Päivä, jona suru kiellettiin

Suomessa on taas uusi Virallinen Mielipide. Tai oikeastaan, mikä vielä pelottavampaa, virallinen tunne. Kuten tavallista, vaatimuksen esittäjien jalat ovat tiukasti utopian kamaralla. Kyse on kriittisestä suhtautumisesta Pariisin iskujen suremiseen - globalisaation ja tasa-arvoaatteen nimissä. Helsingin Sanomien Nyt-liite käsittelee aihetta Jussi Pullisen artikkelissa Saako surra ja miten?

Pullisen mukaan se, että Isisin iskut idässä lipuvat ohi ilman laajaa somejakamista kertoo makaaberista arvojärjestyksestä, jolle ei ole mitään loogista selitystä. Nähdäkseni selitys löytyy, ja hyvä sellainen. Akuutti suru on spontaani reaktio, joka syntyy, kun järkyttävä tapahtuma osuu jollain lailla lähelle. Sitä ei voi säädellä. Somekäyttäytyminen Pariisin suhteen heijastaa tällaista reaktiota. Pariisi on tuttu kaupunki koko lännelle, monelle hyvinkin läheinen.

Pullisen mukaan Ranskan lipun käyttö Facebookin profiilikuvassa sulkee jotakin pois. Olen eri mieltä. Lippu on surun ja myötätunnon osoitus. On älytöntä ajatella, että sympatian osoitus jotakuta kohtaan olisi pois muilta. Päinvastoin, uskon, että läheisyyden aikaansaama aito tunne auttaa tuntemaan sympatiaa myös kaukaisempia uhreja kohtaan. Pariisin sureminen ei myöskään tarkoita sitä, että surija olisi lähtökohtaisesti välinpitämätön Lähi-Idän suhteen. Välinpitämättömyyttä voi toki olla, kuten pakolaisvastaisuus kenties osoittaa. Se on oma ilmiönsä, joka on erotettava oikeudesta surra.

Odotus, että koko maailman asioita pitäisi surra samanlaisella intensiteetillä, on kohtuuton. Ihmisen mieli ei kestä sitä. Emme voi viettää päiviämme globaalin uutisvirran äärellä ja itkeä kaikkia maailman kauheuksia. Jos läheisten asioiden syvempi sureminen yhtäkkiä onkin synti, ei tunne kaukaisempaa kärsimystä kohtaan kasva. Meistä tulee kuin yliherkkiä lapsia, joiden on käytettävä kumpaakin hammasharjaansa yhtä paljon, ettei toiselle niistä tule paha mieli. Kylmetämme itsemme luonnottomasti ja kenties kyynistymme.

Ei siis syyllistetä somettajia väärällä tavalla. Annetaan ihmisten reagoida luonnollisesti, mutta välitetään myös kaukana asuvista. Onhan meidän toki syytä olla laajalti tiedostavia ja tehdä konkreettisia tekoja kärsivien hyväksi. Globaali uutisointi on toivottavaa ja paljolti todellisuutta nykyisessä maailmankylässä. Tasa-arvoisen suremisen vaatimus johtuukin juuri globalisaatiosta.

Ei myöskään pidetä somettajia niin yksioikoisina, että jakamisesta muodostuisi heidän tiedostavuutensa koko kuva.

Lähi-idän liput symboloivat ihmisoikeusongelmia

Voidaan toki kysyä, miksi Facebook ei tarjoa mahdollisuutta nostaa terrorista kärsineiden arabimaiden lippua. Ensinnäkin Facebook on länsimaisessa johdossa, joten läheisyyden periaate pätee. Kurditaustainen demaripoliitikko Welat Nehri käsitteli lippuasiaa kirjoituksessaan Lipunnostossa on kyse arvojen valinnasta. Nehri toteaa: "Lähi-idässä ei itse asiassa ole yhtään valtiota, jonka lippua voisin suositella profiilikuvaksi, vaikka muuten olisi syytä pitää alueen ihmisten ja kansojen kärsimykset esillä." Syynä tähän ovat kyseisten maiden suuret ihmisoikeusongelmat. Ranskan vallankumouksen perinteiset ihanteet (vapaus, veljeys ja tasa-arvo) Nehri taas on valmis hyväksymään ja pitää Ranskan lipun nostamista eurooppalaisten arvojen puolustamisena.

Pullinen vihjailee Hesarin artikkelissa, että Ranskan lippuun liittyy mennyttä sortoa ja heittää kysymyksen siitä, kuka hirviöt loi, vai loivatko ne itse itsensä. Nehrin tekstistä löydämme hyvän näkökulman: "Vaikka Ranskalla siirtomaavaltiona ja suurvaltana on ollut sormensa mm. Lähi-Idän epäoikeudenmukaisessa rajojen piirtämisessä, nyky-Ranskan tai minkään muunkaan yksittäisen valtion ei voi olettaa olevan Lähi-idän kaikkien ongelmien takana. Ongelman ytimen muodostavat Lähi-idän maat itse kompleksisine ongelmineen ja epäoikeudenmukaisine hallintoineen sekä syvälle juurtunut koston kierre."

Loppujen lopuksi Isisin hirveä pahuus kumpuaa aivan omasta lähteestään. Jos minulta kysytään, se lähde on saatanallinen. 

Läheisten asioiden suurempi, öö, läheisyys on itsestäänselvä asia ja haluaisinkin tietää, miten Hesari aikoo toteuttaa uutta radikaalin tasa-arvoista globaalia uutisperiaatettaan. Paikallisuutiset varmaan pitäisi ensin poistaa. Ehkä saamme kohta lukea Timbuktun kunnallispolitiikasta.

Ymmärrän kyllä lippukriittisyyden. Se oli itsellänikin toinen reaktio iskuihin, ensijärkytystä seuraava. Olin ylpeä inhimillisyydestäni, koska ymmärsin, että muidenkin maiden kohtaloita tulisi huomioida tasaveroisesti. Jouduin kuitenkin huomaamaan, että olinkin epäinhimillinen. Jos viisastelemme toisten suremisesta, ei kyseinen suru ole todella koskettanut itseämme syvälle. Rukoillaan, että syytä suruun ei enää tule lisäiskujen muodossa - idässä eikä lännessä.
 

Paljastus - hirveä rikos suomalaisia tyttöjä vastaan

Me suomalaiset olemme pahoja ihmisiä. Ansaitsemme halveksivia katseita ja julkisen tuomion, koska olemme tehneet hirveitä rikoksia. Tiedän sen varmasti. Uhrit ovat kertoneet minulle monta tarinaa.

Nuo rikokset ovat kohdanneet lukemattomia lapsia ja teini-ikäisiä, varsinkin tyttöjä. Niiden suorittaja on yleensä ollut sukulainen tai perheystävä, tavallinen hyvämaineinen suomalainen mies. Rikokset ovat tapahtuneet suljettujen ovien ja kiinni vedettyjen verhojen takana. Tyttöjä on käytetty raakalaismaisella tavalla hyväksi. Heidän elämänsä ylle on heitetty varjo, joka pimentää lapsuuden ja vaikuttaa heidän koko tulevaisuuteensa. Jotkut eivät pysty enää koskaan normaaliin elämään ja ihmissuhteisiin.

Uhri vaikenee. Ensin käskystä, sitten häpeästä. Poliisille kerrotaan äärimmäisen harvoin, koska prosessi on aikuisenakin liian rankka. Käsittämätöntä määrää suomalaisten tekemiä rikoksia ei ole koskaan merkitty tilastoihin.

Jokainen ulkomaalaisen tekemä raiskaus on liikaa, mutta pahuutta ei voi ulkoistaa. Se on asunut täällä jo kauan.

PKN:n voitto - kuka saa menestyä ja ketä saa vihata?

Minulla on tapana seurata euroviisuja. Tänä vuonna en todellakaan ole ainoa. Pertti Kurikan Nimipäivien UMK-voitosta on kirjoiteltu näppäimistöt kuumina. En edes yritä puuttua koko soppaan, mutta kaivan sieltä esiin seuraavat sattumat.

Pinnallisuus on normi

Monet valittavat, että PKN menestyi ulkomusiikillisilla ansioilla. Seuraavat kirjoittajat löysivät naulan kannan.

"Jos PKN:ää joidenkin mielestä äänestettiin vain, koska he ovat kehitysvammaisia, niin äänestettiinkö Satin Circusta vain, koska he ovat kauniita nuoria suomenruotsalaisia?"

Nimimerkki phale Viisukuppila-fanisivustolla

"Entä ovatko euroviisujen kuusikymmentävuotisen historian aikana saaneet ulkomusiikillista etua ne sadat seksikkäät naiset ja miehet, jotka ovat niukoissa ja tiukoissa vaatteissa kiemurrellen lauluja laulaneet? Tietysti ovat." 

Jari Tervo Ylen blogissa

Olemme sokeita sille, että pinnalliset arvot ovat monesti täysin hyväksyttyjä ja kulttuuriimme sisäänrakennettuja. Mielestäni PKN:n kohdalla kyse on muutenkin enemmän sanomasta kuin siitä, että he ratsastaisivat jollain ulkomusiikillisella. Sanoma on tietenkin sallittu ja toivottava elementti musiikissa.

Vihapostailuun ei koskaan ole syytä

Pertti Kurikan Nimipäivien voiton kommentointi netissä on mennyt usealla tavalla överiksi. Satin Circuksen häviöön pettyneiltä teineiltä lähti muiden muassa lapasesta. Erityisesti tytöllä, jonka nimi on Salla. Tyttö twiittasi tylyä tekstiä, jossa vammaisuutta haukuttiin kiroillen. Salla sai kuitenkin vastaukseksi sellaista viraalia vihaa, että häntä voi melkein kutsua Suomen Justine Saccoksi. Justine menetti vuosi sitten työnsä ja maineensa postattuaan Twitteriin rasistiselta näyttävän viestin.

Kypsymätön kommentointi kypsymättömyyteen ei ole perusteltavissa. On se nyt jäätävää, kun toista kehotetaan jopa tappamaan itsensä. Vihaajatkin tarvitsevat armoa. Rakas nettikansa, ei ruoskita mokanneita liian rajusti. Palautetta voi antaa fiksustikin.

Kol. 3:13
"Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta..."  

Kuva: Yle

Viraali vihaaminen ja muita netin huonoja puolia

Olen sitä sukupolvea, joka muistaa vielä ajan ilman nettiä. Ollessani teini-ikäinen isä osti meille tietokoneen. Olin innoissani. Kävin vähemmän rakentavia keskusteluja chattisivustoilla ja heräsin keskellä yötä katsomaan, miten Naganon olympialaisten nettikamerassa ei tapahtunut mitään. Nykyään internet on itsestäänselvästi suuri osa useimpien maailmaa. Olen silti alkanut harkita, en lopettamista, mutta vähentämistä. Listaan tässä netin huonoja puolia.

Viraali vihaaminen

Erehdyin vilkaisemaan, mitä sosiaalisessa mediassa tuumataan uudesta The Voice of Finland -kaudesta. Ärsyynnyin joihinkin kilpailijoihin ja valmentajiin kohdistetun kuran määrästä. Saahan mielipiteitä olla, mutta monet kommentit ovat yksinkertaisesti ilkeitä. Ennen nettiä välitön jaskanjauhanta TV-ohjelmista jäi olkkareihin, minne se kuuluukin. Oman tajunnanvirran vuodatus somessa on liian helppoa. Monikaan ei sanoisi laulajalle päin pläsiä, että tämän esitys oli kissan tappamista, tai valmentajalle, että tällä ei ole mitään annettavaa kenellekään. Solvaamisesta tulee selvästi yhteisöllinen kokemus. Huutelu on niin hyväksyttävää, että sitä tehdään omalla nimellä ja kuvalla koko Suomen edessä.

Viraali vihaaminen ei eroa kiusaamisesta mitenkään. Norjalainen muotibloggaaja Anniken kertoo blogissaan kokemastaan häiriköinnistä: epätosien juorujen levitystä, kuvia, videoita, blogikirjoituksia, tekstareita, Twitter- ja Facebook-haukkumista. Anniken toivoo kiusaajien tajuavan sen, minkä pitäisi olla sanomattakin selvää. Julkisuudessa esiintyvä on ihminen. Hänellä on tunteet, kuten kaikilla muillakin.

Levottomat aivot

Jos yritän tarttua kirjaan verkossa pyörimisen jälkeen, keskittyminen on vaikeaa. Kouluhommia tehdessä satunnainen surffailu tekee ajatteluni sekavaksi ja olen tehoton. Jos selaan nettiä viimeiseksi illalla, saatan olla liian hereillä nukkumaan mennessä. Kyse ei ole vain omista havainnoistani. Neurotieteilijä Earl Miller on tutkinut aivojen toimintaa laiterumban keskellä. Hän on havainnut, että "multitasking" eli monen asian tekeminen yhtä aikaa ei suju keneltäkään hyvin.

Millerin mukaan huomion siirtäminen nopeasti asiasta toiseen rasittaa aivoja ja tulemme tehottomammiksi. Aivot erittävät stressihormoni kortisolia ja ääritilannehormoni adrenaliinia, mikä voi saada ne ylikierroksille ja ajattelun sumuiseksi. Selailu on silti koukuttavaa, koska huomion kiinnittäminen uuteen asiaan saa aivot tuottamaan mielihyvää aiheuttavaa dopamiinia. "Sen sijaan, että niittäisimme suurta palkkiota, joka seuraa pitkäjänteisestä, keskittyneestä työskentelystä, niitämme tyhjää palkkiota, jota saamme suorittamalla tuhat pientä sokerikuorrutteista tehtävää." 

Melkoinen motivaatio sulkea välillä selain. Joku arveli jossain, että sadan vuoden takainen ihminen ei uskoisi, että käytämme laitetta, jossa on kaikki maailman tieto, kissakuvien katselemiseen. Ehkä edellä oleva selittää, miksi teemme niin.

Huomiohuoraaminen

On se nyt oikeasti säälittävää, miten kerjäämme somessa huomiota. Postaamme jotain ja alamme odottaa tykkäyksiä tai klikkauksia. Tsekkaamme päivän mittaan, miten etenee ja petymme, jos suosio ei vastaa odotuksia. Heikoimmalla hetkellä sitä jopa poistaa jotain, mistä ei ole tykätty tarpeeksi. Vaikka yrittäisi tiedostaa, klikkauksille on vaikea olla täysin immuuni. Jotkut tulevat riippuvaiseksi niistä. Miksi emme tyydy enää jakamaan asioita vain muutaman ihmisen kanssa?

On selvää, että tykkäysten määrä ei useinkaan ole verrannollinen sisällön laatuun. Joku saattaa postata erittäin reflektoidun kirjoituksen vaikka globaalista köyhyydestä ja jäädä lähes huomiotta. Itsekin bloggarina olen huomannut, mitkä sanat keräävät klikkauksia. Yksi aihe lienee ylitse muiden. Verkkomedia tietää sen aiheen myös. Huomiohuoraaminen onkin myös nettiotsikoissa käynyt rasittavaksi ja keinot ovat monet. En jaksa katsoa yhtäkään videota, joka lupaa, että yllätyn lopussa ja mokailusta varoittavat toimittajat saavat pitää mölyt mahassaan.

Ajankohtaisähky

Kun joku yhteiskunnallinen kuuma peruna nousee somessa hitiksi, voi alkaa odotella vastareaktiota. Hyvin pian joku julistaa, ettei jaksa koko avioliittolakia enää, koska kaikki puhuvat siitä. Tympääntyminen aiheeseen, joka floodaa utisvirran, on ymmärrettävää. Meidän pitäisi silti välillä ottaa itseämme niskasta kiinni. Tärkeät yhteiset asiat pysyvät tärkeinä, vaikka niihin kyllästyisi. Isot keskustelut eivät voi olla saman tien ohi. Jos kieltäydymme ajattelemasta, annamme pallon muille.

Väärä tieto

Mediataitoja on kai opetettu koulussa jo iät ajat. Silti olemme valmiita jakamaan sekunnin murto-osassa jotain, mikä huvittaa, shokeeraa tai ivaa. Emmekö välitä totuudesta, vai olemmeko niin hyväuskoisia? Kiinnitin netin huijauksiin erityistä huomiota viime vuonna Sotshin olympialaisten aikaan. Venäläisille ilkuttiin useilla kuvilla, jotka olivat joko manipulaatiota tai jostain muualta tai muuna aikana otettuja. Ylen artikkelissa asiantuntija Johanna Vehkoo arvioi, että varsinkin kuvahuijaukset tulevat yhä lisääntymään tänä vuonna. Vaikka feikkaukset jossain paljastettaisiinkiin, monet jäävät höynäytetyiksi. Tiedotusvälineisiin ei tietenkään ole koskaan voinut täysin luottaa, mutta netissä mehevä huijaus leviää kuin DIY-remontti. Mikä mahdollisuus sille, joka haluaa jostain syystä laittaa alulle väärää tietoa.

Peruuttamattomat päivitykset

Nainen nimeltä Justine Sacco astui Etelä-Afrikan koneeseen loppuvuodesta 2013. Ennen sitä hän twiittasi jotain, minkä olisi pitänyt jäädä korkeintaan kaverille heitetyksi mustaksi huumoriksi: "Going to Africa. Hope I don't get Aids. Just kidding. I'm white!" Twiitistä nousi sanoinkuvaamaton haloo, joka odotti Justinea hänen laskeutuessaan. Nettikansa ei tuntenut minkäänlaista armoa ja homma luiskahtikin viraalin vihaamisen puolelle. Justine menetti täysin maineensa ja sai potkut. Olihan twiitti kehno, mutta jopa entinen työnantaja katsoi tarpeelliseksi toivoa, ettei naista, jonka he tunsivat loppujen lopuksi kelpo ihmiseksi, tuomittaisi täysin. Justinen on varmasti ollut vaikeaa saada kiinni elämästä kohun jälkeen.

Harvalle meistä käy yhtä huonosti, mutta pienemmänkin mittakaavan mokat voivat aiheuttaa harmia. Lähtien siitä, että toiset saavat mielipiteistäsi väärän käsityksen tai kaveri suuttuu postatusta poseerauksesta.

Helppo porno

En suhtaudu pornoon kevyesti. Se vääristää käsitystä seksistä, omasta kehosta, vastakkaisesta sukupuolesta ja parisuhteesta. Se voi pilata seksielämän. Se aiheuttaa riippuvuutta. Sen tekemiseen liittyy vakavia eettisiä ongelmia ihmiskaupasta alkaen.  "Porno vieraannuttaa suhteissa ja turmelee nuoren ja herkän mielen. Lisäksi se vaurioittaa avioliiton perustaa. Hyvä ihmissuhde perustuu keskinäiseen arvostukseen, kunnioitukseen ja luottamukseen. Porno ei näitä arvoja tarjoa." (Anne Lagerstedt) Porno ei ole ikinä ollut niin helposti saatavilla kuin netin aikakaudella. Vaikka et muuten hyväksyisi näkemystä pornon haitallisuudesta, lienemme yhtä mieltä siitä, että lasten sitä ei ainakaan tarvitsisi katsoa. (www.koukussapornoon.com)

Lähimmäisestä ärsyyntyminen potenssiin sata

Kyllähän sen tietää, miten siinä käy, jos selaa yhdellä istumalla kymmenien ihmisten mielipiteitä, tekemisiä ja selfieitä. Alkaa ärsyttää. Jane Austenkin sen jo sanoi, ettei puolet maailmasta ymmärrä toisen puolen huveja. Niinpä ärsyttävien postausten listaaminen on suosittua ja usein valitus yltyy kohtuuttomaksi. Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan sallittujen aiheiden lista kapenee melkoisesti. Arkiset asiat ovat liian tavallisia. Ruoka-annoksia ei saa kuvata. Ei saa valittaa, eikä olla liian positiivinen. Ei saa puhua lapsista, eikä lemmikeistä. Ei saa tuoda suorituksiaan esille. Ihmettelen, että en ole vielä missään nähnyt maailmanparannusta mainittavan ärsyttäväksi. Rakkaat ihmiset, muokatkaa aikajanaa. Tai pitäkää vähän taukoa ja ajatelkaa omia asioitanne.

Marginaalissa ei ole hyvä olla

Sukupuolineutraali avioliittolaki ei ole vielä mennyt lopullisesti läpi, mutta vahvoilla se on. Monet uskovat ovat pettyneitä ja sosiaalinen media on täynnä reaktioita. Tarkastelen kahta kohtaamaani suhtautumistapaa.

Kuuluuko seurakunta marginaaliin?

On totta, että uskovat eivät voi säilyttää lainsäädännössä käsityksiään, jos demokraattinen enemmistö ei kannata niitä. On totta, että sukupuolineutraalin avioliittolain menestys ei ole yllätys, koska se on osa länsimaiden arvokehitystä. Yksi sopeutumistaktiikka yhteiskunnan maallistumiseen on underground-romantiikka. Seurakunta oli syntyessään marginaalissa ja se kasvoi voimakkaasti. Jotkut näkevät lainsuojattomuuden ja yhteiskunnasta erillisyyden seurakunnan luonnollisena paikkana.

Seurakunta joutui alakynnessä ollessaan kokemaan ajoittain vainoja ennen kuin kristinusko laillistettiin Rooman valtakunnassa 300-luvun alussa. Menestyikö seurakunta vainojen vuoksi vai niistä huolimatta? Oliko se vain niin elinvoimainen, että sitä ei pysäyttänyt mikään? Olen kyllä valmis sopeutumaan marginaaliin ja toimimaan siellä parhaani mukaan, jos on pakko. Kyse on minulle silti erittäin vastentahtoisesta joutumisesta. 

Kristinuskon laillistaminen johtui siitä, että usko levisi johtajiin asti. Tämä oli varmasti Jumalan tahdon mukaista. Seuraukset olivat hyviä: Teologit, jotka olivat ennen joutuneet keskittymään puolustustaisteluun, pystyivät käymään opillista keskustelua, jonka tuloksia pidämme nykyään itsestäänselvyytenä. Kristinusko levisi entisestään. Kristittyjen valtiollinen vaikuttaminen rajoitti pakanallisessa yhteiskunnassa vallinneita epäinhimillisiä käytäntöjä. Toki 300-luvun lopulla syntynyt valtiokirkkojärjestelmä toi myös omat ongelmansa.

Saatamme unohtaa, miten suuresti Suomenkin hyvät elinolot johtuvat kristinuskon yltämisestä lainsäädäntöön. Jumala haluaa kaikkien ihmisten parasta ja siihen meidänkin tulisi pyrkiä. Arvostan uskovia poliitikkoja, jotka eivät anna periksi, vaan käyvät raskasta taistelua koko maan vuoksi. Mitä kauemmas etäännymme kristillisistä arvoista, sen huonommin kaikki voivat. Myös omat lapsemme.

Uuden testamentin kirjeistä näkee selvästi, että seurakunnat eivät olleet erillisiä saarekkeita. Ympäristön jumalattomat tavat elivät myös seurakunnan sisällä. Ne olivat jatkuva riski uskoville ja niihin oli koko ajan reagoitava.

Sitä emme ainakaan hahmota, millaista todellinen marginaalissa olo on. Kukoistaako seurakunta muslimimaissa? Miten hirveää onkaan vainojen kokeminen esimerkiksi Irakissa?

Jotkut korostavat, että seurakunnan ei tulisi vaikuttaa maailmaan poliittisesti, vaan synnyttämällä muuttuneita ihmisiä, uskovia. Kertooko yhteiskunnan takaisinpakanallistuminen siis muuttuneiden ihmisten puutteesta - eli heikosta seurakunnasta? Onhan mahdotonta, että usko ei vaikuttaisi myös yhteisessä päätöksenteossa. Marginaalisuus ei ole ihanne, vaan tappio. Se on vallatun maan menetystä.

Älkäämme sortuko fatalistiseen ajatteluun, jonka mukaan maailman pitääkin paheta, emmekä me voi sille mitään. Yritetään edes.

Ottaako Jumala siunaavan kätensä pois Suomen yltä?

Toinen suhtautumistapa avioliittolain etenemiseen on paniikki. Kysymys nähdään suunnattoman tärkeänä. Jotkut pelkäävät, että lailla on hirveitä hengellisiä seuraamuksia. Itse en usko Jumalan siunauksen luonteen olevan sellainen, että se olisi juuri tästä kysymyksestä kiinni. Ajatus Jumalan erityisestä kädestä Suomen yllä on muutenkin kansallisromantiikkaa. Ihmisten toiminnalla on omat seuraamuksensa. Jumalan tahdon mukaisesta elämästä seuraa hyvää, sen vastaisesta elämästä huonoa. Oli maa sitten mikä tahansa.

Sukupuolineutraali avioliitto ei nähdäkseni edes ole kristittyjen kannalta olennaisin lainsäädännöllinen ongelma Suomessa. Abortti on isompi asia maassa, jossa joka seitsemäs lapsi poistetaan kohdusta. On myös tarpeen kiinnittää suurta huomiota siihen, ettei kansalaisten eriarvoistumisen jatku.

-----

Äänestys avioliittolaista oli sitä paitsi todella tiukka. Kyse ei ole selkeästi suomalaisten tahdosta. Jos ensi eduskuntavaaleissa perinteisen avioliiton kannattajat pääsevät voitolle, laki voidaan perua.

8 syytä hylätä maahanmuuttovastaisuus

Traagiset jengiväkivaltaisuudet pääkaupunkiseudulla ovat osoittautuneet hyviksi tekosyiksi muukalaisvihan lietsontaan somessa. Näin siitä huolimatta, että poliisin mukaan kaikki osalliset eivät edes ole maahanmuuttotaustaisia.

Omatkin silmäni kärsivät erästä rasismia tihkuvaa tekstiä lukiessani. Kirjoittaja käyttää sanaa "kansanmurha". Johtopäätökset ovat äärimmäisiä.

"Ainoa keino estää tällaista tapahtumasta olisi ollut se, että näitä mamunuoria ja/tai heidän vanhempiaan ei olisi ikinä päästetty Suomeen."

Jengien väkivaltaan pitää itsestäänselvästi puuttua poliisin ja sosiaaliviranomaisten toimesta. Muille järki ja maltti käteen. Rasismi on torjuttava kaikissa muodoissaan. Väkivaltaan ei tule vastata väkivallalla, tai syyllistyy itse samaan kauheuteen, kuin ne, joille halutaan kostaa. Muutamia syitä hylätä maahanmuuttovastaisuus:

1. Vain itsekkään ja lyhytnäköisen logiikan mukaan pakolaiset eivät saisi tulla maahamme. Pitääkö vainon, sotien tai elinkelvottomien olojen piinaamien ihmisten jäädä sijoilleen? Vai tulisiko muiden maiden kuitenkin ottaa heidät vastaan, kunhan Suomi saa olla rauhassa? Kannattaa muistaa, että suurimman vastuun pakolaisista kantavat yleensä kriisialueiden viereiset köyhät maat. Entä jos me suomalaiset joudumme joskus itse lähtemään?

2. Yhteisö ilman muualta maailmasta tulevia jäseniä on mahdoton ajatus. Ihmiset ovat aina liikkuneet ja sekoittuneet toisiinsa. Tämä on hyväksi. Tulokkaat ovat tuoneet hyödyllisiä taitoja, esineitä ja näkökulmia.

3.  En muista ainoatakaan sulkeutuneisuuteen pyrkinyttä maata, jossa ei olisi ollut ihmisen arvoa polkeva hirmuhallinto. Mitä rotupuhtaudesta tuleekaan mieleen? Etninen viha on saanut aikaan hirvittäviä asioita.

4. En tiedä, vihaavatko vihaajat kaikkea maahanmuuttoa. Jos länsimainen ammattilainen kelpaa, mutta väärän värinen köyhä ei, ollaan eettisesti pahan äärellä. Kaikkia tulijoita ei tietenkään voida ottaa, mutta auttamishalun tulisi olla tärkeä kriteeri.

5. Myös nykyisten kantasuomalaisten esi-isät ovat aikoinaan olleet maahanmuuttajia. He muuten tunkivat ajan mittaan saamelaiset alkuperäisasukkaat yhä ahtaammalle pohjoiseen.

6. Jotkut valittavat elintasopakolaisista. Miksi tukia käyttävä maahanmuuttaja herättää kitkeriä kommentteja, kun samaan aikaan suuri määrä suomalaisia elää tuilla? Kärjistäen maahanmuuttajan syrjäytyminen on jopa ymmärrettävämpää kuin kantasuomalaisen. Miten helposti jääkään sivuun maassa, jossa harvoihin vapaisiin työpaikkoihin vaaditaan koulutus tai ainakin joku lupakortti ja kokemusta, kun samalla joutuu vielä taistelemaan kieli- ja kulttuurimuurin sekä traumaattisten muistojen kanssa.

7. On tekopyhää väittää, että maahanmuuttajat raaistavat Suomea. Perinteikäs puukkotappeluiden ja perheväkivallan maa osaa nämä hommat ihan itse.

8. Jenginuorten väkivaltaisuus johtuu jostain. Ei se heidän veressään ole. He tai heidän perheensä ovat kenties kokeneet väkivaltaa. Heillä voi olla vaikeuksia saada kiinni mielekkäästä elämästä Suomessa. Auttavien rakenteiden tulisi olla järkeviä eikä passivoivia, mutta sopeuttamisen suhteen jokainen meistä on vastuullinen. Jos joku kuvittelee torjuvansa väkivaltaa mamuvihallaan, tiedoksi hänelle, että hän ennemminkin aiheuttaa sitä. Otetaan kaikki mukaan.

Ärsyttäviä nettiotsikoita

Taistelu klikkauksista on netin uutismaailmassa kovaa. Hyviksi on ilmeisesti havaittu ainakin seuraavat konstit. Sen verran usein niitä näkee. Keinot ovatkin kalliit, sillä näiden otsikoiden takana olevien juttujen sisältö on usein ohuttakin ohuempi.

Tähdet järkyttyivät

Kaikki ovat järkyttyneitä, jos tapahtuu esimerkiksi suuronnettomuus. Miksi minua kiinnostaisi pätkääkään asiaan liittymättömien julkkisten twiitit asiasta? Onko heidän järkyttymisensä jotenkin tärkeämpää kuin muiden?

Katso kuvat

Tämä kehotus mainitaan usein otsikossa, josta löytyy myös joku näistä sanoista: "seksikäs", "kaunotar", "kuuma" tai "kissa". Kyseiset kuvat on usein otettu rannalla, varikolla tai punaisella matolla. Myös someen postattu rohkea selfie voi olla kova sana.

Shokeeraava muodonmuutos

Tämä kuuluu myös kuvilla houkuttelun sarjaan. Klikatessaan ei yleensä saa eteensä mitään kovin mullistavaa. Korkeintaan stailaamisen tuloksen, normaalia varttumista tai muodin mukana vaihtuneen tyylin. Kaikki ihmiset muuttuvat elämänsä aikana. Jos jonkun muutos liittyy ongelmiin elämässä, niin miksi sillä pitäisi repostella? Epäeettistä.

Onko tämä jo liian rohkeaa?

Tekopyhyyden huippu. Otsikoija säilyttää jonkinlaisen kriittisen arvioinnin kuoren houkutellessaan ihmisiä silkkaan tirkistelyyn. En kyllä tiedä, miten suuri rohkeus näissä on kyseessä. En klikkaa.

Tätä et tiennyt

Nyt minun on sitten pakko klikata, koska tiedoissani on valtava aukko. Ärsyttää, kun tähän manipulointiin välillä haksahtaa. Tälle läheistä sukua ovat "Tämä vinkki mullistaa arkesi" -otsikot. Sivistettyään itseään vinkillä perunoiden kuorimisesta voi hyvällä omallatunnolla jatkaa elämäänsä aivan kuten ennenkin.

Älä tee tätä virhettä

Sukua edelliselle, mutta nyt siirrytään suoranaiseen pelotteluun. Uhkaus on usein suunnattu naisille ja liitetty kauneudenhoitoon. Sillä alueellahan me naiset olemme haavoittuvaisia. Valitettavasti. Saattaa olla myös muodossa "Useimmat tekevät tämän virheen".

Itket kun katsot tämän

Miksi haluaisin itkeä? En itke, en kiusallanikaan. Itse asiassa en edes klikkaa, enkä katso tunteikasta videotanne. Viraalista vollottamisesta ei ole mitään hyötyä.

Arkikuvahaaste: posetuksen vastailmiö vai ei?

Pärstäpankin käyttäjille ei ole uutinen, että arkikuvahaaste on vallannut FB-syötteen totaalisesti. Itsekin arkikuvasin viiden päivän ajan. Oma kokemukseni oli, että haasteen ollessa päällä sitä oikeasti miettii päivän mittaan tarkkaan, mistä ottaisi kuvan. Mitä valintani kertoo minusta?

Arkikuvahaasteen voisi tulkita pahamaineisen, mutta niin yleisen Facebook-posetuksen vastailmiöksi. Nyt pitääkin kuvata tavallista arkea, eikä esittää elämänsä aikakauslehtiin kelpaavan coolina. Paitsi jos otan glamour-asenteen tähänkin. Ainutlaatuinen tilaisuus näyttää, miten mahtavaa elämäni on arkenakin. Kuvaanko päivän jäljiltä sotkuisen keittiön pöydän? Vai pitäisikö keksiä jotain esittelykelpoisempaa?

Hienosteluksi mahdollisesti tulkittavat arkikuvat saattavat ärsyttää. Toisaalta, jos arkikuvissa lähtee inhorealistiselle linjalle, sekin on mielestäni epäaitoa. Miksi arkeni syvin olemus olisi tiskivuori? Katseeni suuntautuu päivittäin ennemmin kauniisiin asioihin ympärilläni. Viemärin puhdistaminen on useimmilla harvinaisempi tapahtuma kuin lomareissu. Ainakin jos on yhtä ahkera kuin Sinisterminister, ja lomareissu suuntautuu kotimaahan.

Sitä paitsi, jotkut kattavat ihan oikeasti romanttisen illallisen kerran viikossa. Ainakin luulen niin. Minulla on ystäviä, joiden asunto on viimeisen päälle hieno joka päivä. Jotkut menevät ulos syömään melko usein. Eikö se silloin ole arkea?

Motiivi ratkaisee

Toisten arkikuvia lienee vaikea arvostella. Paras keskittyä oman käyttäytymisensä analysoimiseen. Haluanko esiintyä sosiaalisessa mediassa hienona ja kadehdittavana? Vai olenko kainostelematta oma itseni?

Esiintymisen tarve on suurin ongelma meille itsellemme. Se kertoo siitä, että emme tunne olevamme tarpeeksi. Se kertoo muiden hyväksynnän tarpeesta: ihailkaa minua. Sanokaa, että olen hyvä, koska en itse koe niin. Tämä tarve on siitä hankala, että se ei koskaan tule tyydytetyksi. Joudun toistuvasti stressaamaan, olenko hyväksyttävä edelleen. Minun on muodistettava elämäni kerta toisensa jälkeen.

Jumala on suuri itsetunnon korjaaja. Raamatun mukaan hän on luonut meidät "ihmeellisesti" (Ps. 139:14). Kun hän auttaa meitä uskomaan sen, itsetuntomme pääsee siihen pisteeseen, että muiden ajatuksilla ei ole väliä. Jumala hyväksyy minut ja hyväksyn itse itseni. Se riittää.

Siwa on surkea kauppa ja muita kriisejä

First world problems -meemi on levinnyt viime aikoina netissä. Kysehän on lausahduksista, joiden sisältönä on hyvinvoivien ihmisten jokapäiväiset ongelmat. Sellaiset, jotka eivät oikeasti ole ongelmia, kun niitä vertaa selviytymisen kanssa kamppailevien todellisiin ongelmiin. Lueskelin meemejä eräänä päivänä nettiartikkelista, joka sanoo lainaavansa todellisia twitter-viestejä. On myönnettävä, että tunsin ylemmyyttä luksuselämänsä pikkuasioista valittavia kohtaan.

On aina yhtä mukavaa huomata olevansa syyllinen tekoon tai ajattelutapaan, jota on halveksinut. Tänään tajusin, että monet itseäni välillä ärsyttävät asiat sopivat täysin first world problems -meemiin. Siitä huolimatta, että arkeeni eivät kuulu siivoojat, sushi eikä uima-altaat.

Esimerkkejä elämästäni:

Rasittavaa, että autoni avaimessa ei ole nappia, jolla voi avata ja sulkea lukituksen.

Miten ihmeessä seesamiöljyn litrahinta apteekissa voi olla 830 €? Mitä juoksevaa kultaa se muka on?

Ärsyttää, kun mistään ei saa maustamatonta jogurttia, joka ei olisi joko vähälaktoosista, rasvatonta tai luomua.

Kaapissani on niin paljon vaatteita, että en meinaa jaksaa käydä läpi, mitkä niistä voisi laittaa pois.

Miksi pyykkikoneestani ei voi valita pesulämpötilaksi 50 °C tai 70 °C?

Valintatalossa ei ole tarpeeksi valinnanvaraa, koska sieltä ei saa biohajoavaa tiskiainetta.

Inhoan keinotekoisesti parfymoituja saippuoita.

Conversejen valkoinen pohja likaantuu niin nopeasti.

Jouduin viemään timanttisormukseni kaksi kertaa korjattavaksi liikkeen virheiden takia.

Siwa on surkea kauppa, koska sieltä ei saa raakamaitojuustoa.

Kaikki pyyhkeemme eivät sovi kylppärimme värimaailmaan.

Älypuhelimeni vie järkeni.


Jostain syystä minut on viime päivinä vallannut tavallista huomattavasti suurempi halu olla kiitollinen. Kiitollinen siitä, että myrsky ei ole vienyt kotiani. Kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus käydä hammaslääkärillä, joka on ammattitaitoinen ja käyttää puudutusta. Kiitollinen siitä, että voin mennä kauppaan, kun tarvitsen ruokaa. Kiitollinen siitä, että minulla on lämmin ja viihtyisä koti.

Kliseitä, mutta olen jotenkin tajunnut tämän jutun nyt entistä paremmin. Niin hyvin, että makasin hammaslääkärin tuolissa harvinaisen kiusallisen paikkausprojektin aikana harvinaisen tyytyväisenä. Niin hyvin, että haluan lakata valittamasta mielessäni siitä, ettei minulla ole kodinhoitohuonetta.

On paljon uutisoitu siitä, että rikkaiden maiden ihmiset eivät ole onnellisimpia. Valituksen aiheet tuntuvat melkeinpä lisääntyvän sitä mukaa, mitä enemmän omistamme. Asioiden täydellinen tila karkaa yhä kauemmas.

Haluan itse muuttaa asennettani. Hyvästi kielteisyys, tervetuloa kiitollisuus. Herra auta.

En tahdo kuitenkaan tyytyä olemaan itse tyytyväinen. Kiitollisuuteen tahdon lisätä halun auttaa etuoikeutetuilla resursseillani niitä, jotka kärsivät puutetta.