Päivä, jona suru kiellettiin

Suomessa on taas uusi Virallinen Mielipide. Tai oikeastaan, mikä vielä pelottavampaa, virallinen tunne. Kuten tavallista, vaatimuksen esittäjien jalat ovat tiukasti utopian kamaralla. Kyse on kriittisestä suhtautumisesta Pariisin iskujen suremiseen - globalisaation ja tasa-arvoaatteen nimissä. Helsingin Sanomien Nyt-liite käsittelee aihetta Jussi Pullisen artikkelissa Saako surra ja miten?

Pullisen mukaan se, että Isisin iskut idässä lipuvat ohi ilman laajaa somejakamista kertoo makaaberista arvojärjestyksestä, jolle ei ole mitään loogista selitystä. Nähdäkseni selitys löytyy, ja hyvä sellainen. Akuutti suru on spontaani reaktio, joka syntyy, kun järkyttävä tapahtuma osuu jollain lailla lähelle. Sitä ei voi säädellä. Somekäyttäytyminen Pariisin suhteen heijastaa tällaista reaktiota. Pariisi on tuttu kaupunki koko lännelle, monelle hyvinkin läheinen.

Pullisen mukaan Ranskan lipun käyttö Facebookin profiilikuvassa sulkee jotakin pois. Olen eri mieltä. Lippu on surun ja myötätunnon osoitus. On älytöntä ajatella, että sympatian osoitus jotakuta kohtaan olisi pois muilta. Päinvastoin, uskon, että läheisyyden aikaansaama aito tunne auttaa tuntemaan sympatiaa myös kaukaisempia uhreja kohtaan. Pariisin sureminen ei myöskään tarkoita sitä, että surija olisi lähtökohtaisesti välinpitämätön Lähi-Idän suhteen. Välinpitämättömyyttä voi toki olla, kuten pakolaisvastaisuus kenties osoittaa. Se on oma ilmiönsä, joka on erotettava oikeudesta surra.

Odotus, että koko maailman asioita pitäisi surra samanlaisella intensiteetillä, on kohtuuton. Ihmisen mieli ei kestä sitä. Emme voi viettää päiviämme globaalin uutisvirran äärellä ja itkeä kaikkia maailman kauheuksia. Jos läheisten asioiden syvempi sureminen yhtäkkiä onkin synti, ei tunne kaukaisempaa kärsimystä kohtaan kasva. Meistä tulee kuin yliherkkiä lapsia, joiden on käytettävä kumpaakin hammasharjaansa yhtä paljon, ettei toiselle niistä tule paha mieli. Kylmetämme itsemme luonnottomasti ja kenties kyynistymme.

Ei siis syyllistetä somettajia väärällä tavalla. Annetaan ihmisten reagoida luonnollisesti, mutta välitetään myös kaukana asuvista. Onhan meidän toki syytä olla laajalti tiedostavia ja tehdä konkreettisia tekoja kärsivien hyväksi. Globaali uutisointi on toivottavaa ja paljolti todellisuutta nykyisessä maailmankylässä. Tasa-arvoisen suremisen vaatimus johtuukin juuri globalisaatiosta.

Ei myöskään pidetä somettajia niin yksioikoisina, että jakamisesta muodostuisi heidän tiedostavuutensa koko kuva.

Lähi-idän liput symboloivat ihmisoikeusongelmia

Voidaan toki kysyä, miksi Facebook ei tarjoa mahdollisuutta nostaa terrorista kärsineiden arabimaiden lippua. Ensinnäkin Facebook on länsimaisessa johdossa, joten läheisyyden periaate pätee. Kurditaustainen demaripoliitikko Welat Nehri käsitteli lippuasiaa kirjoituksessaan Lipunnostossa on kyse arvojen valinnasta. Nehri toteaa: "Lähi-idässä ei itse asiassa ole yhtään valtiota, jonka lippua voisin suositella profiilikuvaksi, vaikka muuten olisi syytä pitää alueen ihmisten ja kansojen kärsimykset esillä." Syynä tähän ovat kyseisten maiden suuret ihmisoikeusongelmat. Ranskan vallankumouksen perinteiset ihanteet (vapaus, veljeys ja tasa-arvo) Nehri taas on valmis hyväksymään ja pitää Ranskan lipun nostamista eurooppalaisten arvojen puolustamisena.

Pullinen vihjailee Hesarin artikkelissa, että Ranskan lippuun liittyy mennyttä sortoa ja heittää kysymyksen siitä, kuka hirviöt loi, vai loivatko ne itse itsensä. Nehrin tekstistä löydämme hyvän näkökulman: "Vaikka Ranskalla siirtomaavaltiona ja suurvaltana on ollut sormensa mm. Lähi-Idän epäoikeudenmukaisessa rajojen piirtämisessä, nyky-Ranskan tai minkään muunkaan yksittäisen valtion ei voi olettaa olevan Lähi-idän kaikkien ongelmien takana. Ongelman ytimen muodostavat Lähi-idän maat itse kompleksisine ongelmineen ja epäoikeudenmukaisine hallintoineen sekä syvälle juurtunut koston kierre."

Loppujen lopuksi Isisin hirveä pahuus kumpuaa aivan omasta lähteestään. Jos minulta kysytään, se lähde on saatanallinen. 

Läheisten asioiden suurempi, öö, läheisyys on itsestäänselvä asia ja haluaisinkin tietää, miten Hesari aikoo toteuttaa uutta radikaalin tasa-arvoista globaalia uutisperiaatettaan. Paikallisuutiset varmaan pitäisi ensin poistaa. Ehkä saamme kohta lukea Timbuktun kunnallispolitiikasta.

Ymmärrän kyllä lippukriittisyyden. Se oli itsellänikin toinen reaktio iskuihin, ensijärkytystä seuraava. Olin ylpeä inhimillisyydestäni, koska ymmärsin, että muidenkin maiden kohtaloita tulisi huomioida tasaveroisesti. Jouduin kuitenkin huomaamaan, että olinkin epäinhimillinen. Jos viisastelemme toisten suremisesta, ei kyseinen suru ole todella koskettanut itseämme syvälle. Rukoillaan, että syytä suruun ei enää tule lisäiskujen muodossa - idässä eikä lännessä.
 

PKN:n voitto - kuka saa menestyä ja ketä saa vihata?

Minulla on tapana seurata euroviisuja. Tänä vuonna en todellakaan ole ainoa. Pertti Kurikan Nimipäivien UMK-voitosta on kirjoiteltu näppäimistöt kuumina. En edes yritä puuttua koko soppaan, mutta kaivan sieltä esiin seuraavat sattumat.

Pinnallisuus on normi

Monet valittavat, että PKN menestyi ulkomusiikillisilla ansioilla. Seuraavat kirjoittajat löysivät naulan kannan.

"Jos PKN:ää joidenkin mielestä äänestettiin vain, koska he ovat kehitysvammaisia, niin äänestettiinkö Satin Circusta vain, koska he ovat kauniita nuoria suomenruotsalaisia?"

Nimimerkki phale Viisukuppila-fanisivustolla

"Entä ovatko euroviisujen kuusikymmentävuotisen historian aikana saaneet ulkomusiikillista etua ne sadat seksikkäät naiset ja miehet, jotka ovat niukoissa ja tiukoissa vaatteissa kiemurrellen lauluja laulaneet? Tietysti ovat." 

Jari Tervo Ylen blogissa

Olemme sokeita sille, että pinnalliset arvot ovat monesti täysin hyväksyttyjä ja kulttuuriimme sisäänrakennettuja. Mielestäni PKN:n kohdalla kyse on muutenkin enemmän sanomasta kuin siitä, että he ratsastaisivat jollain ulkomusiikillisella. Sanoma on tietenkin sallittu ja toivottava elementti musiikissa.

Vihapostailuun ei koskaan ole syytä

Pertti Kurikan Nimipäivien voiton kommentointi netissä on mennyt usealla tavalla överiksi. Satin Circuksen häviöön pettyneiltä teineiltä lähti muiden muassa lapasesta. Erityisesti tytöllä, jonka nimi on Salla. Tyttö twiittasi tylyä tekstiä, jossa vammaisuutta haukuttiin kiroillen. Salla sai kuitenkin vastaukseksi sellaista viraalia vihaa, että häntä voi melkein kutsua Suomen Justine Saccoksi. Justine menetti vuosi sitten työnsä ja maineensa postattuaan Twitteriin rasistiselta näyttävän viestin.

Kypsymätön kommentointi kypsymättömyyteen ei ole perusteltavissa. On se nyt jäätävää, kun toista kehotetaan jopa tappamaan itsensä. Vihaajatkin tarvitsevat armoa. Rakas nettikansa, ei ruoskita mokanneita liian rajusti. Palautetta voi antaa fiksustikin.

Kol. 3:13
"Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta..."  

Kuva: Yle

Kuka saa toteuttaa itseään?

Olen tärkeä, ainutlaatuinen ja lahjakas. Minulle kuuluu hyvä elämä. Minun täytyy toteuttaa itseäni ja saavuttaa lahjojeni täysi potentiaali. Minulla pitää olla hauskaa ja kiinnostavaa tekemistä. Hyväpalkkainen kutsumustyö on ainoa, mihin tyydyn. Minun on voitava ostaa haluamiani tavaroita. On tärkeää, että olen trendeissä mukana. Minun on hoidettava itseäni ja urheiltava, jotta olisin kaunis ja sporttinen. Minun on ladattava nettiin upeita kuvia itsestäni. Muiden täytyy huomata minut. Minun on syötävä terveellistä superruokaa voidakseni hyvin. Minun pitää olla onnellinen. Tarvitsen kumppanin, joka on komea, menestyvä ja palvoo minua.

Elämämme on aivan hullun itsekeskeistä. Heräsin tänään ajattelemaan sitä, kun katsoin nettisarjan norjalaisista vaatteita rakastavista nuorista, jotka lähtivät Kambodžaan kokeilemaan työtä hikipajassa. Kyllähän näistä on puhuttu, mutta sarja havahdutti uudella tavalla. Ärsyynnyn yleensä, jos linkkejä mainostetaan itkettävyydellä. Sanon silti, että itkin. Monet elävät palkalla, jolla eivät saa edes tarpeeksi ruokaa, jotta voisin hankkia minulle edullisen vaatteen. Ostan ja olen tyytyväinen. MINÄ olen muodikas.

Minulla on tapana kuvitella, että verrattuna muihin en edes ole rikas ja kova kuluttamaan. Mutta jos vertaan itseäni Kambodžan ompelijoihin, olen käsittämättömän etuoikeutettu. Mitä teen etuoikeutetulla elämälläni? Voin kuluttaa resurssini jahtaamalla länsimaista unelmaa, jota minulle tyrkytetään ja johon pyrkiminen tekee vaatetehtailijat vain rikkaammiksi. Voin satsata kaiken itseeni. Entä jos kääntäisinkin katseeni muihin ja yrittäisin auttaa? En tiedä, miten paljon voin auttaa hikipajan ompelijoita. Asiakaspalaute lähti jo H&M:lle. Joidenkin tarvitsevien eteen voin kuitenkin tehdä jotain.

Miksi minun pitäisi olla tärkein? En jaksa sitä. Itsekkyys on vain tie ainaiseen tyytymättömyyteen, koska mikään ei koskaan ole minulle tarpeeksi. Mutta nyt haluan varoa, etten ala perustella asioita siitä käsin, miten MINÄ voisin olla onnellinen. Eikä tämä kirjoitus tee minusta epäitsekästä. Tekisikin.

Yksikään 70-tuntista työviikkoa nälkäpalkalla paiskiva ei toteuta itseään. En ole tärkeämpi kuin he. Nettisarjan nuoret sen oivalsivat.

Frida ja Anniken ompelemassa yhtä saumaa.  

8 syytä hylätä maahanmuuttovastaisuus

Traagiset jengiväkivaltaisuudet pääkaupunkiseudulla ovat osoittautuneet hyviksi tekosyiksi muukalaisvihan lietsontaan somessa. Näin siitä huolimatta, että poliisin mukaan kaikki osalliset eivät edes ole maahanmuuttotaustaisia.

Omatkin silmäni kärsivät erästä rasismia tihkuvaa tekstiä lukiessani. Kirjoittaja käyttää sanaa "kansanmurha". Johtopäätökset ovat äärimmäisiä.

"Ainoa keino estää tällaista tapahtumasta olisi ollut se, että näitä mamunuoria ja/tai heidän vanhempiaan ei olisi ikinä päästetty Suomeen."

Jengien väkivaltaan pitää itsestäänselvästi puuttua poliisin ja sosiaaliviranomaisten toimesta. Muille järki ja maltti käteen. Rasismi on torjuttava kaikissa muodoissaan. Väkivaltaan ei tule vastata väkivallalla, tai syyllistyy itse samaan kauheuteen, kuin ne, joille halutaan kostaa. Muutamia syitä hylätä maahanmuuttovastaisuus:

1. Vain itsekkään ja lyhytnäköisen logiikan mukaan pakolaiset eivät saisi tulla maahamme. Pitääkö vainon, sotien tai elinkelvottomien olojen piinaamien ihmisten jäädä sijoilleen? Vai tulisiko muiden maiden kuitenkin ottaa heidät vastaan, kunhan Suomi saa olla rauhassa? Kannattaa muistaa, että suurimman vastuun pakolaisista kantavat yleensä kriisialueiden viereiset köyhät maat. Entä jos me suomalaiset joudumme joskus itse lähtemään?

2. Yhteisö ilman muualta maailmasta tulevia jäseniä on mahdoton ajatus. Ihmiset ovat aina liikkuneet ja sekoittuneet toisiinsa. Tämä on hyväksi. Tulokkaat ovat tuoneet hyödyllisiä taitoja, esineitä ja näkökulmia.

3.  En muista ainoatakaan sulkeutuneisuuteen pyrkinyttä maata, jossa ei olisi ollut ihmisen arvoa polkeva hirmuhallinto. Mitä rotupuhtaudesta tuleekaan mieleen? Etninen viha on saanut aikaan hirvittäviä asioita.

4. En tiedä, vihaavatko vihaajat kaikkea maahanmuuttoa. Jos länsimainen ammattilainen kelpaa, mutta väärän värinen köyhä ei, ollaan eettisesti pahan äärellä. Kaikkia tulijoita ei tietenkään voida ottaa, mutta auttamishalun tulisi olla tärkeä kriteeri.

5. Myös nykyisten kantasuomalaisten esi-isät ovat aikoinaan olleet maahanmuuttajia. He muuten tunkivat ajan mittaan saamelaiset alkuperäisasukkaat yhä ahtaammalle pohjoiseen.

6. Jotkut valittavat elintasopakolaisista. Miksi tukia käyttävä maahanmuuttaja herättää kitkeriä kommentteja, kun samaan aikaan suuri määrä suomalaisia elää tuilla? Kärjistäen maahanmuuttajan syrjäytyminen on jopa ymmärrettävämpää kuin kantasuomalaisen. Miten helposti jääkään sivuun maassa, jossa harvoihin vapaisiin työpaikkoihin vaaditaan koulutus tai ainakin joku lupakortti ja kokemusta, kun samalla joutuu vielä taistelemaan kieli- ja kulttuurimuurin sekä traumaattisten muistojen kanssa.

7. On tekopyhää väittää, että maahanmuuttajat raaistavat Suomea. Perinteikäs puukkotappeluiden ja perheväkivallan maa osaa nämä hommat ihan itse.

8. Jenginuorten väkivaltaisuus johtuu jostain. Ei se heidän veressään ole. He tai heidän perheensä ovat kenties kokeneet väkivaltaa. Heillä voi olla vaikeuksia saada kiinni mielekkäästä elämästä Suomessa. Auttavien rakenteiden tulisi olla järkeviä eikä passivoivia, mutta sopeuttamisen suhteen jokainen meistä on vastuullinen. Jos joku kuvittelee torjuvansa väkivaltaa mamuvihallaan, tiedoksi hänelle, että hän ennemminkin aiheuttaa sitä. Otetaan kaikki mukaan.

Älä möläytä näitä ei-uskovalle

Tätä otsikkoa ehdotettiin kaveriksi blogitekstille Älä möläytä näitä uskovaiselle. Uskovilla on oikeus saada osakseen huomaavaisuutta keskustelussa, mutta sama pätee toisinkin päin. Lisäksi on hyvä välttää idiootilta kuulostamista. Jos sanat menevät tyystin solmuun, kuuluisaa Raamatulla päähän huitomista voi kokeilla. Varsinkin vuoden 1642 Biblialla. Miekkalähetystä en suosittele.

Mutta Raamattu sanoo

Tätä hurskaan kuuloista lausahdusta ei useinkaan oteta hyvin vastaan. Raamattuun vetoaminen yleisenä auktoriteettina kuulostaa ei-uskovan korvissa hölmöltä, koska kirja ei merkitse hänelle välttämättä mitään. Hän saattaa myös ajatella, että olet klikannut aivosi pois päältä uskoessasi sokeasti auktoriteettiin. Postmodernissa maailmassa vierastetaan sellaista.

En väitä, että Raamatun mainitseminen olisi kiellettyä keskustelussa. Kannattaa korostaa, että sinun mielestäsi se mitä Raamattu sanoo on oikein. Näin puheesi on helpompi ottaa vastaan. Kehotan myös perustelemaan ja pohtimaan avoimesti ääneen. Onko Raamattuun luottaminen tai edes Raamatun ymmärtäminen uskovallekaan aina helppoa?

Onkos pojilla taivasasiat kunnossa?

Tunnetaan myös muodossa "Oletko jo tehnyt uskonratkaisun"? Tarina kertoo seurakuntaan tulleista uusista ihmisistä, joiden viereen istuu uskovainen ensimmäisenä kysymyksenään tämä. Äkkinäinen tiedustelu voi olla hyvin vaivaannuttavaa; vieras alkaa heti udella elämää suurempia kysymyksiä. Lisäksi ei-uskova kokee, että hänestä ei olla kiinnostuneita omana itsenään, vaan asialla on käännyttäjä.

Tutustu ensin. Ole ihminen ihmiselle. Toki oikein ajoitettuna tämäkin ilmaus on hyvä. Joku saattaa olla sydän auki ja suorastaan odottaa, että hänen kanssaan puhutaan asiasta. Homma vaatii nenää. Tai siis johdatusta.

Shalom/Alttarin sarvet/Hilkkari

Armon kerjäläisinä me täällä Suomen Siionissa kuljemme haluisin sieluin Golgatan kangaspuiden ääreen... Siis mitä? Kristittyjen sisäpiirisanastoa kutsutaan kaanaan kieleksi. Vanhastaan se on korkealentoisen runollista, mutta nuoremmilla polvilla on oma iskevä puheenpartensa. Ota huomioon, että kummankin sortin jargon kuulostaa eikkarin mielestä käsittämättömältä. Hups, "eikkari" on muuten kaanaan kieltä.

Ei se noin ole

Vaihtoehtoisesti "sä olet väärässä" tai "sä et nyt ymmärrä". Monet eri ilmaisut ajavat saman asian. Huolella rakennetun maailmankuvan tyrmääminen yhdellä epäkohteliaalla lauseella on turhauttavaa, on kyse sitten uskovan tai ei-uskovan katsomuksesta. Kun jauhetaan syvällisiä, on syytä oikeasti kuunnella, mitä toinen sanoo. Osoita, että arvostat myös eriäviä mielipiteitä. Jos tyrmäät suin päin eikkarin ajatukset, älä odota, että hän kuuntelisi sinua.

Keskustelukumppani saattaa liikkua sellaisissa tieteellisissä, filosofisissa tai tieteenfilosofisissa sfääreissä, että et edes tajua, mitä hän tarkoittaa. Tämä on hyvä rehellisesti myöntää. Lisäkysymykset paitsi auttavat sinua ymmärtämään, osoittavat todellisen kiinnostuksesi. Kaikkitietävä asenne on vain haitaksi. Uskoontulo ei tee meistä eksperttejä elämässä, maailmankaikkeudessa ja kaikessa. 

Jeesus on vastaus

Joistakin sanonnoista on tullut kliseitä, niin totta kuin ne saattavat olla. Esimerkiksi "Jeesus tulee, oletko valmis?" tai "Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut" ovat tienvarsijulisteiden pilaamia lauseita, joista on tullut suorastaan koomisia. Ne elävät omaa elämäänsä. Eräskin porilainen poliitikko käytti vaalimainoksessaan tekstiä "Raisa tulee, oletko valmis?" 

Ehkä meidän uskovaisten pitäisi keksiä uusia fraaseja. Toisaalta kliseet saattavat joskus toimia, joten niitä on paha yrittää täysin kieltää. "Jeesus rakastaa sinua" on oikein ajoitettuna erittäinkin hyvin sanottu. Satunnaisesti viljeltynä ilmaisu voi yllyttää ei-uskovan pyörittämään silmiään. Onpa perinteinen tienvarsijulistekin kuulemma myötävaikuttanut jonkun uskoontuloon. Ihan viime vuosina peräti.

Sä joudut helvettiin, jos et usko

Tämä hyvää tarkoittava lause kuulostaa rajulta pelottelulta. Ahdistava heitto voi saada eikkarin blokkaamaan uskonasiat kokonaan ajatusmaailmastaan. Joillekin saattaa olla liikaa jo pelkkä elämän päättymisestä muistuttaminen. Ikuisuuskysymyksien pohdinta tulee kullekin eteen luonnostaan. Kuunnelkaa vaikka PMMP:n Paula Vesalan kuolleelle isälleen tekemää sanoitusta Lautturi. Tuonpuoleisesta on hyvä puhua asiallisesti niiden kanssa, joita kiinnostaa. Nämä asiat ovat tarpeeksi diippejä ilman tulikivenkatkuakin.

Tuo mitä sä teet on syntiä

Nykyajan ihminen ei pidä ylhäältäpäin paapomisesta. Syntiä ei hänen mielestään välttämättä edes ole, tai sana symboloi korkeintaan nautintoa. Synnistä paasaaminen saa helposti aikaan, että keskustelukumppani kokee sinut tuomitsevaksi. Pyritään siis tilannetajuun. Synnintunto on Jumalan vaikutusta ja tapahtuu sisältäpäin. Ajan myötä ihminen voi olla valmis aiheelle. Huomaa muuten, että itse Jeesuskaan ei kohdatessaan ihmisiä toitottanut heti näiden syntisyyttä, paitsi ehkä fariseuksille. Hän kohtasi ensin tarpeita.

Uskon kyllä, että meidät uskovat on kutsuttu pitämään esillä pelastuksen ja hyvän elämän periaatteita, myös mitä tulee synnin välttämiseen. Niin Jeesuskin toki teki: "Mene, äläkä enää syntiä tee", sanoi hän parantamalleen pitkäaikaissaraalle miehelle (Joh. 5:13). Mutta ollaan viisaita ja rakkaudellisia siinä, miten ilmaisemme asiat. Eikä esiinnytä itse synnittöminä. Jos pidämme yllä täydellisyyden kuorta, meihin ei voi samaistua.

----

Korostan vielä, että harva sanonta on poikkeuksetta väärin. Tietyissä tilanteissa joku voi kaivata suoraa puhetta. Lisäksi Suomessakin on eri alueilla eri kommunikaatiokulttuureita. Tarvitsemme Pyhän Hengen johdatusta. 

Tämä teksti ei syntynyt meikäläiseltä ihan luonnostaan, joten kiitos kanssani keskustelleille Suomen teologisen opiston opiskelijoille ynnä muille. Ajatuksia herätti myös John Burken kirja Täydelliset älkööt vaivautuko.

Saako entinen puistokemisti palvella?

Eräässä seurakunnassa kehitysvammainen henkilö ilmaisi haluavansa löytää oman palvelutehtävänsä. Asiasta keskusteltiin vastuullisten kesken ja tilanne koettiin hankalana. Kenelläkään ei tuntunut välähtävän, mitä tämä ihminen voisi tehdä. Entä jos hänellä olisi vaikka hyvä lauluääni? Voitaisiinko hänet ottaa ylistysbändiin?

Penkissä istuu seurakunnan maskottina entinen puistokemisti, jonka kaali ei tule koskaan enää leikkaamaan perustallaajan tavoin. Hänen puheilleen kahvipöydässä hymyillään hyväntahtoisen alentuvasti. Kenellekään ei tule edes mieleen, että hän voisi palvella armolahjoilla. Entä jos hänellä on sairaiden parantamisen armolahja?

Kysymykseni tänään kuuluu, haluaako Jumala käyttää armolahjojen kautta ihmisiä, jotka jostakin syystä jätämme seurakunnissa mahdollisuuksien ulkopuolelle?

Jeesus kutsui sorsittuja

Yksi teema, joka on nähtävissä Jeesuksen elämässä sen alusta loppuun saakka, on arvon osoittaminen halveksituille ja heidän ottamisensa Jumalan käyttöön. Taivaan enkelit ilmoittivat Jumalan pojan syntymästä lammaspaimenille, alhaisen ammatin edustajille. Jeesuksen ylösnousemuksesta saivat ensimmäiseksi todistaa naiset. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa he olivat toisen luokan kansalaisia, joiden todistusta pidettiin lähes pätemättömänä.

Näiden tapahtumien välissä Jeesus muun muassa kutsui opetuslapsekseen tullimies Leevin, joka edusti vihattua, korruptoitunutta alaa. Jeesus lähetti myös halveksittuihin samarialaisiin kuuluneen moraalittomasti eläneen naisen tämän kylään evankelistaksi.

Liian kovat kriteerit?

Jeesus oli täysin poliittisesti epäkorrekti siinä, millaisia ihmisiä hän kutsui omakseen ja käytti. Häntä eivät ohjanneet minkäänlaiset yhteiskunnallisen arvon, kulttuurisen tai uskonnollisen hyväksyttävyyden, fiksuuden tai filmaattisuuden vaatimukset. Ensimmäinen haasteemme seurakunnissa on kutsua sisään ja ottaa arvostaen vastaan nykyajan alaspainetut. Sen lisäksi meidän tulisi ohjata heidät Jeesuksen palvelukseen omalle paikalleen. Vaikka tätä varmasti tapahtuukin, uskon, että asiaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Ovatko vaatimuksemme liian kovia? Onko meillä turhia ihmistekoisia kriteerejä, jotka rajoittavat joidenkin pääsyä palvelemaan?

Huomiotta palvelutehtävien jaossa saatetaan jättää monin perustein. Normeista poikkeava henkilöhistoria, etninen tausta, ikä molempiin suuntiin, kehitysvammaisuus - tai jopa epämuodikkaat vaatteet - ovat vain joitakin esimerkkejä. On syytä todeta, että seurakunnissa on myös kriteerejä, jotka eroavat maallisista, mutta ovat yhtä kyseenalaisia.

Todellista edustavuutta

Haluammeko, että seurakuntamme ja jumalanpalveluksemme näyttävät kenties liiankin edustavilta? Ohjatessamme ihmisiä palveluun meillä voi olla kiusaus suosia ”cooleja” henkilöitä. Jeesuksen seuraajajoukko ei tainnut olla yhteiskunnan silmäätekevien mielestä kovin edustava. Ehkä löytäisimme jotain uutta siitä, millaiseksi seurakunta on tarkoitettu, jos antaisimme yhteiskunnan syrjään painamien näkyä palvelutehtävissä. Tällainen kaikki mukaan ottava yhteisö herättäisi varmasti hämmästystä ympäristön kovan ajattelumallin keskellä. Toisin sanoen tällainen seurakunta olisi edustava oikealla tavalla.

Palvelutehtävään ohjaamisen tulisi tapahtua nimenomaan armolahjojen perusteella, vaikka toki varsinkin osaan tehtävistä tarvitaan myös hengellistä ja henkistä kypsymistä. Meidän ei tulisi sallia näkymättömiä esteitä joidenkin ihmisryhmien ja heidän palvelutehtävänsä välissä.

Älä möläytä näitä uskovaiselle

Tunnetko uskovaisen? Se on hyvin todennäköistä. Meitä on nimittäin paljon. Netissä näkee kaikenlaisia Älä sano näin raskaana olevalle naiselle -listoja. Ajattelin, että me uskovaisetkin ansaitsemme omamme. Jos haluat olla huomaavainen tuntemaasi uskovaista kohtaan, vältä seuraavia kommentteja. Toisaalta, jos haluat testata kristillistä lähimmäisenrakkautta, anna palaa.

Pitäisit nyt vähän hauskaa

Uskovaiset eivät yleensä biletä alkoholin kera. Tämä on heidän oma päätöksensä, johon kukaan ei heitä pakota. Suurelle osalle yöelämä ei merkitse hauskanpitoa millään lailla. Maanittelu osoittaa kunnioituksen puutetta toisen elämänvalintoja kohtaan. Muista myös, että kieltäytymällä uskovainen ei pyri asettamaan itseään yläpuolellesi.

Joillekin uskovaisille ryyppäämisen skippaaminen on vaikeaa. He haluavat kuitenkin kovasti pysyä raittiina. Taustalla voi olla alkoholiongelmaakin. Houkuttelemalla teet elämän heille vaikeammaksi, etkä tue heitä heidän hyviksi kokemissaan päätöksissä. 

Jos kerran noudatat Raamattua, niin miksi syöt possua?

Näsäviisastelua Raamatusta kuulee usein. Jos sanot jotain yllä olevan kaltaista, voit olla varma, että uskovainen hymyilee sisäänpäin kyllästyneenä. Ei ole kovin suositeltavaa heittää läppää kirjasta, jota ei itse tunne hyvin. Raamattu on laaja teos, joka on kirjoitettu kauan sitten muinaisilla kielillä. On ihmisiä, jotka tutkivat sitä akateemisesti koko elämänsä. Laukomalla siitä jotain kevyttä osoitat tietämättömyytesi. Asiallinen keskustelu, myös kyseenalaistaminen, on sen sijaan tervetullutta.

Mitä tulee väliotsikon heittoon, se perustuu väärinkäsitykseen, jonka mukaan kaikki Raamatun ohjeet olisivat rinnastettavia. Näin ei ole. Raamattu antaa sekä kulttuurisidonnaisia että pysyviä käskyjä. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että kulttuurisidonnaiset ohjeet ovat usein pikkupiperrystä, kuten syömiseen, pukeutumiseen tai hiusten pituuteen liittyviä neuvoja. Pysyvät ohjeet ovat laajempia periaatteita, kuten kymmenen käskyä. Vanhasta testamentista löytyy paljon lakeja, jotka oli osoitettu Israelin kansalle tiettynä historiallisena ajankohtana, eivätkä ole enää sellaisenaan ajankohtaisia.

Kauheeta vihapuhetta

Asiallisesti esitetty näkemys vaikka perinteisen avioliiton puolesta ei ole vihapuhetta. Jos mielipide höystetään "Jumala vihaa homoja" -retoriikalla, kyse on vihapuheesta ja myös Raamatun vastaisesta ajattelusta. En tunne juuri ketään uskovaista, joka käyttäisi vihapuhetta. Lähinnä sitä näkee netin keskustelupalstoilla, noilla patoutumien yleisillä kaatopaikoilla.

Kuuntele, mitä uskovainen todella sanoo ja mitä ei. Jos tyrmäät huolellisesti muotoillun kommentin vihapuheena tai homofobiana, uskovainen turhautuu eikä koe tulleensa kuulluksi. Jos vastaat voimakkaasti, varo myös, ettet itse lipsauta vihapuhetta. Rauhanomaisen keskustelun pitäisi tietenkin olla sallittua - puolin ja toisin.

Suomessa on uskonnonvapaus. Meillä uskovilla saa olla omat eettiset käsityksemme ja meillä on oikeus tulla kohdelluksi tasavertaisesti, myös mediassa. Emme ole vapaata riistaa. Valtavirrasta poikkeavat mielipiteemme eivät oikeuta sanomaan meistä mitä tahansa. Kannattaa myös muistaa, että näkemysten kirjo uskovaisten kesken on laaja monessa asiassa.

Entäs ristiretket?

Tiedetään. Oli uskonsodat. Oli noitavainot. Oli vähemmistöjen sortoa. Kristityt tai sellaisina itseään pitäneet ovat saaneet aikaan pahoja asioita. Koitetaan silti erottaa itse kristinusko siitä, mitä ihmiset ovat tehneet uskon nimissä. Kyse on ihmisten omista valinnoista. Uskonnon varjolla on maailman sivu puuhailtu kaikenlaista typerää.

Eikö usko ole sulle liian tärkeää?

Tämä voidaan sanoa hyvää tarkoittaen läheiselle, joka on äskettäin tullut uskoon. Toisen elämänmuutos Raamatun lukemisineen ja seurakunnassa ramppaamisineen voi tuntua pelottavalta. Uskoontullut ei kuitenkaan arvosta tällaista kommenttia, vaan kokee, että häntä ei ymmärretä. Usko on uskovaiselle tärkeää. Piste. Usko ei ole uhka, vaan voiman lähde, joka tuo uskovan elämään paljon hyvää.

Pelkäätkö läheisesi sotkeutuneen lahkoon? On paljon todennäköisempää, että hän on mukana tavanomaisessa seurakunnassa. Terve, avoin uskonyhteisö on täysin eri asia kuin suljettu, kontrolloiva lahko. Viimeksi mainittuja on harvassa. Jos olet huolissasi, ota selvää yhteisöstä, jossa läheisesi käy. Mene tilaisuuteen. Kysele muilta uskovaisilta. He todennäköisesti tuntevat paikkakunnan seurakuntascenen.

Älä nyt viitsi jeesustella

Tällä saatetaan kuitata uskovaisen mielipiteet juteltaessa vaikka kannabiksesta tai eutanasiasta. Tappaa rakentavan keskustelun yhtä tehokkaasti kuin vihapuhe-syytökset. Todellinen ajatusten vaihto eri näkökulmista jää käymättä, mikä on toisaalta helppo ratkaisu. Haasta itseäsi vähän enemmän ja keskustele ihan oikeasti.

Onko Suomi syvältä?

Nimimerkki Sanden blogikirjoitus Mielisairas Suomi on kuulemma ollut viime päivinä suosittu netissä. Sande haukkuu tekstissään suomalaista byrokratiaa, jonka johdosta hänen mukaansa voileivän tekemiseenkin tarvitaan lupapaperi. Olen osittain samaa mieltä, mutta haluan peräänkuuluttaa hieman suhteellisuudentajua.

Suhteellistaminen 1: Osattiin sitä ennenkin

Nykyinen byrokratia ei 1800-luvun alun Suomen suuriruhtinaskunnan asukkaiden mielestä olisi mitään. Vielä silloin ammatinharjoitusta ja kaupankäyntiä säänteli ankara ammattiyhdistyssääntö. Tähän yhdistyivät sellaiset luokka- ja sukupuoliroolit, että meidän on vaikea edes hahmottaa niitä. Siinä ei kuka tahansa todellakaan perustanut yritystä tai edes toiminut haluamallaan alalla. Jos lupia edes pääsi hakemaan, pyöriteltiin ankarasti papereita ja lisäksi tarvittiin suhteita päättäjiin.

"...olivat pahassa kurimuksessa anoessaan maistraatilta jos jonkinlaisia lupia työntekoa varten. Kauppaakaan ei saanut käydä ilman asianomaisia papereita ja leimoja..."
Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet, s. 367

Kaari Utrio on historioitsija ja kirjailija, jonka teokset sisältävät tarkkaan tutkittua tietoa menneisyydestä.

Suhteellistaminen 2: Oletko asunut muualla?

Lintukodossamme tehdään tietenkin virheitä asioiden hoidossa ja parannuksia täytyy etsiä. Tästä huolimatta en tykkää ollenkaan Suomi on *erseestä -asenteesta. Pidän paatoksellista valitusta kotimaan oloista ylihemmoteltujen kakaroiden kitinänä. Moni tuttuni on kertonut, että arvostus Suomea kohtaan on noussut ulkomailla asumisen jälkeen. Näin on käynyt myös minulle. Ei tarvitse mennä kuin Norjaan asti ja kouluruokailusta ja kunnallisesta hammashoidosta voi vain haaveilla. Ai niin, kouluruokahan on niin pahaa, ettei sitä syö kukaan.

Itsetyytyväinen lottovoittoretoriikka sikseen. Suomi ei ole täydellinen, mutta kuitenkin monella tavalla turvallinen, tasa-arvoinen ja korruptoimaton maa asua. Jos joku kaipaa motivaatiota kotimaassa kököttämiseen, voi katsoa vaikka seuraavan videon sambialaisista lapsista. He iloitsevat saadessaan puhdasta vettä ensimmäistä kertaa elämässään. Varoitus: saattaa motivoida myös auttamiseen.



World Vision- The Zambia Project from Janssen Powers on Vimeo.

Siwa on surkea kauppa ja muita kriisejä

First world problems -meemi on levinnyt viime aikoina netissä. Kysehän on lausahduksista, joiden sisältönä on hyvinvoivien ihmisten jokapäiväiset ongelmat. Sellaiset, jotka eivät oikeasti ole ongelmia, kun niitä vertaa selviytymisen kanssa kamppailevien todellisiin ongelmiin. Lueskelin meemejä eräänä päivänä nettiartikkelista, joka sanoo lainaavansa todellisia twitter-viestejä. On myönnettävä, että tunsin ylemmyyttä luksuselämänsä pikkuasioista valittavia kohtaan.

On aina yhtä mukavaa huomata olevansa syyllinen tekoon tai ajattelutapaan, jota on halveksinut. Tänään tajusin, että monet itseäni välillä ärsyttävät asiat sopivat täysin first world problems -meemiin. Siitä huolimatta, että arkeeni eivät kuulu siivoojat, sushi eikä uima-altaat.

Esimerkkejä elämästäni:

Rasittavaa, että autoni avaimessa ei ole nappia, jolla voi avata ja sulkea lukituksen.

Miten ihmeessä seesamiöljyn litrahinta apteekissa voi olla 830 €? Mitä juoksevaa kultaa se muka on?

Ärsyttää, kun mistään ei saa maustamatonta jogurttia, joka ei olisi joko vähälaktoosista, rasvatonta tai luomua.

Kaapissani on niin paljon vaatteita, että en meinaa jaksaa käydä läpi, mitkä niistä voisi laittaa pois.

Miksi pyykkikoneestani ei voi valita pesulämpötilaksi 50 °C tai 70 °C?

Valintatalossa ei ole tarpeeksi valinnanvaraa, koska sieltä ei saa biohajoavaa tiskiainetta.

Inhoan keinotekoisesti parfymoituja saippuoita.

Conversejen valkoinen pohja likaantuu niin nopeasti.

Jouduin viemään timanttisormukseni kaksi kertaa korjattavaksi liikkeen virheiden takia.

Siwa on surkea kauppa, koska sieltä ei saa raakamaitojuustoa.

Kaikki pyyhkeemme eivät sovi kylppärimme värimaailmaan.

Älypuhelimeni vie järkeni.


Jostain syystä minut on viime päivinä vallannut tavallista huomattavasti suurempi halu olla kiitollinen. Kiitollinen siitä, että myrsky ei ole vienyt kotiani. Kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus käydä hammaslääkärillä, joka on ammattitaitoinen ja käyttää puudutusta. Kiitollinen siitä, että voin mennä kauppaan, kun tarvitsen ruokaa. Kiitollinen siitä, että minulla on lämmin ja viihtyisä koti.

Kliseitä, mutta olen jotenkin tajunnut tämän jutun nyt entistä paremmin. Niin hyvin, että makasin hammaslääkärin tuolissa harvinaisen kiusallisen paikkausprojektin aikana harvinaisen tyytyväisenä. Niin hyvin, että haluan lakata valittamasta mielessäni siitä, ettei minulla ole kodinhoitohuonetta.

On paljon uutisoitu siitä, että rikkaiden maiden ihmiset eivät ole onnellisimpia. Valituksen aiheet tuntuvat melkeinpä lisääntyvän sitä mukaa, mitä enemmän omistamme. Asioiden täydellinen tila karkaa yhä kauemmas.

Haluan itse muuttaa asennettani. Hyvästi kielteisyys, tervetuloa kiitollisuus. Herra auta.

En tahdo kuitenkaan tyytyä olemaan itse tyytyväinen. Kiitollisuuteen tahdon lisätä halun auttaa etuoikeutetuilla resursseillani niitä, jotka kärsivät puutetta.