hengellistä johtajuutta ei voi ottaa. Seurakunta antaa sen. Se ei myöskään tarkoita määräilemistä, vaan esikuvallisuutta ja palvelemista. Jos johtaja on kovasti kiinnostunut siitä, kuinka paljon häntä kunnioitetaan, jotain on pielessä.

1. Piet. 5:3
"Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana."

Tasa-arvo on liberalismia

Jotkut kokevat, että sukupuolten tasa-arvo on liberalistista teologiaa samoin kuin avioliiton ulkopuolisen seksin ja homoseksuaalisuuden hyväksyminen. On tärkeä huomata, että kyse on omasta erillisestä asiastaan. Kaikki kristinuskon perinteiset tulkinnat eivät ole oikeita. Vaikka tasa-arvoiset ajatukset ovat tulleet näkyvimmiksi samoihin aikoihin monien sellaisten uudistuspyrkimysten kanssa, jotka on hyvä kyseenalaistaa, ei tasa-arvo sen takia ole liberalismia.

Kyse on siitä, mitä Raamattu sanoo kustakin erillisestä asiasta. Tästä päästään seuraavaan kohtaan.

Tasa-arvo on Raamatun vastaista

Tämä on raskain syytös tasa-arvoa vastaan. Tässä kohtaa on hyvin tärkeää erottaa toisistaan kristinuskon traditio ja Raamatun todellinen sanoma. Kristillinen raamatuntulkinta on ollut vuosisatoja patriarkaalisen eli miesvaltaisen kulttuurin vaikutuksen alla. On syytä huomata, että miesten hallinta naisten yli on asia, joka tuli maailmaan syntiinlankeemuksen seurauksena (1. Moos. 3:16). Se on synnillinen ilmiö. Meidän kristittyjen on syytä sanoutua tällaisesta irti.

Tässä tekstissä ei ole tilaa perehtyä tasa-arvon raamatullisiin perusteisiin. Blogissani niitä käsitellään ainakin näissä teksteissä. Lue myös tämä erinomainen ulkopuolinen artikkeli perheen päänä olemisesta sekä tämä paketti sukupuolisuudesta ja Jumalan tahdosta. Resursseja Englanniksi löydettävissä täältä.

Tasa-arvoinen mies ei ole naiselle tarpeen

Jotkut miehet pelkäävät, että tasa-arvoisessa tilanteessa he eivät ole tarpeellisia naiselle. Kansallissankarillamme J.V. Snellmanilla oli sama ajatus yli sata vuotta sitten. Hän päätyi keski-ikäisenä naimaan 17-vuotiaan.

"Sillä naisen rakastettavuus perustuu olennaisesti siihen, että hän on suojaa tarvitseva ja pyytää mieheltä suojelusta. Mies ei rakasta milloinkaan, ei ikipäivänä, itsenäistä ja itsekylläistä naista."
J.V. Snellman, lähteenä Utrio: Suomen naisen tie pirtistä parlamenttiin s. 53

Olemme mieheni kanssa vakuuttuneita siitä, että Jumala on tarkoittanut parisuhteen tiimityöksi. Tiimissä molemmat tarvitsevat toisiaan. Ei hoivan tarvitseminen ole ainoaa mahdollista tarvitsemista. Raamatun luomiskertomuksessa luodaan ensin mies, ja sitten nainen tämän rinnalle kumppaniksi.

1.Moos. 2:18

”Herra Jumala sanoi: ”Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.”

Yllä olevassa jakeessa käytetty alkukielen apua tarkoittava sana ”ezer” on tarkalta määritykseltään seuraava: joku, joka tarjoaa apua sellaisella alueella, jolla henkilöllä itsellään on puutteita. Termi ei viittaa siihen, että auttaja olisi heikompi tai vahvempi kuin autettava. Jakeen loppuosa on käännetty käyttäen termiä ”sopiva”. Kirjaimellisesti alkuperäinen hepreankielinen teksti puhuu henkilöstä, joka on ”vastapäätä”. Tämä ilmaisee tasa-arvoa ja samankaltaisuutta.

Tasa-arvo on tasapäistämistä

Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että mies ja nainen pitäisi nähdä ominaisuuksiltaan samanlaisina. Onhan selvää, että sukupuolet ovat biologisesti erilaisia. Uskon myös, että miehen ja naisen taipumusten ja ajattelutavan välillä on joitain yleisluontoisia eroja. Nämä erot eivät kuitenkaan päde läheskään aina, joten turhia stereotypioita on syytä välttää. Jos kilpailuasetelmaa ei ole, erot eivät ole uhka ja voimme täydentää toisiamme Jumalan tarkoittamalla tavalla. Sukupuolineutraaliuuteen pyrkivä tasa-arvoliike tekee tässä virheen.

Tasa-arvo on telaketjufeminismiä

Tasa-arvoinen emäntä ei hypi silmille. Hän on kunnioittava ja vastuunsa ottava kumppani rinnallasi. Feminismin huono maine perustuu joka tapauksessa sen väärinymmärtämiseen. Kyse ei ole päsmäröinnistä, vaan nimenomaan tasa-arvon edistämisestä, ellei mennä harvinaisiin ääri-ilmiöihin. Naisen asemassa on totisesti ollut rutkasti parantamista ja on vieläkin suurimmassa osassa maailmaa.

Tasa-arvo aiheuttaa miehen vastuuttomuutta perheestä

Mies on osaltaan vastuussa perheestä huolehtimisesta myös kun parisuhde koetaan tiiminä. En näe tässä minkäänlaista ongelmaa. Naisen ollessa raskaana ja lasten ollessa pieniä miehen vastuussa on kenties omanlaisensa painotus.

Mitä yhteistä on mäkihypyllä ja naisjohtajuudella?

Kun yhdysvaltalainen Lindsey Van oli pikkutyttö, hän kokeili mäkihyppyä. Innostunut Lindsey julisti aikovansa hypätä isona olympialaisissa. Tyttö sai vastaukseksi alentuvia hymyjä. Eiväthän naiset hyppää mäkeä.

Kun mäkihyppyä alettiin harrastaa 1800-luvulla, mukana oli miesten lisäksi myös naisia. Tästä huolimatta ensimmäisissä talviolympialaisissa vuonna 1924 vain miesten mäkihyppy oli mukana. Naisten mäkihyppy jäi lajina pimentoon ja harrastajamäärät olivat pitkään pieniä.

Kymmenisen vuotta sitten joukko naishyppääjiä ja heidän tukijoitaan alkoi kampanjoida lajin olympiastatuksen puolesta. Prosessi oli rankka. Mäkihyppy oli pitkään ollut miesten laji ja vastassa oli perinteen ja ennakkoluulojen muuri. Vastustavina argumentteina kuultiin muun muassa, että mäkihyppy ei sovi naisten fyysisille ominaisuuksille ja että lajia ei harrasteta tarpeeksi laajalti.

Naishyppääjät eivät lannistuneet, vaan panostivat lajinsa kehittämiseen. Naisten olympiamitalit mäkihypyssä jaettiin ensimmäisen kerran Sotshin kisoissa 2014. Mukana oli myös lapsuudenunelmansa toteuttanut Lindsey Van.

Naisjohtajuus alamäessä

Naisten mäkihypyn tarina sai minut ajattelemaan toista asiaa, jossa naisia ja miehiä on perinteisesti kohdeltu eri lailla. Johtajuus seurakunnassa on nähty miesten alueeksi, erityisesti mitä tulee pastorin ja vanhimmiston jäsenen tehtäviin.

Mäkihypyn alkuaikoina lajia harrastivat kummatkin sukupuolet. Samoin, kun Jumala loi miehen ja naisen, hän antoi molemmille käskyn: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää, täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne." (1. Moos. 1:28) Miehelle ja naiselle luovutettiin yhteishallitsijuus luomakuntaan nähden.

Tämän jälkeen jotain tapahtui. Syntiinlankeemus rikkoi Jumalan alkuperäisen suunnitelman. Patriarkaalinen eli miesvaltainen kulttuuri löi läpi vuosisadoiksi. Naisjohtajuus jäi harvojen lajiksi.

Viime aikoina naisten mahdollisuudet osallistua seurakunnalliseen johtamiseen ovat parantuneet. Tähän ovat vaikuttaneet ainakin yleinen tasa-arvokehitys ja kulttuuris-kieliopillinen raamatuntutkimus, joka pyrkii selvittämään raamatunkohtien alkuperäisen asiayhteyden. Tämä tutkimus on avannut myös moniin naiseuteen liittyviin kohtiin tasa-arvoisia näkökulmia. Naisjohtajuuden hyväksymisprosessi ei silti ole ohi.

Tunnustus kehittää lajia

Jotkut olivat aikanaan sitä mieltä, että naiset eivät synnynnäisten ominaisuuksiensa puolesta sovi mäkihyppääjiksi. Niin on myös yleistä ajatella, että Jumala ei luonut naisia johtajuuteen ja että tämän vuoksi Raamattu osoittaa johtajuuden vain miehille. Onko tämä turha ennakkoluulo, joka perustuu perinteeseen? Ehkä olemme vain tottuneet siihen, että johtajuus on miesten laji. On tärkeää huomioida, että Raamattua on vuosisatoja tulkittu patriarkaalisesta kulttuurista käsin, eikä tulkitsijoilla ole useinkaan ollut juurikaan resursseja käytössään.

Urheilupomot olivat jossain vaiheessa sitä mieltä, että harrastajien vähyys esti naisten mäkihypyn ottamisen olympialaisiin. Olen kuullut sanottavan, että jos naispastorius olisi Jumalan tahto, sitä näkyisi seurakunnissa enemmän. Tällaiset perustelut eivät ota huomioon sitä, että tullakseen yleisemmäksi laji tarvitsee kahta asiaa: tunnustusta ja sitä kautta tulevaa tunnettuutta. Jos lajin arvoa ei tunnusteta, se jää marginaaliseksi ja harrastajamääriä on vaikea kasvattaa. Jotta naisjohtajuus tulisi yleisemmäksi, se tarvitsee julkista hyväksyntää. Tämän myötä naisille avautuu mahdollisuuksia. Tällöin naiset ja tytöt myös tunnistavat paremmin kutsunsa ja uskaltavat kulkea sitä kohti..

Naismäkihyppääjien kampanja lajinsa olympiastatuksen puolesta kohtasi välillä pahoja takaiskuja. Lindsey Vanilta kysyttiin synkkänä hetkenä, mitä hän vastaisi pikkutytölle, joka harkitsee lajin aloittamista. Lindsey vastasi: ”Sanoisin, että älä tee sitä. Tulevaisuutta ei ole!” Sotshissa viime talvena hän olisi varmasti todennut jo toisin. Mitä sanoisit tytölle, joka kertoo aikovansa isona pastoriksi?

Yhdysvaltalaisia mäkihyppääjiä. Lindsey Van on toinen oikealta.

Naiseudesta ja Raamatun tulkinnasta lyhyesti täällä.

Naismäkihyppääjien historiasta täällä ja täällä.

Saako entinen puistokemisti palvella?

Eräässä seurakunnassa kehitysvammainen henkilö ilmaisi haluavansa löytää oman palvelutehtävänsä. Asiasta keskusteltiin vastuullisten kesken ja tilanne koettiin hankalana. Kenelläkään ei tuntunut välähtävän, mitä tämä ihminen voisi tehdä. Entä jos hänellä olisi vaikka hyvä lauluääni? Voitaisiinko hänet ottaa ylistysbändiin?

Penkissä istuu seurakunnan maskottina entinen puistokemisti, jonka kaali ei tule koskaan enää leikkaamaan perustallaajan tavoin. Hänen puheilleen kahvipöydässä hymyillään hyväntahtoisen alentuvasti. Kenellekään ei tule edes mieleen, että hän voisi palvella armolahjoilla. Entä jos hänellä on sairaiden parantamisen armolahja?

Kysymykseni tänään kuuluu, haluaako Jumala käyttää armolahjojen kautta ihmisiä, jotka jostakin syystä jätämme seurakunnissa mahdollisuuksien ulkopuolelle?

Jeesus kutsui sorsittuja

Yksi teema, joka on nähtävissä Jeesuksen elämässä sen alusta loppuun saakka, on arvon osoittaminen halveksituille ja heidän ottamisensa Jumalan käyttöön. Taivaan enkelit ilmoittivat Jumalan pojan syntymästä lammaspaimenille, alhaisen ammatin edustajille. Jeesuksen ylösnousemuksesta saivat ensimmäiseksi todistaa naiset. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa he olivat toisen luokan kansalaisia, joiden todistusta pidettiin lähes pätemättömänä.

Näiden tapahtumien välissä Jeesus muun muassa kutsui opetuslapsekseen tullimies Leevin, joka edusti vihattua, korruptoitunutta alaa. Jeesus lähetti myös halveksittuihin samarialaisiin kuuluneen moraalittomasti eläneen naisen tämän kylään evankelistaksi.

Liian kovat kriteerit?

Jeesus oli täysin poliittisesti epäkorrekti siinä, millaisia ihmisiä hän kutsui omakseen ja käytti. Häntä eivät ohjanneet minkäänlaiset yhteiskunnallisen arvon, kulttuurisen tai uskonnollisen hyväksyttävyyden, fiksuuden tai filmaattisuuden vaatimukset. Ensimmäinen haasteemme seurakunnissa on kutsua sisään ja ottaa arvostaen vastaan nykyajan alaspainetut. Sen lisäksi meidän tulisi ohjata heidät Jeesuksen palvelukseen omalle paikalleen. Vaikka tätä varmasti tapahtuukin, uskon, että asiaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Ovatko vaatimuksemme liian kovia? Onko meillä turhia ihmistekoisia kriteerejä, jotka rajoittavat joidenkin pääsyä palvelemaan?

Huomiotta palvelutehtävien jaossa saatetaan jättää monin perustein. Normeista poikkeava henkilöhistoria, etninen tausta, ikä molempiin suuntiin, kehitysvammaisuus - tai jopa epämuodikkaat vaatteet - ovat vain joitakin esimerkkejä. On syytä todeta, että seurakunnissa on myös kriteerejä, jotka eroavat maallisista, mutta ovat yhtä kyseenalaisia.

Todellista edustavuutta

Haluammeko, että seurakuntamme ja jumalanpalveluksemme näyttävät kenties liiankin edustavilta? Ohjatessamme ihmisiä palveluun meillä voi olla kiusaus suosia ”cooleja” henkilöitä. Jeesuksen seuraajajoukko ei tainnut olla yhteiskunnan silmäätekevien mielestä kovin edustava. Ehkä löytäisimme jotain uutta siitä, millaiseksi seurakunta on tarkoitettu, jos antaisimme yhteiskunnan syrjään painamien näkyä palvelutehtävissä. Tällainen kaikki mukaan ottava yhteisö herättäisi varmasti hämmästystä ympäristön kovan ajattelumallin keskellä. Toisin sanoen tällainen seurakunta olisi edustava oikealla tavalla.

Palvelutehtävään ohjaamisen tulisi tapahtua nimenomaan armolahjojen perusteella, vaikka toki varsinkin osaan tehtävistä tarvitaan myös hengellistä ja henkistä kypsymistä. Meidän ei tulisi sallia näkymättömiä esteitä joidenkin ihmisryhmien ja heidän palvelutehtävänsä välissä.

Lapsen luokittelu transuksi voi kertoa stereotypioista

Törmäsin hyvin valaisevaan blogitekstiin lasten sukupuoli-identiteetistä. Nainen nimeltä Lindsay Leigh Bentley kirjoittaa omista kokemuksistaan. Teksti on ollut huippusuosittu. Laitan siitä tähän suomeksi pääasiat. Sitaatit ovat käännöksiä blogista.

Onko poikatyttö poika?

Lindsay aloittaa viittaamalla lapseen nimeltä Ryland. Video lapsen tarinasta löytyy täältä. Ryland syntyi tytöksi, mutta hänen vanhempansa päättivät vaihtaa tyttären sukupuoli-identiteettiä tämän ollessa 5-vuotias.

"Tytär identifioi itsensä pojaksi ja tykkäsi 'poikien' jutuista eikä 'tyttöjen' jutuista. Siksi vanhemmat leikkasivat hänen hiuksensa lyhyiksi, ostivat hänelle 'poikien' vaatteita ja alkoivat kertoa hänelle ja muille, että hän on poika."

Tarina kosketti Lindsayä, koska hän kokee itse olleensa pienenä samanlainen poikatyttö. Lindsay muistutti poikaa ja hän olisikin halunnut olla poika.

"Jo vauvana näytin pitävän enemmän 'poikien' jutuista. Olin raju, kova ja rohkea. --- Lempilelujani olivat kepit, ritsat, jousi ja nuolet, pyssyt, muta, moottoripyörät ja hirviöt. Kun sisareni ja minä valitsimme 'My little ponyt', valitsin sinisen ja leikkasin koko kiiltävän harjan niin lyhyeksi kuin mahdollista. Barbieni sai saman käsittelyn."

Sukupuolten teennäinen määrittely

Lindsayn vanhemmat eivät hätkähtäneet tyttären käytöstä, eivätkä tehneet siitä kauaskantoisia päätelmiä. He eivät piitanneet sukupuolinormistosta. Heidän lapsensa saivat olla omia itsejään ilman ulkopuolisia rajoituksia.

"Onneksi vanhempani eivät kannattaneet muinaisia stereotypioita, kuten 'pojat tykkäävät sinisestä' ja 'tytöt tykkäävät vaaleanpunaisesta', tai 'pojat leikkivät dinosauruksilla ja tytöt leikkivät nukeilla'. Jos vanhempani olisivat kertoneet minulle, että näistä asioista tykkääminen olisi tehnyt minusta pojan, olisin päätellyt, että olen poika."

"Vanhempani vain antoivat minun olla oma itseni. --- He eivät päätelleet, että olen homoseksuaali tai transsukupuolinen. He eivät laittaneet minua laatikkoon, joka olisi muokannut tulevaisuuttani vastoin omaa vapaata tahtoani."

Lindsay on tässä äärimmäisen tärkeän pointin äärellä. Eikö siinä, että muka vastakkaisen sukupuolen lailla käyttäytyvä lapsi luokitellaan transsukupuoliseksi, ole itse asiassa kyse sukupuolistereotypioista? Tällainen ajattelu ei ole vapautta olla oma itsensä. Se on sukupuolten teennäistä määrittelyä.

"Nykyisessä ajassa minut olisi todennäköisesti luokiteltu transsukupuoliseksi. Hiukseni olisi leikattu lyhyiksi (koska kaikilla pojillahan on lyhyt tukka, vai mitä?). Minulle olisi annettu 'poikien' vaatteita, siniseinäinen huone vaaleanpunaisen sijaan, ja minua olisi kehotettu teeskentelemään, että minulla on penis, ainakin kunnes sellainen voitaisiin kirurgisesti lisätä. Jos näin olisi käynyt, en osaa edes kuvitella, miten traumaattinen puberteetti-ikä olisi ollut minulle."

Kun Lindsay tuli murrosikään, hän kiinnostui pojista. Hän löysi itsestään naisellisuutta sitten, kun se tuntui luontevalta. Hän meni naimisiin ja on nyt äiti. Hän kokee syvästi olevansa nainen. Hän kertoo pitävänsä edelleen joistakin asioista, jotka luokitellaan miesmäisiksi, kuten rempallaan olevien paikkojen korjaamisesta kotona. Mutta hän pitää myös naisellisena pidetyistä jutuista, kuten kylpylässä käymisestä. Hänen miehensä on hyvin visuaalinen, sisustaa kotia ja ostaa suurimman osan perheen vaatteista, mutta rakastaa myös kalastusta.

"Nämä asiat eivät tee meistä homoseksuaaleja tai transsukupuolisia, ne tekevät meistä ainutlaatuisia ihmisiä."

"Koska vanhempani eivät koskaan pakottaneet minua siihen, en koskaan ajatellut, että jotkut niistä asioista, joista nautin, olivat 'poikien' juttuja tai 'tyttöjen' juttuja. Minä olin vain minä. Kun alamme kertoa pojille, että heidän on käyttäydyttävä 'tällä' tavalla ja tytöille, että heidän on käyttäydyttävä 'tuolla' tavalla tai he ovat transsukupuolisia, laitamme lapset pikkuruisiin laatikoihin, jotka saavat aikaan hämmennystä, turhautumista ja joskus elinikäistä psykologista ja tunne-elämän vahinkoa."

Lindsay on kiitollinen siitä, etteivät hänen vanhempansa tehneet varhain hänen sukupuoli-identiteettiään koskevia päätöksiä, vaan antoivat hänen kasvaa vapaasti.

Ole oma itsesi

Jotkut kokevat toki myös aikuisena itsensä toisen sukupuolen edustajaksi. Lindsayn teksti ei käsittele sitä puolta asiasta. Kyse on lapsista.

Lindsay Leigh Bentley osoittaa, että lasten määrittely transsukupuolisiksi tai homoseksuaaleiksi onkin osoitus liian tiukoista sukupuolirooleista. Kyse ei suinkaan ole mistään modernista vapaudesta, vaan siitä ikivanhasta luokittelusta, joka on turhaan rajoittanut elämäämme jo pitkään.

Kaikki vanhemmat haluavat parasta lapsilleen. Ollaan viisaita. Lapsen puolesta ei ole mahdollista tehdä sukupuoli-identiteettiä koskevia päätöksiä. Lapsi ei myöskään pysty tekemään sellaisia päätöksiä itse. Varsinkin alaikäisille suunnatut lääketieteelliset sukupuolenvaihdostoimenpiteet olisivat mielestäni äärimmäisen huono idea. Sellaisia on jo tarjolla ainakin Bostonissa, siitäkin huolimatta, että kyseisen klinikan omankin lääkärin mukaan vain 20 % lapsista, jotka ovat hämmentyneitä sukupuolestaan, ovat epävarmoja aikuisenakin.

Tähän vielä kasvatusviisaus:

"Eräs kasvatusvirhe on se, että tärkeissä asioissa annetaan liikaa vaihtoehtoja liian varhain. Vaihtoehdot vaativat asioiden tuntemista ja tekevät lapsen levottomaksi."

Tuula Majabacka: Totuuden etsijän tie  

Annetaan lasten toteuttaa itseään vapaasti ilman, että ylireagoimme ja otamme esiin valtaisan suuria kysymyksiä sukupuoli-identiteetistä. Ja jätetään se aikuinenkin mieheys ja naiseus vapaaksi turhista stereotypioista. Olemme kaikki monimutkaisia ja monipuolisia ihmisiä. Uniikkeja miehiä ja naisia.


Aihetta sivuaa teksti Sukupuolineutraali utopia.

Edit: suomalaisen nuoren aikuisen kokemus

"Itse ahdistuin lapsena sen seurauksena, kun kehotettiin kertomaan aikuisille, jos keho "tuntuu väärältä". Sitä ennen olin tyytyväinen poikamaisiin leikkeihini (sotaleikkejä serkkujen kanssa yms.).  Se tilanne, jossa mulle sanottiin noin ei ollut yhtään ahdistava ja aattelin vaan, että "ok, ei koske mua". Myöhemmin mietitytti, koska olin aika poikatyttö, enkä osannut leikkiä ns. tyttöjen leikkejä. Hämmennyin monet kerrat ja mietin, että ehkä olenkin oikeasti poika. Voin sanoa, etten ole, onnellinen äiti ja vaimo olen, naiseuteen tyytyväinen jo pitkään.

Ja sen lisäisin vielä, että ennen murrosikää on ehkä aikaista miettiä moisia, ei ainakaan mulle olleet sukupuoliasiat mitenkään ajankohtasia ja ne peilautuivat oikeestaan pelkästään juuri noihin leikkijuttuihin, eikä siihen, kuka olin. Taisin olla alle 10 v."

Mitä tekemistä Raamatulla on ihmisoikeuksien kanssa?

Bloggasin viimeksi ajatusmallista, jonka mukaan uskovien ei pitäisi yrittää vaikuttaa lainsäädäntöön uskonsa pohjalta. Tämän filosofian mukaan kristilliset arvot kuuluvat seurakuntaan, mutta maallisen valtion tulee antaa mennä suuntaansa. Perusteluna on, että kristillistä etiikkaa ei voi odottaa ei-kristityiltä. 

Väitin, että näkemys ei kestä loogista tarkastelua, koska se tarkoittaisi käytännössä välinpitämättömyyttä ihmisten hyvinvoinnista. Toki täysin kristillistä utopiaa ei voi toteuttaa. Sisäinen poliitikkoni on ilmeisesti herännyt, koska en malta olla kirjoittamatta lisää aiheesta.

Emme varmastikaan hahmota, millainen valtiomme todella olisi, jos kaikki kristilliset vaikutteet, jotka sen ovat rakentaneet, otettaisiin pois. Antiikin aikaa, johon kristinusko saapui Jeesuksen synnyttyä ihmiseksi, on ihailtu renessanssista asti. Ei se nyt niin hehkeää ollut. Elämä tuolloin oli monesti hyvin vaikeaa, jos ei sattunut olemaan hyvin toimeentuleva mies. Harva oli.

Juutalainen/kreikkalainen/roomalainen kulttuuri, johon Uusi testamentti kirjoitettiin, sisälsi monia ihmisoikeusongelmia. Kun puhun juutalaisuudesta, on hyvä muistaa, että ajan juutalainen elämäntapa sisälsi paljon piirteitä, jotka olivat ihmislähtöisiä, eivätkä peräisin Vanhan testamentin ilmoituksesta. Vanha testamentti on samaa jumalallista ilmoitusta kuin sen täydentävä Uusi testamentti. Juuri tämän ilmoituksen tähden ihmisoikeustilanne oli juutalaisuudessa kuitenkin osin pakanakulttuureja parempi. Juutalaiset olivat Jumalan erityisesti valitsema kansa ja ovat edelleen.

Katsotaan hieman muutamia antiikin ajan sosiaalisia ongelmia ja Raamatun kantaa niihin. Mainitut raamatunkohdat ovat esimerkkejä, eivät suinkaan ainoita, joissa kyseisiä aiheita käsitellään.

Kakarat pois tieltä?

Lapsella ei ollut minkäänlaista sosiaalista asemaa. Köyhemmissä pakanaperheissä, vaikka ei juutalaisuudessa niinkään, hylättiin usein vastasyntyneitä minne sattuu.

Raamatun vastaus:

Jeesus otti lapset luokseen ja siunasi heitä, vaikka opetuslapset eivät olleet kiinnostuneita merkityksettömien henkilöiden huomaamisesta. Jeesus teki lapsista jopa esimerkillisiä, mikä oli outo näkemys kuulijoille.

Mark. 10:13-16 (ote)

"13 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia,

14 mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta." Lastenkasvatuksessa kehotettiin hylkäämään liian rajut keinot. Ef. 6:4 "Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan."

Naiset kyykkyyn?

Naisen asema oli alistettu. Juutalaisten kesken asian olisi pitänyt olla toisin, sillä heidän hallussaan olleen ilmoituksen mukaan Jumala oli luonut miehen ja naisen tasaveroisiksi Jumalan kuviksi. Juutalaiset oppineet miehet halveksivat syvästi naiseutta ja heidän tiedetään kiittäneen säännöllisesti Jumalaa siitä, että eivät olleet naisia. Naisen todistuksella ei ollut oikeudessa mitään arvoa. Naisella ei ollut mahdollisuutta koulutukseen, ellei hänen miehensä halunnut opettaa hänelle jotakin. Sekä juutalaisessa, kreikkalaisessa että roomalaisessa kulttuurissa aviomiehellä oli periaatteessa rajaton valta puolisoonsa.

Raamatun vastaus:

Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat olivat naisia.

Luuk. 24:1-11 (ote)

"9 Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille.

10 Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille,

11 mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä."

Naiset saivat hengellistä opetusta ja olivat aktiivisia toimijoita alkuseurakunnassa miesten rinnalla, jopa johtajuudessa.

Room. 16:1-23 (ote)

"1 Annan teille suositukseni sisarestamme Foibesta, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija.

2 Ottakaa hänet vastaan Herran palvelijana niin kuin pyhille sopii ja auttakaa häntä kaikessa, missä hän tarvitsee teitä. Onhan hän itsekin ollut tukena monille, myös minulle."

Paavali arvosteli tapaa, jolla ajan perheen pää hallitsi vaimoaan ja perheettään kuin yksinvaltias. Tämän sijaan aviomiestä kehotettiin kohtelemaan puolisoaan rakkaudella. Ajatus molempien puolisoiden alistumisesta toistensa tahtoon oli vallankumouksellinen. Ef. 5:21-33 (otteita) "21 Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen." "28 Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään."

Rasismi normina? Juutalaiset halveksivat usein voimakkaasti pakanakansojen jäseniä, vaikka heidät olikin kutsuttu valoksi näille. Rooman valtakunnassa laki suojasi vain kansalaisia, mutta alisti muita. Tosin kansalaisuuden saattoi ostaa, jos oli tarpeeksi rikas. Raamatun vastaus:

Jeesus oli läheisissä yhteyksissä samarialaisiin, jotka olivat juutalaisten eniten halveksima kansa.

Joh. 4:1-42 (ote)

"7 Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: "Anna minun juoda astiastasi."

8 Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa.

9 Samarialaisnainen sanoi: "Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?" Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa."

Köyhät riistoon?

Vanhatestamentillinen Mooseksen laki koetti torjua köyhyyttä niin paljon kuin mahdollista. Ohjeet eivät menneet perille, vaan juopa köyhien ja rikkaiden välillä leveni ajan mittaan. Rikas papistokin saattoi jopa suoranaisesti riistää huono-osaisia. Jeesuksen aikana kaduilla oli joukoittain kerjäläisiä. Rooman valtakunnan vähävaraisimmat tuomittiin pienistä syistä raipparangaistuksiin, kaivoksiin pakkotyöhön, leijonien eteen tai ristiinnaulittavaksi. Orjuus oli hyvin yleistä; Rooman valtakunnan talous suorastaan perustui sille.

Raamatun vastaus:

Jeesus kutsui seuraajiaan auttamaan köyhiä.

Luuk. 12:33

"Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan."

Kristinusko toi edistystä

Kristinuskon leviäminen on tuonut Euroopan elinolosuhteisiin paljon hyvää, vaikka Raamatun ihanteiden toteutus onkin ollut epätäydellistä ja osin hidasta. Jotta edistys on voinut tapahtua, on kristillisten periaatteiden täytynyt päästä esille myös valtion tasolla.

Kristinuskon vaikutuksen näemme helposti vertaamalla yleisesti edellä mainittujen ongelmien tilannetta kristillisillä ja ei-kristillisillä alueilla. Esimerkiksi monissa muslimimaissa naisen asema on tälläkin hetkellä huomattavasti huonompi kuin se oli Euroopassa 1800-luvulla. Kaikki tietävät, mitä ateismipohjaisen kommunismin omaksuneissa maissa tapahtui ja tapahtuu edelleen. Mielenkiintoisena huomiona mainittakoon, että Israelin valtio on nykyään Lähi-idän ainoa demokratia ja ihmisoikeudet siellä ovat paljon paremmassa kunnossa kuin ympäröivissä maissa. 

Vaikka jotkut haluavat ajatella valistuksen, sekulaarihumanismin tai työväenliikkeen piilevän länsimaiden edistyksen takana, on perusteltua väittää kristinuskon olleen siinä olennaisin tekijä. On syytä myös erottaa kristittyjen historiassa tekemät virheet ja kristinuskon nimissä ajoittain tapahtunut sorto Raamatun todellisesta sanomasta. Ilmoituksen ydin menee meiltä usein ohi, aivan kuin oli tapahtunut myös antiikin ajan juutalaisuudessa.

Olisiko Raamatun opettamia periaatteita todellakin pitänyt edistää vain seurakunnan keskellä?

Ajatus, jonka mukaan kristinuskon arvoja ei tulisi ajaa valtiollisesti, on kestämätön katsoessamme elinolojen kehitystä, jota tuskin kukaan haluaa tapahtumattomaksi. Raamattu on selkeästi kiinnostunut kaikkien ihmisten hyvinvoinnista ja yhteiskunnallisista olosuhteista. Tehtävämme on kesken ja osittain jopa valumassa takapakkia. Valiten, mitä ajamme valtiollisesti ja mitä odotamme vain kristityiltä, meidän pitäisi edistää Raamatun ihanteita myös poliittisesti.

Kristillinen politiikka ei ole tuomitsemista eikä kristillisen etiikan täydellisen omaksumisen vaatimusta. Raamattu ei kehota kristittyjä tuomitsemaan niitä, jotka eivät usko. Usko ja monet eettiset valinnat ovat kunkin omia ja jokainen kantaa niistä myös vastuun.

Matt. 7:1

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." 

Vielä Wilberforce

William Wilberforce oli kristitty, joka ajoi parlamentaarisesti orjakaupan lakkauttamista 1700-1800-lukujen taitteen Englannissa. Hänestä on tehty loistava elokuva nimeltä Amazing Grace. Pitkän väännön jälkeen orjakaupan kieltävä laki hyväksyttiin. Entä jos Wilberforce olisi meinannut, että sekulaari valtio menköön suuntaansa?

Lähteitä:

Lehikoinen: Mikä on pääasia avioliitossa?

Nikkanen: Sukupuolisuus, seksuaalisuus ja Jumalan tahto (artikkeli Suomen Viikkolehdessä 25/14)

Flaceliere: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa

Keener: The IVP Bible Background Commentary

Carcopino: Sellaista oli elämä keisarien Roomassa

Saarisalo: Raamatun sanakirja

Tiukat sukupuoliroolit ovat taantumusta

En ole mikään prinsessa, joka kaipaa pelastamista. Näin julistin opiskeluaikanani muutama vuosi sitten, todennäköisesti kovalla paatoksella. En edelleenkään pidä kristillisissä piireissä esiin putkahtelevasta turhasta sukupuoliroolijaottelusta. Tunnettu versio ajattelutavasta on, että mies on ritari, joka karauttaa valkoisella ratsulla pelastamaan naisen, apua tarvitsevan prinsessan. Yksi suuntauksen levittäjä on tämän vuosituhannen puolella ollut yhdysvaltalainen John Elderedge, jonka mieheyttä käsittelevää kirjaa Villi ja vapaa luetaan Suomessakin.

Äskettäin törmäsin sankariretoriikkaan katsoessani TV7:n miehille suunnattua pätkää Ritari vai luuseri. Nyt älkää ymmärtäkö minua väärin. Varmasti monet miehet hyötyvät rohkaisusta. Sinisterministerin huumorintaju loppuu siihen, kun mieheyttä aletaan etsiä naiseutta rajoittamalla. En kommentoi videon opetusta kokonaisuudessaan. Tartun luennoitsijan esittämään listaan miehisistä ja naisellisista ominaisuuksista.

"Maskuliiniset ominaisuudet:

Ritari, soturi ja seikkailija

Voima, vahvuus

Lujuus, särmä

Aloitteellisuus

Vastuullisuus

Perheen elämän lähde

Taistelu hyvän puolesta

Riskinottaja

Feminiiniset ominaisuudet:

Prinsessa, kodin luoja

Kauneus

Romantiikka

Lämpö ja pehmeys

Kiintymys, tunne

Ihmissuhteet

Luo uutta elämää

Kuuntelemisen taito

Turvallisuus"

Katselen tällaista settiä aidosti hämmästyneenä. Listan laatija sanoisi, ettei jaottelua ole tarkoitettukaan ehdottomaksi, mutta silti sen kieli on aivan liian selvää.

Koti oli naisen paikka

Palataanpa vähän ajassa taaksepäin. 1800-luvun puolivälissä koti oli Euroopassa tiukasti naisen paikka. (Paitsi jos sattui olemaan niin köyhä nainen, että joutui menemään töihin palvelijaksi tai tehtaaseen.) Miehet hoitivat kodin ulkopuoliset asiat: perheen elatuksen, johtotehtävät ja politiikan. Naisella ei Suomessakaan ollut edes omistuoikeutta, vaan avioliitossa naisen omaisuus, jota kutsuttiin myötäjäisiksi, siirtyi lähimmän miespuolisen sukulaisen hallinnasta aviomiehen hallintaan. Vanhempien oli periaatteessa mahdollista naittaa tytär tältä kysymättä vaikka vanhalle ukolle. Naisia opetettiin alistumaan kaikessa miehen tahtoon. Äänioikeudesta ei ollut puhettakaan.

"Miehen asema oli 1800-luvun puolivälissä vahvimmillaan. Äiti sai mielellään istua yhdessä kuuliaisten tyttäriensä kanssa salongin ompelupöydän ääressä tekemässä sieviä ja somia käsitöitä."

Koskinen & Hagelstam: Kartanoita ja porvariskoteja

Trevor Haddon, 1880

Suffragetteina tunnetut naisasianaiset alkoivat 1800-luvun loppupuolen Englannissa taistella, jotta naiset saisivat äänioikeuden ja yleisesti paremmat olot. Tämän jälkeen naisten elämä on länsimaissa parantunut huomattavasti. Naiset ovat saavuttaneet äänioikeuden (Suomessa vuonna 1906), itsenäisen asema ja he ovat edenneet kodin ulkopuolisiin tehtäviin. Nykyään tiedämme, että avara maailma korkeimpiin poliittisiin johtopaikkoihin asti on naisille avoinna. Kodin ja lasten hoito nähdään naisen ja miehen yhteisenä vastuuna, ei enää vain naisen tehtävänä. Moderni psykologia tunnustaa isän läsnäolon ja huomion tärkeyden lapsen elämässä.

Taistelu ei missään tapauksessa ole ollut helppo. Joskus unohdamme, miten pitkä matka länsimaissa on kuljettu vain reilun sadan vuoden aikana. Edelläkävijät joutuivat kokemaan paljon vastustusta, pilkkaa ja halveksuntaa. Kunnes enemmistö totesi heidän puhuvan järkeä. Älkäämme myöskään unohtako naisia, jotka kamppailevat edelleen raskaan sorron alla monissa osissa maailmaa.

Paluu nykyisyyteen

Edellä olevaa sukupuolten oletettua ominaisuuslistaa pohtiessani mieleeni tuli elävästi naisen asema 1800-luvulla. Olen sitä mieltä, että ritari/prinsessa -jaottelussa on kyse taantumuksesta. Tuskin kukaan jaottelua opettavista on halukas palaamaan täysin 1800-luvun meininkiin. Hienovaraisesti kuitenkin vihjaillaan, että naisen paras paikka on suojassa pahalta maailmalta. Nainen on hempeä kodin luoja, jonka kannattaa jättää ympäröivä yhteiskunta vastuksineen urhealle miehelleen. Syyksi tähän esitetään kuvitellut miesten ja naisten luontaisten ominaisuuksien erot. Nyt tulee hiuksianostattavaa kamaa. 1800-luvulla käytettiin nimittäin samantyyppistä perustelua:

”Yleisesti ajateltiin, että fyysisten ominaisuuksiensa takia miehet kuuluivat julkiselle puolelle, politiikkaan ja työelämään, naiset taas yksityiselle puolelle.”

Laura E. Nym Mayhall dokumentissa Historia: äänioikeus naisille, katsottavissa Yle Areenassa kirjoitushetkellä vielä kaksi päivää  

Katsotaanpa ominaisuuslistaa vielä uudelleen. Mietipä nyt tuntemiasi naisia. Puuttuuko heiltä voimaa, lujuutta, aloitteellisuutta, vastuullisuutta, halua taistella hyvän puolesta tai ottaa riskejä? Ovatko nämä todella enemmän miehisiä kuin naisellisia ominaisuuksia? Tunnen lukemattomia naisia, joihin sopivat yhtä hyvin sekä listan maskuliinisiksi että feminiinisiksi lukemat ominaisuudet.

En väitä, että miehet ja naiset olisivat samanlaisia. Mutta tämän nimenomaisen listan sisältö on erityisen heikko. Ilmiössä lienee kyse siitä, että tasa-arvokehitys ja viime vuosien liioitteleva sukupuolineutraali ajattelu on herättänyt hämmennystä siitä, mitä mieheys, ja myös naiseus, on. Vastauksia haetaan epämääräisen turvallisilta tuntuvista menneisyyden rooleista. Rohkeaa ja positiivista mieheyttä ei kuitenkaan missään tapauksessa tarvitse etsiä tekemällä naisista jotenkin hauraita. Millaista vahvuutta se on, joka tarvitsee heikkoutta jotakin ollakseen?

Joissakin tapauksissa opetus sukupuolirooleista on viime aikoina saanut voimakkaastikin jopa sellaisia sävyjä, että miehellä on yksin ylimmäinen päätäntävalta perheen asioista. Jos miehellä on aina viimeinen sana, se tarkoittaa käytännössä naisen aseman heikkenemistä. Tässä vaiheessa 1800-luku hengittää jo hyvin uhkaavasti niskaan.

Yhdessä, ei toinen edellä

Jos törmäät opetukseen, jossa sukupuoliroolit määritellään tarkkaan, ole varuillasi. Älä ota vastaan turhia rajoituksia! Ole erityisen varovainen, jos vihjaillaan siihen suuntaan, että mies on se, joka päättää. Naisen itsemääräämisoikeutta odotettiin vuosisatoja ja siitä taisteltiin karvaasti. Nainen, älä anna kenenkään ottaa sinulta pois vapauttasi ja vahvuuttasi. Mies, älä koskaan ajattele, että tarvitset minkäänasteista johtoasemaa naiseen nähden ollaksesi todellinen mies.

Tämän päivän Suomessa kukaan ei voi lain perusteella viedä naiselta tasa-arvoista asemaa. Sitä ei tulisi myöskään tehdä uskonnollisin perustein. Päteviä sellaisia ei ole.

Kun Jumala loi miehen ja naisen, hän antoi molemmille käskyn: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää, täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne." (1. Moos. 1:28)  Miehelle ja naiselle luovutettiin yhteishallitsijuus luomakuntaan nähden. Käskyä ei annettu vain miehelle!

Jumala loi naisen ja miehen tasaveroisiksi. Olemaan yhdessä rohkeita ja taistelemaan hyvän puolesta. Pitämään yhdessä huolta maailmasta. Huolehtimaan yhdessä kodista ja lapsista. Nainen ei ole miestä hauraampi. Kummallakin on omat vahvuutensa, joiden kautta heidät on tarkoitettu täydentämään toisiaan. Julkiset ja yksityiset tehtävät voivat jakaantua pariskunnan kesken hyvinkin monilla eri tavoilla riippuen taipumuksista, kiinnostuksen kohteista ja elämäntilanteista.

Miehen ja naisen toisiaan täydentävästä tasaveroisesta suhteesta lisää tekstissä Hyvästi sukupuolten kamppailu. Avioliiton päätöksenteosta tekstissä Aviomies päättää, vaimo suostuu?

P.S. Jumalalla on muuten huumorintajua. Hiljattain vietetyissä häissäni ei ryöstetty morsianta, vaan sulhanen. Joku taisi muistaa julistukseni siitä, että en tarvitse ritaria pelastamaan itseäni. En tosin joutunut pelastamaan miestänikään, vaan hän sai vapauttaa itse itsensä.

Naiseus ja Raamatun tulkinnan periaatteet

Joillakin on sellainen käsitys, että naisen asemaa rajoitetaan Raamatussa. Mistä tällainen näkemys saa alkunsa? Ensinnäkin meidän on syytä erottaa se, mitä Raamattu kuvailee ja se, mitä se käskee. Raamatun aikoina vallalla oli suurimmaksi osaksi patriarkaalinen eli miesvaltainen kulttuuri, jossa naisella oli huomattavasti vähemmän oikeuksia kuin miehellä. Tämä elämäntapa näkyy Raamatun ajankuvassa, mutta se ei tarkoita sitä, että Jumala olisi hyväksynyt asian.

Ehkä suurempi ongelma on kuitenkin se, että kristityt ovat tulkinneet kyseenalaisella tavalla joitakin raamatunkohtia. Tietyt naisia koskevat maininnat on käsitetty tavalla, josta on seurannut naista alistavaa ajattelua. Tarkastelemme nyt muutamaa tällaista kohtaa.

Raamattua lukiessa on hyvin tärkeää käyttää historiallis-kieliopillista tulkintamenetelmää. On otettava huomioon historiallinen tilanne, eli kenelle ja millaiseen tilanteeseen kirje on kirjotettu. Teksti on myös analysoitava kieliopillisesti - eli sanat saavat merkityksen lauseyhteydessä, lauseet asiayhteydessä jne. Päämääränä on selvittää, mitä kirjoittaja alunperin halusi sanoa ihmisille, joille teksti on tarkoitettu. Tästä syntyy tekstin merkitys nykyisillekin lukijoille.

Raamatunlauseita ei siis voi ymmärtää oikein, jos niitä käsittelee irrallisina ilman alkuperäistä asiayhteyttä.

Kohta 1: Onko nainen apulainen?

 

1.Moos.2:18
”Herra Jumala sanoi: ”Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.”

Jotkut ovat tulkinneet, että tämän jakeen mukaan nainen on miehen apulainen ja siten alempiarvoinen ja käskytettävä. Alkukielen apua tarkoittava sana ”ezer” on kuitenkin tarkalta määritykseltään seuraava: Joku, joka tarjoaa apua sellaisella alueella, jolla henkilöllä itsellään on puutteita. Termi ei viittaa siihen, että auttaja olisi heikompi, tai vahvempikaan, kuin autettava.

Jakeen loppuosa on käännetty käyttäen termiä ”sopiva”. Kirjaimellisesti alkuperäinen hepreankielinen teksti puhuu henkilöstä, joka on ”vastapäätä”. Tämä ilmaisee tasa-arvoa ja samankaltaisuutta. Nainen ja mies on siis tarkoitettu täydentämään toisiaan tasa-arvoisessa suhteessa!

Kohta 2: Voiko nainen johtaa seurakunnassa?

1.Tim. 3:2
”Seurakunnan kaitsijan tulee siis olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, kunniallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan.”

Tämän paikan perusteella jotkut ajattelevat, että nainen ei voi olla seurakunnassa johtavissa tehtävissä, kuten pastorina tai vanhimmiston jäsenenä. Mutta mitä lopulta tarkoittaa ”yhden vaimon mies”? Kreikan kielessä kyseessä on idiomi. Idiomi on ilmaus, jossa käytetään tuttuja sanoja ilmaisemaan jotakin, mikä ei ole sama asia kuin sanojen merkitys sellaisenaan (kuten "ole hyvä" suomen kielessä). Yhden vaimon mies tarkoitti henkilöä, joka eli moraalisesti puhdasta elämää. Raamatunkohdan sisältö ei ole, että johtajan olisi pakko olla mies.

Kohta 3: Saako nainen opettaa?

 

1. Kor. 14:34
”Naiset olkoot vaiti teidänkin seurakuntanne kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niin kuin lakikin sanoo.”

Tämä on joskus tulkittu niin, että naiset eivät saisi opettaa tai pitää puheenvuoroja seurakunnissa. Jaetta ei kuitenkaan voi ottaa näin kirjaimellisesti. Ensinnäkin Paavali puhuu muualla (1.Kor. 11:5) siitä, että naiset kyllä profetoivat kokouksissa. Avain on seuraavassa jakeessa:

1. Kor. 14:35
”Jos he tahtovat oppia jotakin, kysykööt kotona omalta mieheltään, sillä naisen on häpeällistä puhua seurakunnan kokouksessa.”

Kyseessä oli todennäköisesti hölötyskielto seurakunnan naisille. Ajan patriarkaalisen kulttuurin takia naiset eivät olleet saaneet opetusta hengellisissä asioissa. Tällöin heille varmaan tuli mieleen useita kysymyksiä, kun opetettiin kirjoituksista, jotka olivat heille vieraita. Mitä ilmeisimmin naiset häiritsivät kokouksissa, ja Paavali puuttui tähän!


Raamattu ei ole naista alistava tai rajoittava kirja. Olen itse vakuuttunut siitä, että Jumala on tarkoittanut miehen ja naisen tasaveroisiksi, eikä halua rajata naisten toiminta-alaa millään tavalla kapeammaksi kuin miehen. Syntiinlankeemus pilasi miehen ja naisen tasaveroisen rinnakkaiselon. Me uskovat olemme kuitenkin kutsuttuja palaamaan Jumalan alunperin tarkoittamaan järjestykseen.


Aikaisempi blogiteksti parisuhteesta: Aviomies päättää, vaimo suostuu?
Ulkopuolinen artikkeli, jossa käsitellään mm. naisen johtajuutta seurakunnassa:  
Johtajan perhesuhteet puntarissa

Aviomies päättää, vaimo suostuu?

Ajauduin tässä pitkähköön keskusteluun siitä, onko miehellä Raamatun mukaan oikeus päättää asioista avioliitossa. Huomasin, että on monia nuoriakin, jotka ovat sitä mieltä, että miehellä on ennaltamäärätty oikeus sanoa viimeinen sana ja vaimon tehtävä on suostua. Totesin, että minun on itse tarkoin perusteltava näkemykseni kysymykseen.

Käydäänpä Efesolaiskirjeen kimppuun. Korostan, että kyseessä on näkemys, joka perustuu omaan koulutukseeni ja tutkimiini lähteisiin. Jos olet eri mieltä, ei hätää. Useisiin oppikysymyksiin on monia tulkintoja. Se ei ole meille uhka, kunhan emme kyseenalaista tärkeimpiä asioita, kuten Jeesuksen työtä ristillä jokaisen pelastukseksi, joka uskoo. Eriäviä käsityksiä sopii esittää, mutta meidän uskovien ei tule kiistellä opista, vaan rakastaa toisiamme.


Ef. 5:21-33
21 Ja olkaa toisillenne alamaisia Kristuksen pelossa.
22 Vaimot, olkaa omalle miehellenne alamaisia niin kuin Herralle, 
23 sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, oman ruumiinsa, seurakunnan, vapahtaja.
24 Niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehelleen kaikessa alamaisia.
25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen puolesta,
26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen vedellä pesten, sanan kautta, 
27 ja asettaisi eteensä kirkastetun seurakunnan, vailla tahraa, ryppyä tai muuta sellaista, pyhän ja nuhteettoman. 
28 Samoin jokaisen miehen tulee rakastaa omaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. 
29 Eihän kukaan ole koskaan vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä niin kuin Kristuskin seurakuntaa,
30 sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.  
31 Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 
33 Mutta myös jokainen teistä rakastakoon vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.
Raamattu kansalle -käännös 

Päättämisestä ei puhuta

Sanotaanko tässä jaejaksossa, että miehellä on automaattinen oikeus päättää asioista? Vai onko tässä edes lainkaan kyse siitä, kuka päättää?

Kreikkalaisroomalaisessa kulttuurissa miehellä oli ehdoton määräysvalta naiseen. Paavali ei opetuksellaan näytä vahvistavan tätä tapaa, kun tekstiä tutkii. Usein Paavali saarnasikin vapautta perinteisistä, orjuuttavista kulttuurisäännöistä. Tässä jaejaksossa Paavali esittää kirjoitusaikana radikaalin näkemyksen siitä, että miehen ja vaimon on kummankin oltava toiselleen alamaiset. Koko jaksossa onkin läsnä tasa-arvon ajatus, joka oli täysin uusi sen ajan patriarkaalisessa kulttuurissa. On myös hyvä mainita, että ohjeet annettiin kulttuuriin, jossa järjestetyt liitot usein suurella ikäerolla olivat normi, eikä rakkaus avioliitossa ollut nykyiseeen tapaan itsestään selvä ihanne.

Jae 5:21 on yhteydessä edellisiin jakeisiin, joissa annetaan ohjeita Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Paavali antaa ohjeen kaikille uskoville olla toisilleen alamaiset. On erittäin huomattavaa, että Paavali sanoo tässä näin KAIKILLE. Paavali esittää käänteentekevän uuden ohjeen: Sen, että ihmisten suhteet eivät perustuisi siihen, kuka määrää, vaan vapaaehtoiseen keskinäiseen alamaisuuteen. Tähän antaa Pyhä Henki uskoville voiman. Tämä ohje koskee myös miehiä ja vaimoja, joiden tilannetta Paavali siirtyy nyt käsittelemään. Jae 5:21 onkin avain seuraavien jakeiden tulkintaan.

Jakeessa 5:22 jatketaan alamaisuudesta puhumista osoittamalla kehotus vaimolle. Tämä ei pyyhi pois edellisen jakeen ohjetta yleisestä alamaisuudesta. Jakeessa 5:24 tarkennetaan vaimon alamaisuuden olevan kuin seurakunnan alamaisuutta Kristukselle. Millaista tämä seurakunnan alamaisuus on?

"Se on vapaaehtoinen, nöyrä vastaus hänen epäitsekkääseen, uhrautuvaan palvelutyöhönsä ja hänen jatkuvaan vahvistavaan ja hoivaavaan läsnäoloonsa. Tällä alamaisuudella ei ole mitään tekemistä ulkoisen hallinnan tai pakon kanssa."
Bauch: Suorat sanat - Paavalin opetuksen vaikeita kohtia,  s. 204

Jeesus ei "määräile" seurakuntaa, vaikka hän toki asettaakin Raamatussa käskyjä. Käsitämme hänet väärin, jos ajattelemme niin. Ihmisellä on alusta asti ollut vapaa tahto. Hän voi päättää, seuraako Jumalaa, vaikka päätöksensä seuraukset hänen on toki lopulta kannettava. Emme mielestäni voi tulkita tämän raamatunkohdan tarkoittavan sitä, että miehellä olisi ennaltamäärätty oikeus päättää vaimon asioista. Vertausta avioliitosta ja Kristuksen ja seurakunnan suhteesta ei voi myöskään viedä ihan loppuun asti, koska Kristus on tietenkin jotain täysin ainutlaatuista asemansa ja työnsä puolesta.

Jakeessa 5:23 miehen sanotaan olevan naisen pää niinkuin Kristus on seurakunnan pää. Pää-sanan käännösvaihtoehdoista löysin eri näkemyksiä, jotka eivät nähdäkseni ole nyt olennaisia. Olennaista on se, millainen Kristuksen suhde seurakuntaan on, millaisen mallin se antaa? Kristus laskeutui kirkkaudesta maan päälle vaikuttimenaan uhrautuva, palveleva rakkaus. Jakeessa 5:25 tämä annetaan malliksi miehelle selkein sanoin.

Joidenkin mukaan jakeista 5:22-23 löytyy myös sellainen ajatus, että mies ja vaimo ovat oma yksikkönsä, jotka kuuluvat toisilleen, ei muille. Muiden, kuten kirjoitusaikana suvun patriarkan, ei tulisi puuttua heidän asioihinsa. Heidän on myös oltava uskollisia. Päänä olemisen on tulkittu myös kuvastavan läheistä yhteyttä.

Jakeissa 5:26-29 Paavali antaa lisää ohjeita aviomiehille. Tämä lähestymistapa oli toden totta radikaali. Tuona aikana ei ollut tapana ajatella, että miehillä oli mitään velvoitteita kohdella vaimojaan lempeästi. Miestä kehotetaan tässä rakastamaan (kyseessä on verbi agapaoo, joka tarkoittaa uhrautuvaa ja epäitsekästä rakkautta) vaimoaan kuin itseään ja asettamaan itsensä alttiiksi vaimon puolesta. Tässä puhutaan siis kokonaisuudessaan selkeästi samantyyppisestä suhteesta kuin jakeessa 25 mainittu Kristuksen uhrautuminen seurakunnan vuoksi. On erittäin huomattavaa, että Paavalin tässä tarkentaessa opetuksensa sisältöä hän ei puhu lainkaan siitä, kuka määrää! Päinvastoin hän puhuu palvelevasta asenteesta.

Paavali antaa opetukseensa loppukaneetin jakeessa 5:33. Vaimon tulee kunnioittaa miestään ja miehen tulee rakastaa vaimoaan. Vaikka kumpikin neuvo varmasti kuuluu kummallekin - emmehän voi ajatella, että esimerkiksi vaimon ei tarvitse rakastaa miestään, koska tässä ei niin erikseen sanota - voimme kenties nähdä tässä viittauksen miehen ja naisen hieman erilaisiin tarpeisiin parisuhteessa. Yleistäen voidaan sanoa, että miehelle on erityisen tärkeää kokea, että häntä arvostetaan, naiselle, että hän saa kokea hellää rakkautta.

Yhdessä epäitsekkäästi

 

En näe tässä raamatunkohdassa olevan lainkaan kyse siitä, kuka "päättää", vaan siitä, millainen asenne puolisoilla tulee olla toisiaan kohtaan.

Jaejakson kehotukset voisi tiivistää seuraavasti: Kumpikin on kutsuttu olemaan alamaisia toisilleen; kumpikin on kutsuttu kunnioittamaan toista ja rakastamaan epäitsekkäästi. Paavali käyttää hieman eri retoriikkaa miehen ja naisen kohdalla, mutta periaatteessa kehotuksissa molemmille on hyvin paljon samaa. Yksittäisiin jakeisiin tuijottamisen sijaan meidän on etsittävä opetuksen kokonaissanoma.

Miehen rooli perheessä on kuitenkin fyysisesti vahvempana enemmän suojeleva ja huolta pitävä kuin naisen, joka on haavoittuvampi varsinkin synnyttäjänä ja pienten lasten hoitajana. Mies on vastuussa perheestään huolehtimisesta. Nainen on kutsuttu kunnioittamaan miestään. Naisen ei tule olla kapinassa miestään vastaan tai nalkuttaa, vaan hänen tulee arvostaa miestään ja tämän työtä perheen hyväksi. Sivuhuomautuksena: jos mies kohtelee perhettään huonosti esimerkiksi alkoholismin takia, tilanne on omanlaisensa, eikä vaimon toki tarvitse tai tulekaan sitä hyväksyä.

Käsitykseni raamatullisesta parisuhteesta on siis ennen kaikkea molemminpuolinen kunnioitus ja alamaisuus ja uhrautuminen, toisen parhaan ajatteleminen kaikella tavalla. Päätöksentekoon avioliitossa periaatteenani on yhteisten päätösten etsiminen, ei se että mies päättää ja naisen tehtävä on suostua. Yhteisten päätösten etsimisessä hyvänä ohjenuorana on nimenomaan epäitsekäs rakkaus.

Kuten eräs opettajani aikanaan sanoi, avioliitossa ei pitäisi lainkaan olla kyse siitä, kuka päättää. Jos näin on, ollaan helposti hakoteillä. Avioliitto on yhteinen yritys.

Aiheeseen liittyy myös blogiteksti Hyvästi sukupuolten kamppailu.

Käytettyjä lähteitä:
Graig S. Keener: The IVP Bible Background Commentary
Manfred T. Brauch: Suorat Sanat - Paavalin opetuksen vaikeita kohtia
The Expositor's Bible Commentary, volume 11
Rogers & Rogers: The New Linguistic and Exegetical Key to the Greek New Testament
Aikoinaan luennoilla saamani opetus

Hyvästi sukupuolten kamppailu

Kirjoituksessa Sukupuolineutraali utopia käsittelin modernia pyrkimystä häivyttää sukupuolten väliset erot. Tämän kehityksen taustalla lienee pohjimmiltaan pelko siitä, että erilaisuus tarkoittaisi samaa kuin eriarvoisuus. Seuraava raamatunjae tarjoaa meille mielenkiintoisen näkemyksen aiheeseen. Kyse on tilanteesta, jossa mies on jo luotu, mutta ei vielä nainen.

1.Moos. 2:18

”Herra Jumala sanoi: ”Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.”

Tässä käytetty alkukielen apua tarkoittava sana ”ezer” on tarkalta määritykseltään seuraava: joku joka tarjoaa apua sellaisella alueella, jolla henkilöllä itsellään on puutteita. Termi ei viittaa siihen, että auttaja olisi heikompi tai vahvempi kuin autettava.

Jakeen loppuosa on käännetty käyttäen termiä ”sopiva”. Kirjaimellisesti alkuperäinen hepreankielinen teksti puhuu henkilöstä, joka on ”vastapäätä”. Tämä ilmaisee tasa-arvoa ja samankaltaisuutta.

Luotu yhteistyöhön

 

Jumalan alkuperäisen suunnitelman mukaan mies ja nainen ovat siis tarkoitettu täydentämään toisiaan tasavertaisessa suhteessa. Kummallakin on ominaisuuksia, jotka toiselta puuttuvat. Miehet ja naiset on tarkoitettu toimimaan yhteispelillä, muutenkin kuin parisuhteessa. Yhdessä he ovat lisäksi täydellisempi Jumalan kuva kuin yksin, kuten ilmaistaan myös kohdassa 1. Moos. 1:27: ”Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”

Käsiteltyä kohtaa ei siis voi tulkita niin, että nainen olisi tarkoitettu miehen palvelijaksi. Sama periaate pätee myös toisinpäin. Jos esimerkiksi feminismi pyrkii miehen lannistamiseen, ollaan yhtä lailla väärillä jäljillä. Sukupuolet ovat nimenomaan tasaveroisia.

Eroon kilpailusta

Jumalan tarkoittama miehen ja naisen harmoninen, toista täydentävästä yhteiselo meni rikki syntiinlankeemuksessa ja sukupuolten kilpailu alkoi. Historian aikana naiset ovat yleensä vetäneet tässä lyhyemmän korren (kuten 1. Moos. 3:16 ennakoi). Vastapainoksi on syntynyt feminismi, jolla on Pohjoismaissa melko vahva asema. Feminismiä on toki monenlaista ja tasa-arvoa ajaessaan se on saanut aikaan paljon hyvää. Ylilyöntejä, kuten pyrkimys miehen lannistamiseen tai tällä hetkellä pinnalla oleva sukupuolineutraaliuden vaatimus, on kuitenkin sattunut.

Kamppailun ollessa käynnissä miehen ja naisen erilaisista ominaisuuksista puhuminen voidaan kokea uhkaksi. Uskovat on kutsuttu pyrkimään eroon kilpailuasetelmasta. Jeesuksen työn kautta syntiinlankeemuksen vaikutuksella ei ole meihin entisenlaista valtaa. Raamatun pohjalta meidän on turha pelätä sukupuolten erilaisuutta, koska vahvuutemme on tarkoitettu kummankin vahvuudeksi. 

Itse en esimerkiksi naisena hermostuisi siitä, jos joku todistaisi, että miehet olisivat yleisesti ottaen parempia kuskeja. Erilaisuus ei tarkoita, että toinen olisi toista ylempiarvoisempi. Tietenkin eri sukupuolten vahvuudet myös vaihtelevat henkilön mukaan. Ei kaikilla miehillä ole hyvä avaruudellinen hahmottamiskyky eivätkä kaikki naiset sovellu hoiva-alalle. Millaiset vahvuutemme ovatkaan, käyttäkäämme niitä sovussa yhteiseksi eduksi. Sukupuolineutraaliutta ei tarvita.