Sukupuolen vaihtaminen on illuusio

Monet kokevat syntyneensä väärän sukupuolen ruumiiseen. Heidän varttumisensa ja aikuisuutensa on haastavaa ja he tarvitsevat apua tilanteeseensa. On hyvä, että nämä asiat eivät nykyään ole tabu ja niiden kanssa tullaan julkisuuteenkin. Valitettavasti sukupuolenvaihdosleikkauksen suosiminen ratkaisuna aiheuttaa vain lisää ongelmia.

Leikkaus ei tee sukupuolta

 

Halu vaihtaa sukupuolta kertoo sukupuoli-identiteetin häiriöstä. Ihminen tuntee edustavansa vastakkaista sukupuolta, vaikka hänen kehonsa todellisuus ei vastaa kuvitelmaa. On erikoista, että leikkausta tarjoavat lääkärit vahvistavat tätä mielenterveysongelmaa, eivät pyri parantamaan sitä. Kyse on samantyyppisestä tilanteesta kuin anoreksiassa, jota sairastava luulee olevansa lihava.

Miten pitkälle lääketiede kehittyykään, todellinen muutos sukupuolesta toiseen ei ole mahdollista. Kromosomeja ei voi vaihtaa. Ruumiiseen pystytään leikkaamalla tekemään vain ulkoisia muutoksia, jotka eivät saa aikaan seksuaalisesti normaalisti toimivaa kehoa. Hormonihoidolla on haitallisia vaikutuksia. Trendikäs transliike hyssyttelee katujia, mutta heitä on paljon.

"En koe sellaista täyttymystä [naisena] kuin odotin."
Renée Richards, yksi ensimmäisiä miehestä naiseksi leikattuja

"Kadun sitä, miten olen silponut ruumistani."
Miehestä naiseksi leikattu bloggari, joka siirtyi takaisin mieheksi

"On pelottavaa, että kun kiihotun seksuaalisesti, tuntuu edelleen, kuin minulla olisi penis. Se on kuin haamujäsen-syndrooma. Tämä kaikki on ollut kauhea kokemus. En ole koskaan ollut nainen, vain Alan."
Alan Finch, australialainen miehestä naiseksi leikattu

"Tunnen itseni enemmän hirviöksi kuin mieheksi." 
 Nancy Verhelst, naisesta mieheksi leikattu

Leikkaus lisää itsemurhariskiä 

 

Useimmat leikatut kokevat ensin onnellisuuspiikin, mutta huomaavat vähän ajan kuluttua, että elämä ei olekaan sellaista, kuin he odottivat. Yhdysvalloissa todettiin jo vuonna 1979, että leikkaus ei paranna psykiatrisia ongelmia, eivätkä leikatut sopeudu elämään leikkaamattomia paremmin. Tutkimuksen seurauksena John Hopkinsin yliopistollinen sairaala Baltimoressa lopetti leikkaukset, eikä tee niitä edelleenkään.

Päinvastoin kuin usein luullaan, leikkaukset eivät vähennä itsemurhia, vaan jopa lisäävät niitä. Ruotsalainen tutkimus vuodelta 2011 seurasi yli kolmensadan sukupuolensa vaihtaneen elämää 30 vuoden ajan. Todettiin, että noin kymmenen vuoden päästä leikkauksesta transihmiset alkoivat kärsiä kasvavista mielenterveysongelmista. Hälyttävintä oli, että heidän itsemurhakuolleisuutensa nousi 20-kertaiseksi verrattuna muuhun populaatioon. USA:ssa vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan 41 % transihmisistä on yrittänyt itsemurhaa.

Jotkut syyttävät luvuista yhteiskunnan ymmärtämättömyyttä, mikä varsinkin suvaitsevaisen Ruotsin kohdalla on epätodennäköinen päätelmä. Ahdistus kumpuaa transihmisen sisäisestä maailmasta, jota leikkaus ei saa järjestykseen.

"Helpotus, jota sain leikkauksesta ja elämästä naisena oli vain väliaikaista. Piilossa syvällä meikin ja naisen vaatteiden alla oli pieni poika, joka kantoi kipua traumaattisista lapsuuden tapahtumista. Naisena eläminen osoittautui vain naamioksi, ei parannuskeinoksi."
Walt Heyer, miehestä naiseksi leikattu ja takaisin mieheksi siirtynyt

Sukupuoli-identiteetin häiriön taustalla voi piillä aivan toinen ongelma. Kyse voi olla lapsuuden traumoista tai psyykkisestä sairaudesta, joka usein sekin johtuu elämänkokemuksista. Taustalla saattaa olla sosiaalista sopeutumattomuutta. Ennen kuin perimmäinen ongelma on selvitetty, ahdistukselle ei voi tulla loppua.

Kyse on aatteesta

 

Kaikesta huolimatta sukupuolenvaihdoksia hehkutetaan, kuten Bruce "Caitlyn" Jennerin USA:ssa saama julkisuus osoittaa. Kriitikot leimataan transfoobikoiksi ja leikkausta katuvien ajatuksia blokataan keskustelusta. Kyse on poissulkevasta aatteesta, jonka tavoitteena on täysin sukupuolineutraali yhteiskunta. Sukupuolisuudesta halutaan tehdä liukuvaa ja omavalintaista. Taustalla on välitöntä tyydytystä etsivä individualismi.

Sukupuolen vaihtaminen on illuusio, joka voi aiheuttaa henkilökohtaisen tragedian sitä yrittävälle. Apua on silti saatavilla, erityisesti ylhäältä. Omistan seuraavan lainauksen sellaiselle blogin lukijalle, joka kamppailee sukupuoli-identiteettinsä kanssa:

"Minulle tehtiin peruuttamaton sukupuolenvaihdosleikkaus vuonna 1997. Olin täysin vakuuttunut siitä, että olin nainen miehen ruumiissa. Odotin eläväni onnellisena elämäni loppuun asti, mutta kuitenkin minulla oli jatkuvia ongelmia ja vaivuin syvään masennukseen. Aloin lukea Raamattua, tyytymättömänä pinnalliseen moniarvoisuuden, hyväksynnän ja suvaitsevaisuuden julistukseen. Satuin lukemaan psalmia 51 ja opin, kuten Daavid, että voin saada kaikki syntini anteeksi. Minut johdatettiin etsimään parannusta ja uskoa Jeesuksen Kristuksen täytettyyn työhön. Tiesin, että naiseksi identifioituminen ei ollut totuudessa elämistä ja palasin vanhaan nimeeni ja syntymässä saamaani sukupuoleen. Sain voiton päästämällä Herran sydämeeni ja tulemalla Jumala-keskeiseksi itsekeskeisyyden sijaan. Olen kiitollinen syntymäsukupuolestani ja monista siunauksista, huolimatta seuraamuksista ja haasteista. Jumala on johtanut minut kokemaan hänen totuutensa ja rakkautensa ja voin vakuuttaa: todellakin, Jumalan armo ja totuus vapauttavat."
Robert John



Aiheeseen liittyviä linkkejä:

http://elavatvedet.fi/ (suomalainen seksuaali-identiteetin ongelmissa auttava yhdistys)

http://blogbook.fi/sebastiantynkkynen/hlbti-vaatimukset-tahtaavat-suomen-sukupuolineutraaliuteen-kaikilla-tasoilla/

http://www.sexchangeregret.com/

http://www.wsj.com/articles/paul-mchugh-transgender-surgery-isnt-the-solution-1402615120

http://www.thepublicdiscourse.com/2015/04/14905/

http://www.thepublicdiscourse.com/2015/04/14688/

http://thefederalist.com/2014/11/11/trouble-in-transtopia-murmurs-of-sex-change-regret/

http://thefederalist.com/2014/06/23/how-the-trans-agenda-seeks-to-redefine-everyone/

http://www.nytimes.com/2007/02/01/garden/01renee.html?pagewanted=all&_r=1& 

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2224753/Ria-Cooper-Britains-youngest-sex-change-patient-reverse-treatment.html#ixzz2AyFR0XCs

Lapsen luokittelu transuksi voi kertoa stereotypioista

Törmäsin hyvin valaisevaan blogitekstiin lasten sukupuoli-identiteetistä. Nainen nimeltä Lindsay Leigh Bentley kirjoittaa omista kokemuksistaan. Teksti on ollut huippusuosittu. Laitan siitä tähän suomeksi pääasiat. Sitaatit ovat käännöksiä blogista.

Onko poikatyttö poika?

Lindsay aloittaa viittaamalla lapseen nimeltä Ryland. Video lapsen tarinasta löytyy täältä. Ryland syntyi tytöksi, mutta hänen vanhempansa päättivät vaihtaa tyttären sukupuoli-identiteettiä tämän ollessa 5-vuotias.

"Tytär identifioi itsensä pojaksi ja tykkäsi 'poikien' jutuista eikä 'tyttöjen' jutuista. Siksi vanhemmat leikkasivat hänen hiuksensa lyhyiksi, ostivat hänelle 'poikien' vaatteita ja alkoivat kertoa hänelle ja muille, että hän on poika."

Tarina kosketti Lindsayä, koska hän kokee itse olleensa pienenä samanlainen poikatyttö. Lindsay muistutti poikaa ja hän olisikin halunnut olla poika.

"Jo vauvana näytin pitävän enemmän 'poikien' jutuista. Olin raju, kova ja rohkea. --- Lempilelujani olivat kepit, ritsat, jousi ja nuolet, pyssyt, muta, moottoripyörät ja hirviöt. Kun sisareni ja minä valitsimme 'My little ponyt', valitsin sinisen ja leikkasin koko kiiltävän harjan niin lyhyeksi kuin mahdollista. Barbieni sai saman käsittelyn."

Sukupuolten teennäinen määrittely

Lindsayn vanhemmat eivät hätkähtäneet tyttären käytöstä, eivätkä tehneet siitä kauaskantoisia päätelmiä. He eivät piitanneet sukupuolinormistosta. Heidän lapsensa saivat olla omia itsejään ilman ulkopuolisia rajoituksia.

"Onneksi vanhempani eivät kannattaneet muinaisia stereotypioita, kuten 'pojat tykkäävät sinisestä' ja 'tytöt tykkäävät vaaleanpunaisesta', tai 'pojat leikkivät dinosauruksilla ja tytöt leikkivät nukeilla'. Jos vanhempani olisivat kertoneet minulle, että näistä asioista tykkääminen olisi tehnyt minusta pojan, olisin päätellyt, että olen poika."

"Vanhempani vain antoivat minun olla oma itseni. --- He eivät päätelleet, että olen homoseksuaali tai transsukupuolinen. He eivät laittaneet minua laatikkoon, joka olisi muokannut tulevaisuuttani vastoin omaa vapaata tahtoani."

Lindsay on tässä äärimmäisen tärkeän pointin äärellä. Eikö siinä, että muka vastakkaisen sukupuolen lailla käyttäytyvä lapsi luokitellaan transsukupuoliseksi, ole itse asiassa kyse sukupuolistereotypioista? Tällainen ajattelu ei ole vapautta olla oma itsensä. Se on sukupuolten teennäistä määrittelyä.

"Nykyisessä ajassa minut olisi todennäköisesti luokiteltu transsukupuoliseksi. Hiukseni olisi leikattu lyhyiksi (koska kaikilla pojillahan on lyhyt tukka, vai mitä?). Minulle olisi annettu 'poikien' vaatteita, siniseinäinen huone vaaleanpunaisen sijaan, ja minua olisi kehotettu teeskentelemään, että minulla on penis, ainakin kunnes sellainen voitaisiin kirurgisesti lisätä. Jos näin olisi käynyt, en osaa edes kuvitella, miten traumaattinen puberteetti-ikä olisi ollut minulle."

Kun Lindsay tuli murrosikään, hän kiinnostui pojista. Hän löysi itsestään naisellisuutta sitten, kun se tuntui luontevalta. Hän meni naimisiin ja on nyt äiti. Hän kokee syvästi olevansa nainen. Hän kertoo pitävänsä edelleen joistakin asioista, jotka luokitellaan miesmäisiksi, kuten rempallaan olevien paikkojen korjaamisesta kotona. Mutta hän pitää myös naisellisena pidetyistä jutuista, kuten kylpylässä käymisestä. Hänen miehensä on hyvin visuaalinen, sisustaa kotia ja ostaa suurimman osan perheen vaatteista, mutta rakastaa myös kalastusta.

"Nämä asiat eivät tee meistä homoseksuaaleja tai transsukupuolisia, ne tekevät meistä ainutlaatuisia ihmisiä."

"Koska vanhempani eivät koskaan pakottaneet minua siihen, en koskaan ajatellut, että jotkut niistä asioista, joista nautin, olivat 'poikien' juttuja tai 'tyttöjen' juttuja. Minä olin vain minä. Kun alamme kertoa pojille, että heidän on käyttäydyttävä 'tällä' tavalla ja tytöille, että heidän on käyttäydyttävä 'tuolla' tavalla tai he ovat transsukupuolisia, laitamme lapset pikkuruisiin laatikoihin, jotka saavat aikaan hämmennystä, turhautumista ja joskus elinikäistä psykologista ja tunne-elämän vahinkoa."

Lindsay on kiitollinen siitä, etteivät hänen vanhempansa tehneet varhain hänen sukupuoli-identiteettiään koskevia päätöksiä, vaan antoivat hänen kasvaa vapaasti.

Ole oma itsesi

Jotkut kokevat toki myös aikuisena itsensä toisen sukupuolen edustajaksi. Lindsayn teksti ei käsittele sitä puolta asiasta. Kyse on lapsista.

Lindsay Leigh Bentley osoittaa, että lasten määrittely transsukupuolisiksi tai homoseksuaaleiksi onkin osoitus liian tiukoista sukupuolirooleista. Kyse ei suinkaan ole mistään modernista vapaudesta, vaan siitä ikivanhasta luokittelusta, joka on turhaan rajoittanut elämäämme jo pitkään.

Kaikki vanhemmat haluavat parasta lapsilleen. Ollaan viisaita. Lapsen puolesta ei ole mahdollista tehdä sukupuoli-identiteettiä koskevia päätöksiä. Lapsi ei myöskään pysty tekemään sellaisia päätöksiä itse. Varsinkin alaikäisille suunnatut lääketieteelliset sukupuolenvaihdostoimenpiteet olisivat mielestäni äärimmäisen huono idea. Sellaisia on jo tarjolla ainakin Bostonissa, siitäkin huolimatta, että kyseisen klinikan omankin lääkärin mukaan vain 20 % lapsista, jotka ovat hämmentyneitä sukupuolestaan, ovat epävarmoja aikuisenakin.

Tähän vielä kasvatusviisaus:

"Eräs kasvatusvirhe on se, että tärkeissä asioissa annetaan liikaa vaihtoehtoja liian varhain. Vaihtoehdot vaativat asioiden tuntemista ja tekevät lapsen levottomaksi."

Tuula Majabacka: Totuuden etsijän tie  

Annetaan lasten toteuttaa itseään vapaasti ilman, että ylireagoimme ja otamme esiin valtaisan suuria kysymyksiä sukupuoli-identiteetistä. Ja jätetään se aikuinenkin mieheys ja naiseus vapaaksi turhista stereotypioista. Olemme kaikki monimutkaisia ja monipuolisia ihmisiä. Uniikkeja miehiä ja naisia.


Aihetta sivuaa teksti Sukupuolineutraali utopia.

Edit: suomalaisen nuoren aikuisen kokemus

"Itse ahdistuin lapsena sen seurauksena, kun kehotettiin kertomaan aikuisille, jos keho "tuntuu väärältä". Sitä ennen olin tyytyväinen poikamaisiin leikkeihini (sotaleikkejä serkkujen kanssa yms.).  Se tilanne, jossa mulle sanottiin noin ei ollut yhtään ahdistava ja aattelin vaan, että "ok, ei koske mua". Myöhemmin mietitytti, koska olin aika poikatyttö, enkä osannut leikkiä ns. tyttöjen leikkejä. Hämmennyin monet kerrat ja mietin, että ehkä olenkin oikeasti poika. Voin sanoa, etten ole, onnellinen äiti ja vaimo olen, naiseuteen tyytyväinen jo pitkään.

Ja sen lisäisin vielä, että ennen murrosikää on ehkä aikaista miettiä moisia, ei ainakaan mulle olleet sukupuoliasiat mitenkään ajankohtasia ja ne peilautuivat oikeestaan pelkästään juuri noihin leikkijuttuihin, eikä siihen, kuka olin. Taisin olla alle 10 v."

Sukupuolineutraali utopia

Taannoinen Tiimarigate loksautti leuat auki monelta. Kysehän oli Tiimarin nettisivujen lastenjuhlamainoksesta, jossa teemoitettiin kutsut erikseen tytöille ja pojille. Tällaisesta sukupuolijaottelusta pöyristyi muiden muassa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderson, joka oli muuten suurin ääniharava Turun kunnallisvaaleissa. Monet hämmästyivät keskustelua. Mistä lähtien tyttömäisyys ja poikamaisuus on ollut poliittisesti epäkorrektia? Näyttää kuitenkin selvältä, että yhteiskunnassamme on monien huomaamatta syntynyt sukupuolineutraaliuden aate, joka on opiskelumaailmassa vahvasti nähtävissä. Nuoriso-ohjaajaksi kouluttautuva tuttavani kertoi äskettäin saaneensa opetusta, jonka mukaan tyttöjä ei saisi kutsua tytöiksi eikä poikia pojiksi, vaan kaikkia on kutsuttava lapsiksi.

Ruotsi on edelläkävijä. Siellä on jo esimerkiksi päiväkoti, jossa pääperiaatteena on sukupuolineutraali kasvatus. Sukupuoliroolien muodostumista vältetään mahdollisimman tarkkaan lähtien siitä, että lapsia ei kutsuta tytöiksi tai pojiksi, vaan "ystäviksi". Myös perinteisiä parisuhde- ja perhemalleja laajennetaan. "Rajalin (päiväkodin johtaja) sanoo, että päiväkodissa korostetaan suvaitsevaisuutta homoja, lesboja, biseksuaaleja ja transsukupuolisia kohtaan. Kirjoissa esiintyy homopareja ja sinkkuvanhempia." "Jos lapset leikkivät vaikka kotia ja alkavat riidellä, kuka saa äidin roolin, me suosittelemme, että äitejä voi olla kaksi tai kolme."

Otin mielikuvituksen käyttöön ja aloin pohtia, millainen olisi tulevaisuuden sukupuolineutraaliin maailmaan syntyneen lapsen elämä.

Satu sukupuolineutraalista utopiasta

Pariskunta odotti lasta. Odotusaikaa hämmensi se, että ultraäänessä ei kerrottu lapsen sukupuolta. Asian tietäminen kun olisi voinut vaikuttaa vanhempien suhtautumiseen lapseen ja rajoittaa tämän kehitystä jo ennalta. Ostaessaan varusteita lapselle vanhemmat eivät uskaltaneet koskeakaan vaaleanpunaiseen ja vaaleansiniseen. Vihreä oli turvallinen valinta.

Sairaalassa lapsen syntyessä kätilö huusi: "se on ihminen!". Väestörekisteriin ei merkitty lapsen sukupuolta. Etunimilaissa oli jo aikaa sitten kielletty perinteiset tyttöjen ja poikien nimet. Niimpä lapsi sai nimekseen neutraalin sanan "Takku".

Kasvaessaan Takulle ei koskaan kerrottu hänen sukupuoltaan, koska se olisi voinut rajoittaa hänen vapauttaan kehittyä sellaiseksi kuin haluaa. Lelu- ja vaatekaupoissa asioitaessa tyttöjen ja poikien osastoja ei ollut. Tarhassa ja koulussa lapsia ei jaettu tyttö -ja poikaryhmiin edes liikunnassa. Hämmennystä herätti se, että toiset oppilaat olivat selvästi fyysisesti vahvempia kuin toiset. Syyksi kerrottiin, että he olivat liikunnallisesti lahjakkaita. Oppikirjoissa ei koskaan esitetty miehen ja naisen parisuhteen pohjalle luotua perhettä mallina. Se olisikin ollut vaikeaa, koska mieheys ja naiseus olivat oppilaille hyvin hämäriä käsitteitä.

Puberteetti aiheutti kasvatukselle ongelmia. Olihan äärimmäisen rajoittavaa kertoa nuorisolle, että toisille kasvaa rinnat ja toisilla alkaa siemensyöksyt ilman, että he voivat itse valita, kumman ottavat. Asia oli ratkaistu seuraavasti: Oppilaille kerrottiin, että vaikka tällaisia muutoksia oli odotettavissa, he saattaisivat myöhemmin muuttaa tilannetta lääketieteen avulla, jos olivat tyytymättömiä. Korostettiin myös sitä, että näiden fyysisten ominaisuuksien ei millään lailla tarvinnut vaikuttaa siihen, kenet he valitsevat kumppanikseen. Kumppanien määrä oli myös vapaa. Vaikka se olikin kiusallista, nuorille oli pakko kertoa, miten lapset luonnollisesti tulevat alulle. Vahinkoraskauksien määrä oli aiemmin noussut, koska sukupuolineutraalin ajattelun takia biologisista lainalaisuuksista kertomisen tärkeyttä oli vähätelty.

Ammatinvalinnassa oli nähty erityisesti vaivaa neutraaliuden aikaansaamiseksi. Takku tunsi vaistomaista vetoa tiettyyn ammattiin, mutta vanhemmat ja koulu suhtautuivat hieman nihkeästi hänen valintaansa. Se näet osoitti, että hän ei kunnolla käyttänyt hyväkseen vapauttaan olla tasa-arvoinen ihminen.

Takku muodosti parisuhteen toisen ihmisen kanssa. Avioliitto instituutiona oli edelleen olemassa, mutta sanat "sulhanen" ja "morsian" oli jo kauan sitten jätetty pois käytöstä. Tilalle oli otettu neutraali termi "morsu", joka tarkoitti kaikkia vihittäviä. Näitä siis saattoi olla enemmänkin kuin kaksi. Häävaatteet ostettiin morsupukuliikkeestä, jossa vaihtoehtojen kirjo oli huima. Liikuttava seremonia päättyi sanoihin "voitte suudella morsua". Kehotus oli tietenkin osoitettu molemmille, koska sen osoittaminen vain yhdelle olisi merkinnyt valta-asemaa toiseen nähden.

Minun on hieman vaikea kuvailla sitä, miten pariskunta hankki lapsen ilmaisematta heidän biologisia sukupuoliaan. Kerron siis vain, että he saivat lapsen. Molempia vanhempia kutsuttiin nimellä "vanni". Sanat "isä" ja "äiti" olivat liian rajoittavia kasvattajan roolia kohtaan. Ne olivat muutenkin muuttuneet epärelevanteiksi, koska mieheyden ja naiseuden käsitteet olivat unohtuneet.

Lapsi tarvitsee sukupuoli-identiteetin

Äskeisen kertomuksen pointti lienee selvä. Sukupuolineutraali yhteiskunta on nimenomaan utopia. Se ei tule koskaan onnistumaan, eikä sitä tule edes yrittää. Biologiamme vaikuttaa meihin äärettömän monella tavalla, eikä tässä ei ole mitään väärää. Sukupuolten erot ovat rikkautta. Meidän tulisi vahvistaa naiseutta ja mieheyttä, auttaen kaikkia näkemään oman sukupuolensa mahtavat puolet. Tämä ei tarkoita rajoittavien roolien tarjoamista. En ole muuten koskaan ymmärtänyt, miksi sukupuoli-identiteettinsä kanssa kamppailevia pitäisi kannustaa muuttamaan sukupuoltaan. Olisihan parempi auttaa heitä hyväksymään oma sukupuolensa. Emmehän todellisuudessa voi muuttaa geneettistä perimäämme emmekä edes ruumistamme vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi.

Kannatan ilman muuta tasa-arvoa. Molemmille sukupuolille on taattava yhtäläiset mahdollisuudet yhteiskunnassa. Raisua pikkutyttöä ei myöskään pidä painostaa prinsessamuottiin, eikä herkkää poikaa raksamieheksi. Mieheyteen ja naiseuteen mahtuu monenlaista. Olen kuitenkin erittäin huolissani siitä, jos lapsille ei tarjota omaa sukupuoli-identiteettiä. Tärkeä osa kasvua on samaistuminen omaan sukupuoleen. Tämän prosessin häiritseminen on lapselle hyvin hämmentävää ja psykologisesti haitallista.

Tiimarista äänekkäimmin älähtäneiden taustalla näyttäisi olevan vasemmistofeminismi. Sukupuolineutraaliutta ajavan feminismin ongelma on nähdäkseni se, että ajamalla alas tyttöyttä samalla tunnustetaan naiseuden alempiarvoisuus. Ihmisten välisten erojen häivyttäminen ei ole tasa-arvoa. Se on turhaa tasapäistämistä. Todellinen tasa-arvo on sitä, että eroista huolimatta ihmiset nähdään yhtä arvokkaina ja heille tarjotaan yhtäläiset mahdollisuudet. On kyse sitten sukupuolieroista, kulttuurieroista tai vaikka varallisuuden eroista.

1. Moos. 5:2
"Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Ja hän siunasi heidät ja antoi heille nimeksi ihminen silloin kun heidät luotiin. "