Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteiskuntakritiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteiskuntakritiikki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. marraskuuta 2015

Päivä, jona suru kiellettiin


Suomessa on taas uusi Virallinen Mielipide. Tai oikeastaan, mikä vielä pelottavampaa, virallinen tunne. Kuten tavallista, vaatimuksen esittäjien jalat ovat tiukasti utopian kamaralla. Kyse on kriittisestä suhtautumisesta Pariisin iskujen suremiseen - globalisaation ja tasa-arvoaatteen nimissä. Helsingin Sanomien Nyt-liite käsittelee aihetta Jussi Pullisen artikkelissa Saako surra ja miten?

Pullisen mukaan se, että Isisin iskut idässä lipuvat ohi ilman laajaa somejakamista kertoo makaaberista arvojärjestyksestä, jolle ei ole mitään loogista selitystä. Nähdäkseni selitys löytyy, ja hyvä sellainen. Akuutti suru on spontaani reaktio, joka syntyy, kun järkyttävä tapahtuma osuu jollain lailla lähelle. Sitä ei voi säädellä. Somekäyttäytyminen Pariisin suhteen heijastaa tällaista reaktiota. Pariisi on tuttu kaupunki koko lännelle, monelle hyvinkin läheinen.

Pullisen mukaan Ranskan lipun käyttö Facebookin profiilikuvassa sulkee jotakin pois. Olen eri mieltä. Lippu on surun ja myötätunnon osoitus. On älytöntä ajatella, että sympatian osoitus jotakuta kohtaan olisi pois muilta. Päinvastoin, uskon, että läheisyyden aikaansaama aito tunne auttaa tuntemaan sympatiaa myös kaukaisempia uhreja kohtaan. Pariisin sureminen ei myöskään tarkoita sitä, että surija olisi lähtökohtaisesti välinpitämätön Lähi-Idän suhteen. Välinpitämättömyyttä voi toki olla, kuten pakolaisvastaisuus kenties osoittaa. Se on oma ilmiönsä, joka on erotettava oikeudesta surra.

Odotus, että koko maailman asioita pitäisi surra samanlaisella intensiteetillä, on kohtuuton. Ihmisen mieli ei kestä sitä. Emme voi viettää päiviämme globaalin uutisvirran äärellä ja itkeä kaikkia maailman kauheuksia. Jos läheisten asioiden syvempi sureminen yhtäkkiä onkin synti, ei tunne kaukaisempaa kärsimystä kohtaan kasva. Meistä tulee kuin yliherkkiä lapsia, joiden on käytettävä kumpaakin hammasharjaansa yhtä paljon, ettei toiselle niistä tule paha mieli. Kylmetämme itsemme luonnottomasti ja kenties kyynistymme.

Ei siis syyllistetä somettajia väärällä tavalla. Annetaan ihmisten reagoida luonnollisesti, mutta välitetään myös kaukana asuvista. Onhan meidän toki syytä olla laajalti tiedostavia ja tehdä konkreettisia tekoja kärsivien hyväksi. Globaali uutisointi on toivottavaa ja paljolti todellisuutta nykyisessä maailmankylässä. Tasa-arvoisen suremisen vaatimus johtuukin juuri globalisaatiosta.

Ei myöskään pidetä somettajia niin yksioikoisina, että jakamisesta muodostuisi heidän tiedostavuutensa koko kuva.


Lähi-idän liput symboloivat ihmisoikeusongelmia


Voidaan toki kysyä, miksi Facebook ei tarjoa mahdollisuutta nostaa terrorista kärsineiden arabimaiden lippua. Ensinnäkin Facebook on länsimaisessa johdossa, joten läheisyyden periaate pätee. Kurditaustainen demaripoliitikko Welat Nehri käsitteli lippuasiaa kirjoituksessaan Lipunnostossa on kyse arvojen valinnasta. Nehri toteaa: "Lähi-idässä ei itse asiassa ole yhtään valtiota, jonka lippua voisin suositella profiilikuvaksi, vaikka muuten olisi syytä pitää alueen ihmisten ja kansojen kärsimykset esillä." Syynä tähän ovat kyseisten maiden suuret ihmisoikeusongelmat. Ranskan vallankumouksen perinteiset ihanteet (vapaus, veljeys ja tasa-arvo) Nehri taas on valmis hyväksymään ja pitää Ranskan lipun nostamista eurooppalaisten arvojen puolustamisena.

Pullinen vihjailee Hesarin artikkelissa, että Ranskan lippuun liittyy mennyttä sortoa ja heittää kysymyksen siitä, kuka hirviöt loi, vai loivatko ne itse itsensä. Nehrin tekstistä löydämme hyvän näkökulman: "Vaikka Ranskalla siirtomaavaltiona ja suurvaltana on ollut sormensa mm. Lähi-Idän epäoikeudenmukaisessa rajojen piirtämisessä, nyky-Ranskan tai minkään muunkaan yksittäisen valtion ei voi olettaa olevan Lähi-idän kaikkien ongelmien takana. Ongelman ytimen muodostavat Lähi-idän maat itse kompleksisine ongelmineen ja epäoikeudenmukaisine hallintoineen sekä syvälle juurtunut koston kierre."

Loppujen lopuksi Isisin hirveä pahuus kumpuaa aivan omasta lähteestään. Jos minulta kysytään, se lähde on saatanallinen. 

Läheisten asioiden suurempi, öö, läheisyys on itsestäänselvä asia ja haluaisinkin tietää, miten Hesari aikoo toteuttaa uutta radikaalin tasa-arvoista globaalia uutisperiaatettaan. Paikallisuutiset varmaan pitäisi ensin poistaa. Ehkä saamme kohta lukea Timbuktun kunnallispolitiikasta.

Ymmärrän kyllä lippukriittisyyden. Se oli itsellänikin toinen reaktio iskuihin, ensijärkytystä seuraava. Olin ylpeä inhimillisyydestäni, koska ymmärsin, että muidenkin maiden kohtaloita tulisi huomioida tasaveroisesti. Jouduin kuitenkin huomaamaan, että olinkin epäinhimillinen. Jos viisastelemme toisten suremisesta, ei kyseinen suru ole todella koskettanut itseämme syvälle. Rukoillaan, että syytä suruun ei enää tule lisäiskujen muodossa - idässä eikä lännessä.
 

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Sukupuolen vaihtaminen on illuusio


Monet kokevat syntyneensä väärän sukupuolen ruumiiseen. Heidän varttumisensa ja aikuisuutensa on haastavaa ja he tarvitsevat apua tilanteeseensa. On hyvä, että nämä asiat eivät nykyään ole tabu ja niiden kanssa tullaan julkisuuteenkin. Valitettavasti sukupuolenvaihdosleikkauksen suosiminen ratkaisuna aiheuttaa vain lisää ongelmia.

Leikkaus ei tee sukupuolta

 

Halu vaihtaa sukupuolta kertoo sukupuoli-identiteetin häiriöstä. Ihminen tuntee edustavansa vastakkaista sukupuolta, vaikka hänen kehonsa todellisuus ei vastaa kuvitelmaa. On erikoista, että leikkausta tarjoavat lääkärit vahvistavat tätä mielenterveysongelmaa, eivät pyri parantamaan sitä. Kyse on samantyyppisestä tilanteesta kuin anoreksiassa, jota sairastava luulee olevansa lihava.

Miten pitkälle lääketiede kehittyykään, todellinen muutos sukupuolesta toiseen ei ole mahdollista. Kromosomeja ei voi vaihtaa. Ruumiiseen pystytään leikkaamalla tekemään vain ulkoisia muutoksia, jotka eivät saa aikaan seksuaalisesti normaalisti toimivaa kehoa. Hormonihoidolla on haitallisia vaikutuksia. Trendikäs transliike hyssyttelee katujia, mutta heitä on paljon.

"En koe sellaista täyttymystä [naisena] kuin odotin."
Renée Richards, yksi ensimmäisiä miehestä naiseksi leikattuja

"Kadun sitä, miten olen silponut ruumistani."
Miehestä naiseksi leikattu bloggari, joka siirtyi takaisin mieheksi

"On pelottavaa, että kun kiihotun seksuaalisesti, tuntuu edelleen, kuin minulla olisi penis. Se on kuin haamujäsen-syndrooma. Tämä kaikki on ollut kauhea kokemus. En ole koskaan ollut nainen, vain Alan."
Alan Finch, australialainen miehestä naiseksi leikattu

"Tunnen itseni enemmän hirviöksi kuin mieheksi." 
 Nancy Verhelst, naisesta mieheksi leikattu


Leikkaus lisää itsemurhariskiä 

 

Useimmat leikatut kokevat ensin onnellisuuspiikin, mutta huomaavat vähän ajan kuluttua, että elämä ei olekaan sellaista, kuin he odottivat. Yhdysvalloissa todettiin jo vuonna 1979, että leikkaus ei paranna psykiatrisia ongelmia, eivätkä leikatut sopeudu elämään leikkaamattomia paremmin. Tutkimuksen seurauksena John Hopkinsin yliopistollinen sairaala Baltimoressa lopetti leikkaukset, eikä tee niitä edelleenkään.

Päinvastoin kuin usein luullaan, leikkaukset eivät vähennä itsemurhia, vaan jopa lisäävät niitä. Ruotsalainen tutkimus vuodelta 2011 seurasi yli kolmensadan sukupuolensa vaihtaneen elämää 30 vuoden ajan. Todettiin, että noin kymmenen vuoden päästä leikkauksesta transihmiset alkoivat kärsiä kasvavista mielenterveysongelmista. Hälyttävintä oli, että heidän itsemurhakuolleisuutensa nousi 20-kertaiseksi verrattuna muuhun populaatioon. USA:ssa vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan 41 % transihmisistä on yrittänyt itsemurhaa.

Jotkut syyttävät luvuista yhteiskunnan ymmärtämättömyyttä, mikä varsinkin suvaitsevaisen Ruotsin kohdalla on epätodennäköinen päätelmä. Ahdistus kumpuaa transihmisen sisäisestä maailmasta, jota leikkaus ei saa järjestykseen.

"Helpotus, jota sain leikkauksesta ja elämästä naisena oli vain väliaikaista. Piilossa syvällä meikin ja naisen vaatteiden alla oli pieni poika, joka kantoi kipua traumaattisista lapsuuden tapahtumista. Naisena eläminen osoittautui vain naamioksi, ei parannuskeinoksi."
Walt Heyer, miehestä naiseksi leikattu ja takaisin mieheksi siirtynyt

Sukupuoli-identiteetin häiriön taustalla voi piillä aivan toinen ongelma. Kyse voi olla lapsuuden traumoista tai psyykkisestä sairaudesta, joka usein sekin johtuu elämänkokemuksista. Taustalla saattaa olla sosiaalista sopeutumattomuutta. Ennen kuin perimmäinen ongelma on selvitetty, ahdistukselle ei voi tulla loppua.

Kyse on aatteesta

 

Kaikesta huolimatta sukupuolenvaihdoksia hehkutetaan, kuten Bruce "Caitlyn" Jennerin USA:ssa saama julkisuus osoittaa. Kriitikot leimataan transfoobikoiksi ja leikkausta katuvien ajatuksia blokataan keskustelusta. Kyse on poissulkevasta aatteesta, jonka tavoitteena on täysin sukupuolineutraali yhteiskunta. Sukupuolisuudesta halutaan tehdä liukuvaa ja omavalintaista. Taustalla on välitöntä tyydytystä etsivä individualismi.

Sukupuolen vaihtaminen on illuusio, joka voi aiheuttaa henkilökohtaisen tragedian sitä yrittävälle. Apua on silti saatavilla, erityisesti ylhäältä. Omistan seuraavan lainauksen sellaiselle blogin lukijalle, joka kamppailee sukupuoli-identiteettinsä kanssa:

"Minulle tehtiin peruuttamaton sukupuolenvaihdosleikkaus vuonna 1997. Olin täysin vakuuttunut siitä, että olin nainen miehen ruumiissa. Odotin eläväni onnellisena elämäni loppuun asti, mutta kuitenkin minulla oli jatkuvia ongelmia ja vaivuin syvään masennukseen. Aloin lukea Raamattua, tyytymättömänä pinnalliseen moniarvoisuuden, hyväksynnän ja suvaitsevaisuuden julistukseen. Satuin lukemaan psalmia 51 ja opin, kuten Daavid, että voin saada kaikki syntini anteeksi. Minut johdatettiin etsimään parannusta ja uskoa Jeesuksen Kristuksen täytettyyn työhön. Tiesin, että naiseksi identifioituminen ei ollut totuudessa elämistä ja palasin vanhaan nimeeni ja syntymässä saamaani sukupuoleen. Sain voiton päästämällä Herran sydämeeni ja tulemalla Jumala-keskeiseksi itsekeskeisyyden sijaan. Olen kiitollinen syntymäsukupuolestani ja monista siunauksista, huolimatta seuraamuksista ja haasteista. Jumala on johtanut minut kokemaan hänen totuutensa ja rakkautensa ja voin vakuuttaa: todellakin, Jumalan armo ja totuus vapauttavat."
Robert John



Aiheeseen liittyviä linkkejä:

http://elavatvedet.fi/ (suomalainen seksuaali-identiteetin ongelmissa auttava yhdistys)

http://blogbook.fi/sebastiantynkkynen/hlbti-vaatimukset-tahtaavat-suomen-sukupuolineutraaliuteen-kaikilla-tasoilla/

http://www.sexchangeregret.com/

http://www.wsj.com/articles/paul-mchugh-transgender-surgery-isnt-the-solution-1402615120

http://www.thepublicdiscourse.com/2015/04/14905/

http://www.thepublicdiscourse.com/2015/04/14688/

http://thefederalist.com/2014/11/11/trouble-in-transtopia-murmurs-of-sex-change-regret/

http://thefederalist.com/2014/06/23/how-the-trans-agenda-seeks-to-redefine-everyone/

http://www.nytimes.com/2007/02/01/garden/01renee.html?pagewanted=all&_r=1& 

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2224753/Ria-Cooper-Britains-youngest-sex-change-patient-reverse-treatment.html#ixzz2AyFR0XCs

maanantai 2. maaliskuuta 2015

PKN:n voitto - kuka saa menestyä ja ketä saa vihata?


Minulla on tapana seurata euroviisuja. Tänä vuonna en todellakaan ole ainoa. Pertti Kurikan Nimipäivien UMK-voitosta on kirjoiteltu näppäimistöt kuumina. En edes yritä puuttua koko soppaan, mutta kaivan sieltä esiin seuraavat sattumat.

Pinnallisuus on normi


Monet valittavat, että PKN menestyi ulkomusiikillisilla ansioilla. Seuraavat kirjoittajat löysivät naulan kannan.

"Jos PKN:ää joidenkin mielestä äänestettiin vain, koska he ovat kehitysvammaisia, niin äänestettiinkö Satin Circusta vain, koska he ovat kauniita nuoria suomenruotsalaisia?"
Nimimerkki phale Viisukuppila-fanisivustolla

"Entä ovatko euroviisujen kuusikymmentävuotisen historian aikana saaneet ulkomusiikillista etua ne sadat seksikkäät naiset ja miehet, jotka ovat niukoissa ja tiukoissa vaatteissa kiemurrellen lauluja laulaneet? Tietysti ovat." 
Jari Tervo Ylen blogissa

Olemme sokeita sille, että pinnalliset arvot ovat monesti täysin hyväksyttyjä ja kulttuuriimme sisäänrakennettuja. Mielestäni PKN:n kohdalla kyse on muutenkin enemmän sanomasta kuin siitä, että he ratsastaisivat jollain ulkomusiikillisella. Sanoma on tietenkin sallittu ja toivottava elementti musiikissa.

Vihapostailuun ei koskaan ole syytä


Pertti Kurikan Nimipäivien voiton kommentointi netissä on mennyt usealla tavalla överiksi. Satin Circuksen häviöön pettyneiltä teineiltä lähti muiden muassa lapasesta. Erityisesti tytöllä, jonka nimi on Salla. Tyttö twiittasi tylyä tekstiä, jossa vammaisuutta haukuttiin kiroillen. Salla sai kuitenkin vastaukseksi sellaista viraalia vihaa, että häntä voi melkein kutsua Suomen Justine Saccoksi. Justine menetti vuosi sitten työnsä ja maineensa postattuaan Twitteriin rasistiselta näyttävän viestin.

Kypsymätön kommentointi kypsymättömyyteen ei ole perusteltavissa. On se nyt jäätävää, kun toista kehotetaan jopa tappamaan itsensä. Vihaajatkin tarvitsevat armoa. Rakas nettikansa, ei ruoskita mokanneita liian rajusti. Palautetta voi antaa fiksustikin.

Kol. 3:13
"Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta..."  



Kuva: Yle

tiistai 9. joulukuuta 2014

Sukupuolineutraali avioliittolaki syrjäyttää vapauden


Sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajien mukaan aatteessa on kyse vapaudesta rakastaa ja mennä naimisiin. Brittiläisen The Spectator-lehden artikkelissa Gay marriage and the death of freedom Brendan O'Neill summaa hyvin lain ajamiseen liittyvän paradoksin. Homoliittojen hyväksyminen on rajoittanut kansalaisten vapautta siellä, missä se on mennyt läpi. Tämä on näkynyt muun muassa keskustelun jäädyttämisenä, kriitikkojen sosiaalisena syrjimisenä ja uskonnonvapauteen puuttumisena. Kirjoittaja listaa esimerkkejä.

Ranskassa homoliittojen hyväksymistä vuonna 2013 vastustaneet mielenosoittajat saivat vastaansa kyynelkaasua ja iskuja. Perinteistä avioliittoa kannattaviin T-paitoihin pukeutuneita pariisilaisia pidätettiin. Valtio puuttui tässä vapauteen osoittaa mieltä.

Yhdysvalloissa valtion ei ole edes juuri tarvinnut puuttua asiaan. Ne jotka vähänkin uskaltavat kritisoida homoliittoja joutuvat sosiaalisen syrjinnän kohteeksi. Ihmisiä on savustettu pois työpaikoiltaan. Yrittäjiä on kiusattu ja boikotoitu jopa liikkeen sulkemiseen asti. O'Neill toteaa, että vapaus mennä naimisiin päihittää omantunnonvapauden.

Sukupuolineutraalin avioliittolain mentyä läpi Britanniassa kampanjoijat vaativat O'Neillin mukaan katolisia kouluja opettamaan, että homoliitot ovat yhdenvertaisia heteroliittojen kanssa. Hyvästi uskonnonvapaus!

Uusi avioliittolaki on Troijan hevonen


Miksi homoliittoliike pyrkii rajoittamaan yksilönvapautta tällä tavalla? Miten se voi olla niin käsittämättömän tiukkapipoinen, että vaatii kaikkia omaksumaan mielipiteensä?  

"Yksinkertaista: homoliitoilla ei ole pätkääkään tekemistä vapauden kanssa. Tämä uusi insituutio.. on paremmin ymmärrettävissä Troijan hevosena, joka tuo uuden moraalin, sellaisen, joka kyseenalaistaa vanhat elinikäisen sitoutumisen.. ihanteet ja korvaa ne kevytmielisyydellä ja joustavuudella, jotka usein liittyvät homosuhteisiin."
Brendan O'Neill

O'Neill huomauttaa lisäksi, että perinteinen perhemalli tuntuu modernin yhteiskunnan mielestä epämukavalta. Sukupuolineutraali avioliitto on hyvä tapa horjuttaa sitä ihan valtion taholta. Kirjoittaja siteeraa amerikkalaisen Christopher Laschin terävää havaintoa:

"Edistysretoriikka peittää sosiaalisen kriisin ja moraalisen romahduksen esittämällä ne uuden järjestelmän synnytyskipuina."
Christopher Lasch

Homoliittoliike ei ole liberaali. Se on kontrollifriikki liike, joka pyrkii hallitsemaan kaikkein yksityisimpiä mielipiteitämme. Lisään varmuuden vuoksi, että kaikki saavat toki puolestani olla kenen kanssa haluavat ja arvostan homoseksuaaleja ihmisenä yhtä paljon kuin muitakin. Mutta älkäämme olko sinisilmäisiä avioliittolain suhteen. Sen muuttajilla on agenda. Annatko vaientaa itsesi?

lauantai 29. marraskuuta 2014

Marginaalissa ei ole hyvä olla


Sukupuolineutraali avioliittolaki ei ole vielä mennyt lopullisesti läpi, mutta vahvoilla se on. Monet uskovat ovat pettyneitä ja sosiaalinen media on täynnä reaktioita. Tarkastelen kahta kohtaamaani suhtautumistapaa.

Kuuluuko seurakunta marginaaliin?


On totta, että uskovat eivät voi säilyttää lainsäädännössä käsityksiään, jos demokraattinen enemmistö ei kannata niitä. On totta, että sukupuolineutraalin avioliittolain menestys ei ole yllätys, koska se on osa länsimaiden arvokehitystä. Yksi sopeutumistaktiikka yhteiskunnan maallistumiseen on underground-romantiikka. Seurakunta oli syntyessään marginaalissa ja se kasvoi voimakkaasti. Jotkut näkevät lainsuojattomuuden ja yhteiskunnasta erillisyyden seurakunnan luonnollisena paikkana.

Seurakunta joutui alakynnessä ollessaan kokemaan ajoittain vainoja ennen kuin kristinusko laillistettiin Rooman valtakunnassa 300-luvun alussa. Menestyikö seurakunta vainojen vuoksi vai niistä huolimatta? Oliko se vain niin elinvoimainen, että sitä ei pysäyttänyt mikään? Olen kyllä valmis sopeutumaan marginaaliin ja toimimaan siellä parhaani mukaan, jos on pakko. Kyse on minulle silti erittäin vastentahtoisesta joutumisesta. 

Kristinuskon laillistaminen johtui siitä, että usko levisi johtajiin asti. Tämä oli varmasti Jumalan tahdon mukaista. Seuraukset olivat hyviä: Teologit, jotka olivat ennen joutuneet keskittymään puolustustaisteluun, pystyivät käymään opillista keskustelua, jonka tuloksia pidämme nykyään itsestäänselvyytenä. Kristinusko levisi entisestään. Kristittyjen valtiollinen vaikuttaminen rajoitti pakanallisessa yhteiskunnassa vallinneita epäinhimillisiä käytäntöjä. Toki 300-luvun lopulla syntynyt valtiokirkkojärjestelmä toi myös omat ongelmansa.

Saatamme unohtaa, miten suuresti Suomenkin hyvät elinolot johtuvat kristinuskon yltämisestä lainsäädäntöön. Jumala haluaa kaikkien ihmisten parasta ja siihen meidänkin tulisi pyrkiä. Arvostan uskovia poliitikkoja, jotka eivät anna periksi, vaan käyvät raskasta taistelua koko maan vuoksi. Mitä kauemmas etäännymme kristillisistä arvoista, sen huonommin kaikki voivat. Myös omat lapsemme.

Uuden testamentin kirjeistä näkee selvästi, että seurakunnat eivät olleet erillisiä saarekkeita. Ympäristön jumalattomat tavat elivät myös seurakunnan sisällä. Ne olivat jatkuva riski uskoville ja niihin oli koko ajan reagoitava.

Sitä emme ainakaan hahmota, millaista todellinen marginaalissa olo on. Kukoistaako seurakunta muslimimaissa? Miten hirveää onkaan vainojen kokeminen esimerkiksi Irakissa?

Jotkut korostavat, että seurakunnan ei tulisi vaikuttaa maailmaan poliittisesti, vaan synnyttämällä muuttuneita ihmisiä, uskovia. Kertooko yhteiskunnan takaisinpakanallistuminen siis muuttuneiden ihmisten puutteesta - eli heikosta seurakunnasta? Onhan mahdotonta, että usko ei vaikuttaisi myös yhteisessä päätöksenteossa. Marginaalisuus ei ole ihanne, vaan tappio. Se on vallatun maan menetystä.

Älkäämme sortuko fatalistiseen ajatteluun, jonka mukaan maailman pitääkin paheta, emmekä me voi sille mitään. Yritetään edes.

Ottaako Jumala siunaavan kätensä pois Suomen yltä?


Toinen suhtautumistapa avioliittolain etenemiseen on paniikki. Kysymys nähdään suunnattoman tärkeänä. Jotkut pelkäävät, että lailla on hirveitä hengellisiä seuraamuksia. Itse en usko Jumalan siunauksen luonteen olevan sellainen, että se olisi juuri tästä kysymyksestä kiinni. Ajatus Jumalan erityisestä kädestä Suomen yllä on muutenkin kansallisromantiikkaa. Ihmisten toiminnalla on omat seuraamuksensa. Jumalan tahdon mukaisesta elämästä seuraa hyvää, sen vastaisesta elämästä huonoa. Oli maa sitten mikä tahansa.

Sukupuolineutraali avioliitto ei nähdäkseni edes ole kristittyjen kannalta olennaisin lainsäädännöllinen ongelma Suomessa. Abortti on isompi asia maassa, jossa joka seitsemäs lapsi poistetaan kohdusta. On myös tarpeen kiinnittää suurta huomiota siihen, ettei kansalaisten eriarvoistumisen jatku.

-----

Äänestys avioliittolaista oli sitä paitsi todella tiukka. Kyse ei ole selkeästi suomalaisten tahdosta. Jos ensi eduskuntavaaleissa perinteisen avioliiton kannattajat pääsevät voitolle, laki voidaan perua.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Lapsen luokittelu transuksi voi kertoa stereotypioista


Törmäsin hyvin valaisevaan blogitekstiin lasten sukupuoli-identiteetistä. Nainen nimeltä Lindsay Leigh Bentley kirjoittaa omista kokemuksistaan. Teksti on ollut huippusuosittu. Laitan siitä tähän suomeksi pääasiat. Sitaatit ovat käännöksiä blogista.

Onko poikatyttö poika?


Lindsay aloittaa viittaamalla lapseen nimeltä Ryland. Video lapsen tarinasta löytyy täältä. Ryland syntyi tytöksi, mutta hänen vanhempansa päättivät vaihtaa tyttären sukupuoli-identiteettiä tämän ollessa 5-vuotias.

"Tytär identifioi itsensä pojaksi ja tykkäsi 'poikien' jutuista eikä 'tyttöjen' jutuista. Siksi vanhemmat leikkasivat hänen hiuksensa lyhyiksi, ostivat hänelle 'poikien' vaatteita ja alkoivat kertoa hänelle ja muille, että hän on poika."

Tarina kosketti Lindsayä, koska hän kokee itse olleensa pienenä samanlainen poikatyttö. Lindsay muistutti poikaa ja hän olisikin halunnut olla poika.

"Jo vauvana näytin pitävän enemmän 'poikien' jutuista. Olin raju, kova ja rohkea. --- Lempilelujani olivat kepit, ritsat, jousi ja nuolet, pyssyt, muta, moottoripyörät ja hirviöt. Kun sisareni ja minä valitsimme 'My little ponyt', valitsin sinisen ja leikkasin koko kiiltävän harjan niin lyhyeksi kuin mahdollista. Barbieni sai saman käsittelyn."

Sukupuolten teennäinen määrittely


Lindsayn vanhemmat eivät hätkähtäneet tyttären käytöstä, eivätkä tehneet siitä kauaskantoisia päätelmiä. He eivät piitanneet sukupuolinormistosta. Heidän lapsensa saivat olla omia itsejään ilman ulkopuolisia rajoituksia.

"Onneksi vanhempani eivät kannattaneet muinaisia stereotypioita, kuten 'pojat tykkäävät sinisestä' ja 'tytöt tykkäävät vaaleanpunaisesta', tai 'pojat leikkivät dinosauruksilla ja tytöt leikkivät nukeilla'. Jos vanhempani olisivat kertoneet minulle, että näistä asioista tykkääminen olisi tehnyt minusta pojan, olisin päätellyt, että olen poika."

"Vanhempani vain antoivat minun olla oma itseni. --- He eivät päätelleet, että olen homoseksuaali tai transsukupuolinen. He eivät laittaneet minua laatikkoon, joka olisi muokannut tulevaisuuttani vastoin omaa vapaata tahtoani."

Lindsay on tässä äärimmäisen tärkeän pointin äärellä. Eikö siinä, että muka vastakkaisen sukupuolen lailla käyttäytyvä lapsi luokitellaan transsukupuoliseksi, ole itse asiassa kyse sukupuolistereotypioista? Tällainen ajattelu ei ole vapautta olla oma itsensä. Se on sukupuolten teennäistä määrittelyä.

"Nykyisessä ajassa minut olisi todennäköisesti luokiteltu transsukupuoliseksi. Hiukseni olisi leikattu lyhyiksi (koska kaikilla pojillahan on lyhyt tukka, vai mitä?). Minulle olisi annettu 'poikien' vaatteita, siniseinäinen huone vaaleanpunaisen sijaan, ja minua olisi kehotettu teeskentelemään, että minulla on penis, ainakin kunnes sellainen voitaisiin kirurgisesti lisätä. Jos näin olisi käynyt, en osaa edes kuvitella, miten traumaattinen puberteetti-ikä olisi ollut minulle."

Kun Lindsay tuli murrosikään, hän kiinnostui pojista. Hän löysi itsestään naisellisuutta sitten, kun se tuntui luontevalta. Hän meni naimisiin ja on nyt äiti. Hän kokee syvästi olevansa nainen. Hän kertoo pitävänsä edelleen joistakin asioista, jotka luokitellaan miesmäisiksi, kuten rempallaan olevien paikkojen korjaamisesta kotona. Mutta hän pitää myös naisellisena pidetyistä jutuista, kuten kylpylässä käymisestä. Hänen miehensä on hyvin visuaalinen, sisustaa kotia ja ostaa suurimman osan perheen vaatteista, mutta rakastaa myös kalastusta.

"Nämä asiat eivät tee meistä homoseksuaaleja tai transsukupuolisia, ne tekevät meistä ainutlaatuisia ihmisiä."

"Koska vanhempani eivät koskaan pakottaneet minua siihen, en koskaan ajatellut, että jotkut niistä asioista, joista nautin, olivat 'poikien' juttuja tai 'tyttöjen' juttuja. Minä olin vain minä. Kun alamme kertoa pojille, että heidän on käyttäydyttävä 'tällä' tavalla ja tytöille, että heidän on käyttäydyttävä 'tuolla' tavalla tai he ovat transsukupuolisia, laitamme lapset pikkuruisiin laatikoihin, jotka saavat aikaan hämmennystä, turhautumista ja joskus elinikäistä psykologista ja tunne-elämän vahinkoa."

Lindsay on kiitollinen siitä, etteivät hänen vanhempansa tehneet varhain hänen sukupuoli-identiteettiään koskevia päätöksiä, vaan antoivat hänen kasvaa vapaasti.


Ole oma itsesi


Jotkut kokevat toki myös aikuisena itsensä toisen sukupuolen edustajaksi. Lindsayn teksti ei käsittele sitä puolta asiasta. Kyse on lapsista.

Lindsay Leigh Bentley osoittaa, että lasten määrittely transsukupuolisiksi tai homoseksuaaleiksi onkin osoitus liian tiukoista sukupuolirooleista. Kyse ei suinkaan ole mistään modernista vapaudesta, vaan siitä ikivanhasta luokittelusta, joka on turhaan rajoittanut elämäämme jo pitkään.

Kaikki vanhemmat haluavat parasta lapsilleen. Ollaan viisaita. Lapsen puolesta ei ole mahdollista tehdä sukupuoli-identiteettiä koskevia päätöksiä. Lapsi ei myöskään pysty tekemään sellaisia päätöksiä itse. Varsinkin alaikäisille suunnatut lääketieteelliset sukupuolenvaihdostoimenpiteet olisivat mielestäni äärimmäisen huono idea. Sellaisia on jo tarjolla ainakin Bostonissa, siitäkin huolimatta, että kyseisen klinikan omankin lääkärin mukaan vain 20 % lapsista, jotka ovat hämmentyneitä sukupuolestaan, ovat epävarmoja aikuisenakin.

Tähän vielä kasvatusviisaus:

"Eräs kasvatusvirhe on se, että tärkeissä asioissa annetaan liikaa vaihtoehtoja liian varhain. Vaihtoehdot vaativat asioiden tuntemista ja tekevät lapsen levottomaksi."
Tuula Majabacka: Totuuden etsijän tie  

Annetaan lasten toteuttaa itseään vapaasti ilman, että ylireagoimme ja otamme esiin valtaisan suuria kysymyksiä sukupuoli-identiteetistä. Ja jätetään se aikuinenkin mieheys ja naiseus vapaaksi turhista stereotypioista. Olemme kaikki monimutkaisia ja monipuolisia ihmisiä. Uniikkeja miehiä ja naisia.


Aihetta sivuaa teksti Sukupuolineutraali utopia.




Edit: suomalaisen nuoren aikuisen kokemus


"Itse ahdistuin lapsena sen seurauksena, kun kehotettiin kertomaan aikuisille, jos keho "tuntuu väärältä". Sitä ennen olin tyytyväinen poikamaisiin leikkeihini (sotaleikkejä serkkujen kanssa yms.).  Se tilanne, jossa mulle sanottiin noin ei ollut yhtään ahdistava ja aattelin vaan, että "ok, ei koske mua". Myöhemmin mietitytti, koska olin aika poikatyttö, enkä osannut leikkiä ns. tyttöjen leikkejä. Hämmennyin monet kerrat ja mietin, että ehkä olenkin oikeasti poika. Voin sanoa, etten ole, onnellinen äiti ja vaimo olen, naiseuteen tyytyväinen jo pitkään.


Ja sen lisäisin vielä, että ennen murrosikää on ehkä aikaista miettiä moisia, ei ainakaan mulle olleet sukupuoliasiat mitenkään ajankohtasia ja ne peilautuivat oikeestaan pelkästään juuri noihin leikkijuttuihin, eikä siihen, kuka olin. Taisin olla alle 10 v."

torstai 26. kesäkuuta 2014

Usko ja politiikka ne yhteen sopii


Argumentit sukupuolineutraalin avioliiton puolesta ja vastaan lentelevät jälleen tiiviisti. Tässä yhteydessä on kristittyjen piirissä tullut esiin myös näkemys siitä, että usko tulisi kokonaan erottaa valtiosta. Tämän mallin mukaan kristillistä etiikkaa ei voi vaatia ei-kristityiltä, ja siksi valtion lainsäädännön tulisi antaa mennä sekulaarin linjan mukaan. Näkemys ei ole uusi.

Ymmärrän tämän ajatuksen pariakin eri taustaa vasten. Ensinnäkin uskon ja valtion tiivis suhde on historian kuluessa ollut monesti huono idea. Kun kristinuskon valtionuskonnoksi julistelu alkoi 300-luvulla, hämärtyi käsitys siitä, mitä kristittynä oleminen todella on. Tämä näkyy Suomenkin nykymallin valtiokirkossa jossain määrin. Uskon tiivis liittäminen lainsäädäntöön on myös saanut aikaan lakeja, jotka kriminalisoivat asioita, joista yksittäisen ihmisen tulisi saada päättää itse. Kuten homoseksuaalisuuden harjoittaminen.

Toiseksi tämän hetken keskustelu avioliittolaista sisältää - kummallakin puolella - voimakkaan tunneperäistä kommentointia. Ymmärrän, jos halutessaan sanoutua irti tällaisesta uskova etsii rauhanomaista suhtautumistapaa. 

Ei kuitenkaan heitetä sitä kuuluisaa lasta pesuveden mukana. Olen vakuuttunut siitä, että yksi seurakunnan keskeisistä tehtävistä on pitää esillä Jumalan hyvää tahtoa ihmistä kohtaan myös sen suhteen, millaisia eettisiä ohjeita Raamatussa on. Tämä voidaan tehdä ilman vaatimuksia tai tuomitsemista. Politiikkaakaan ei kannata täysin luovuttaa.

Seurakunta keskenänsä


Pitäisin seurakuntaa suorastaan itsekkäänä, jos jättäisimme ympäröivän maailman sikseen ja edistäisimme kristillisiä arvoja vain keskenämme. Raamatun ohjeet hyvään elämään ovat hyvin kokonaisvaltaiset. Tiedämme, että mitä kauemmaksi Raamatusta yleinen elämäntapa etääntyy, sitä huonommin kaikki voivat.

Jer.29:7
"Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne."

Tätä ohjetta ei voitane kutistaa koskemaan vain sellaisia asioita, jotka eivät liity Raamatun etiikkaan. Raamatun kokonaisvaltaisuuden takia olemme suorastaan ongelmissa, jos yritämme erotella, mitkä asiat ovat vain kristillisen etiikan mukaisia ja mitkä jonkunlaista yleistä etiikkaa. Ja entä ne lähestulkoon vain kristittyjen vastustamat asiat, jotka ovat luonteeltaan hyvin vakavia? Tähän kategoriaan kuuluu mielestäni ennen kaikkea abortti.

Ja miten kaupunki, tai valtio, edes voi menestyä, jos se kulkee pois Raamatun mukaisesta hyvästä elämästä?

Osuma omaan nilkkaan


Vaikka ajattelisimmekin "vain" seurakuntaa: Mitä kauempana kristinuskosta ympäröivä elämäntapa on, sitä vaikeampaa on uskovien opetuslapseuttaminen. Tämä näkyy Paavalin kirjeissä. Esimerkiksi alueilla, joilla pakanajumalien palvonta oli normi, monien oli vaikea hahmottaa, että riitteihin liittyvistä menoista olisi pitänyt luopua.

Kaukana Jumalan tahdosta elävä yhteiskunta on sen jäsenille yksinkertaisesti hajottava. Niin myös omille lapsillemme. Mitä sekulaarimpi valtio, sitä enemmän vaikeuksia myös heille.

Jos Raamatun eettisen sanoman julkista mainitsemista aletaan pitää turhana, asettaa se mielestäni myös evankelioinnin hieman outoon valoon. Pelastus on koko ihmisyyden lävistävä asia.

Jos yhteiskunnallisen vaikenemisen syynä on rauhan etsiminen, tilanne voi johtaa myös seurakunnan sisäisen julistuksen vesittymiseen. Näin näytti käyneen monessa seurakunnassa eräässä maassa, jossa asuin aiemmin. Tuloksena oli seurakunnissa paljon pyörineitä nuoria, joille Raamatun perusetiikka oli osin hyvin vierasta.

Ruotsissa on nähty, että parisuhdepoliittiset linjaukset ovat aiheuttaneet kirkon työntekijöihin kohdistuvia vaatimuksia toimia omaa vakaumustaan vastaan.

Asiallisuus tarpeen


En suinkaan kannata minkäänlaista tiukkaa kristillistä lainsäädäntöä. Täysin kristillinen valtiollinen utopia on mahdottomuus. Uskonnonvapaus on hieno asia ja se on Suomessakin mahdollistanut vapaiden kristillisten suuntien laajan toiminnan. Edellä mainituista syistä en kuitenkaan ole valmis antamaan lainsäädännön karata täysin kristilliseltä pohjaltaan. Ainakaan ilman taistelua. Kristillisten poliitikkojen työ on tärkeää ja kunnioitan heitä suuresti.

On totta, että kristinuskon historiaan on liittynyt lainsuojattomuutta antiikin ajoista asti. Underground-romantiikka on kuitenkin turhaa ja Suomessa hyvin epäajankohtaista. Ainakin toistaiseksi.

Uskonnonvapauslakiinkaan ei voi tuudittautua. Jos kristillinen vaikuttaminen katoaa valtion tasolta, ei sen nykyinen muotokaan välttämättä ole pitkän päälle turvassa. Kristillisten arvojen tilalle tulevat sekulaarit arvot, jotka voivat olla hyvinkin poissulkevia. Tämä näkyy jo nyt vaikkapa kannanotoissa, joissa vastustetaan kristillistä juhlintaa kouluissa. Massachusettsin osavaltiossa sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen on tehnyt perinteisen avioliiton kannattajista toisen luokan kansalaisia, jotka saatetaan erottaa työstään vakaumuksensa perusteella.

Loppukaneettina: asiallisuus ja rakkaudellisuus on yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvin tärkeää.


Aiheen käsittely jatkuu artikkelissa Mitä tekemistä Raamatulla on ihmisoikeuksien kanssa?

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Abortti tuo peruuttamattoman surun


En ikinä unohda sitä hetkeä. Olit viidentoista ja hyvin hoikka ja hauras. Istuit vieressäni ja polttelit. Kätesi värisi. Sinulle oli muutamaa päivää aikaisemmin tehty abortti. Kysyin, miltä se tuntui. Vastasit: "Päätös oli helppo tehdä. Mutta sen toteuttaminen oli hyvin vaikeaa." Tiedän, että annoit nimen menetetylle lapsellesi. Tiedän, että kirjoitit hänelle muistokirjoituksia. Tiedän, että surusi oli hyvin kipeä.

Abortti on kenties kaikkein kyseenalaisin länsimaissa tällä hetkellä yleisesti hyväksytyistä käytännöistä. Jostain syystä pidetään sallittavana viedä elämä kohdussa olevalta lapselta. Näin tehdään, vaikka vauvan synnyttyä hänen tappamisensa on rikos. Abortti on tragedia paitsi lapselle, myös äidille. Siksi en suinkaan halua tuomita ketään abortin läpikäynyttä. Juuri yhteiskunnan kevyt suhtautuminen ajaa lukemattomat naiset valintaan, jota he eivät ymmärrä. Ennen kuin on liian myöhäistä.

"Jos nyt voisin tehdä valintamme tekemättömäksi, tekisin niin, jotta näkisin sinun hymysi, kuulisin naurusi ja saisin tuntea sinut sylissäni. Olen kaivannut sinua." 

Yllä siteerattu kirje kertoo naisen ajatuksista abortin jälkeen. Kannattaa lukea. Kirjoittajaa ei mainita, mutta en epäile tekstin aitoutta. Tunteet kuulostavat niin samoilta kuin sillä 15-vuotiaalla tytöllä, jonka tunsin.

Rakas tyttö tai nainen. Jos olet raskaana ja tilanteesi on vaikea, ethän valitse aborttia. Ehkä voit kuitenkin pitää lapsen. Adoptio on myös hyvä vaihtoehto, sillä monet kärsivät lapsettomuudesta. Älä tee valintaa, joka vaivaisi sinua loppuikäsi.

Jos sinulle on tehty abortti, on yksi, joka pystyy lohduttamaan sinua. Kerro surusi Jeesukselle. Kun uskomme häneen, hän antaa meille anteeksi menneet valintamme.

Tit. 2:11
"Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille."

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Siwa on surkea kauppa ja muita kriisejä


First world problems -meemi on levinnyt viime aikoina netissä. Kysehän on lausahduksista, joiden sisältönä on hyvinvoivien ihmisten jokapäiväiset ongelmat. Sellaiset, jotka eivät oikeasti ole ongelmia, kun niitä vertaa selviytymisen kanssa kamppailevien todellisiin ongelmiin. Lueskelin meemejä eräänä päivänä nettiartikkelista, joka sanoo lainaavansa todellisia twitter-viestejä. On myönnettävä, että tunsin ylemmyyttä luksuselämänsä pikkuasioista valittavia kohtaan.

On aina yhtä mukavaa huomata olevansa syyllinen tekoon tai ajattelutapaan, jota on halveksinut. Tänään tajusin, että monet itseäni välillä ärsyttävät asiat sopivat täysin first world problems -meemiin. Siitä huolimatta, että arkeeni eivät kuulu siivoojat, sushi eikä uima-altaat.

Esimerkkejä elämästäni:

Rasittavaa, että autoni avaimessa ei ole nappia, jolla voi avata ja sulkea lukituksen.

Miten ihmeessä seesamiöljyn litrahinta apteekissa voi olla 830 €? Mitä juoksevaa kultaa se muka on?

Ärsyttää, kun mistään ei saa maustamatonta jogurttia, joka ei olisi joko vähälaktoosista, rasvatonta tai luomua.

Kaapissani on niin paljon vaatteita, että en meinaa jaksaa käydä läpi, mitkä niistä voisi laittaa pois.

Miksi pyykkikoneestani ei voi valita pesulämpötilaksi 50 °C tai 70 °C?

Valintatalossa ei ole tarpeeksi valinnanvaraa, koska sieltä ei saa biohajoavaa tiskiainetta.

Inhoan keinotekoisesti parfymoituja saippuoita.

Conversejen valkoinen pohja likaantuu niin nopeasti.

Jouduin viemään timanttisormukseni kaksi kertaa korjattavaksi liikkeen virheiden takia.

Siwa on surkea kauppa, koska sieltä ei saa raakamaitojuustoa.

Kaikki pyyhkeemme eivät sovi kylppärimme värimaailmaan.

Älypuhelimeni vie järkeni.


Jostain syystä minut on viime päivinä vallannut tavallista huomattavasti suurempi halu olla kiitollinen. Kiitollinen siitä, että myrsky ei ole vienyt kotiani. Kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus käydä hammaslääkärillä, joka on ammattitaitoinen ja käyttää puudutusta. Kiitollinen siitä, että voin mennä kauppaan, kun tarvitsen ruokaa. Kiitollinen siitä, että minulla on lämmin ja viihtyisä koti.

Kliseitä, mutta olen jotenkin tajunnut tämän jutun nyt entistä paremmin. Niin hyvin, että makasin hammaslääkärin tuolissa harvinaisen kiusallisen paikkausprojektin aikana harvinaisen tyytyväisenä. Niin hyvin, että haluan lakata valittamasta mielessäni siitä, ettei minulla ole kodinhoitohuonetta.

On paljon uutisoitu siitä, että rikkaiden maiden ihmiset eivät ole onnellisimpia. Valituksen aiheet tuntuvat melkeinpä lisääntyvän sitä mukaa, mitä enemmän omistamme. Asioiden täydellinen tila karkaa yhä kauemmas.

Haluan itse muuttaa asennettani. Hyvästi kielteisyys, tervetuloa kiitollisuus. Herra auta.

En tahdo kuitenkaan tyytyä olemaan itse tyytyväinen. Kiitollisuuteen tahdon lisätä halun auttaa etuoikeutetuilla resursseillani niitä, jotka kärsivät puutetta.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Sukupuolineutraali avioliitto - mitä väliä?


Keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista velloo kuumana. Sinisterministerin on tietenkin pakko laittaa lusikkansa höyrävään soppaan. Tässä kirjoituksessa käsittelen kahta tutkimusta, joista toinen käsittelee sukupuolineutraalin avioliittolain seurauksia ja toinen avioeron vaikutuksia lapseen. Lopuksi vertaan näihin muutamaa kohtaa kansalaisaloitteesta, joka tähtää avioliittolain muuttamiseen tasa-arvoiseksi.

Kantani homoseksuaalisuuteen yksilön kohdalla raamatulliselta ja psykologiselta kannalta on luettavissa täältä. Puhutaanpa nyt yhteiskunnallisesta näkökulmasta. En kannata tasa-arvoista avioliittolakia. Jos ihmiset haluavat elää homoseksuaalisessa suhteessa, on heillä tietenkin oltava siihen vapaus. Avioliiton tulisi kuitenkin säilyä miehen ja naisen välisenä instituutiona.

Tällä kertaa en käytä raamatullisia perusteita. Ne eivät kuitenkaan ole nytkään kaukana, vaan läpileikkaavat koko näkemykseni aiheesta. Uskon, että Raamatun ohjeiden mukaan eläminen takaa parhaan mahdollisen elämän niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin. Jos nämä ohjeet unohdetaan, negatiiviset vaikutukset ovat näkyviä ja ne huomataan myös tilastoissa ja tutkimuksissa.


Sukupuolineutraalius murentaa avioliiton asemaa


Sukupuolineutraali avioliittolaki on ajankohtainen kysymys myös Englannissa. The Telegraph-lehden uutisessa kerrotaan tutkimuksesta, jonka sosiologi tri Patricia Morgan on esittänyt parlamentille. Englannissa keskustelussa on käytetty argumenttia, jonka mukaan merkitystään menettänyt avioliittoinsituutio saisi uutta voimaa avioliiton avaamisesta homoseksuaaleille. Lahjomattomat tilastot paljastavat kuitenkin toisenlaisen todellisuuden.

Morganin esitys sisältää analyysin avioliittotrendeistä Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Espanjassa, Belgiassa, Kanadassa ja joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa, joissa homoseksuaalien avioliitto on tehty lailliseksi.

Morgan esittää, että laki on aiheuttanut ajattelua, jonka mukaan avioliitto ei liity vanhemmuuteen. Lukujen perusteella nähdään, että lakimuutos on saanut aikaan romahduksen solmittujen avioliittojen määrässä kyseisissä maissa. Samalla avoliittojen ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten määrä on noussut jyrkästi.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto on Morganin mukaan sekä syy avioliiton riisumiseen merkityksestään että seuraus siitä - erityisesti mitä tulee avioliiton ja vanhemmuuden erottumiseen. Sukupuolineutraali avioliittolaki tulee kysymykseen vain niissä maissa, joissa avioliitto on jo valmiiksi kriisissä, koska avioliiton ulkopuolella syntyy paljon lapsia ja avoliitto on yleinen käytäntö. Laki on myös osaltaan kasvattanut näitä ongelmia. Se on lisännyt heteroseksuaalisten suhteiden muuttumista epäsäännöllisiksi sekä avioliiton ja vanhemmuuden erkaantumista toisistaan.

Morgan osoittaa, että heteroseksuaaliset avioliitot tulivat epävakaammiksi, koska ne olivat omaksuneet toimintatapoja homoseksuaaleilta, joiden liitot ovat usein luonteeltaan avoimia ja rikkoutuivat todennäköisemmin kuin heteroseksuaalien liitot. Auts. Olipa muuten poliittisesti epäkorrektia sisältöä.


Vanhempien liitolla on merkitystä


Voidaan kysyä, onko sillä väliä, jos avioliitto insituutiona murenee? Onko sillä merkitystä, jos lasten saamisen yhteys avioliittoon vähenee vielä entisestään? Mitä se haittaa, jos aikuisten parisuhteet ovat vaihtuvia?

Olen vahvasti sitä mieltä, että avioliitolla on väliä. Kannattaessani avioliittoa en kannata vain insituutiota instituution vuoksi. Kestävä avioliitto on lapselle paras paikka kasvaa. Varttuakseen parhaalla mahdollisella tavalla lapsi tarvitsee pysyvyyttä, turvallisuutta ja läheistä suhdetta vanhempiinsa - jotka asuvat yhdessä. Vanhempien tien eroaminen on lapselle todella kova paikka. Tämä näkyy hyvin Väestöliiton sivuilta löytyvässä artikkelissa Vanhempani erosivat - miten minulle kävi. Artikkeli perustuu 25 vuotta kestäneeseen tutkimukseen, josta kirjoitettiin kirja. Vanhempien eron todettiin vaikuttavan lapseen mm. seuraavilla tavoilla:

"Yhä enemmän on tietoa siitä, että monet lapset eivät näytä toipuneen erosta. Eronjälkeisten perheiden lapset eivät näytä onnellisemmilta, terveemmiltä tai sopeutuneemmilta, vaikka heidän vanhempansa sitä olisivatkin."

"Eronnut perhe on toisenlainen yhteisö, jossa lapset tuntevat olonsa turvattomammaksi ja epävarmemmaksi tulevaisuudestaan kuin suhteellisen hyvien ehjien perheiden lapset. Isät ja äidit, jotka jakavat vuoteensa vaihtuvien kumppanien kanssa, eivät vastaa yhdessä asuvia vanhempia."

"Avioero tuo radikaaleja muutoksia vanhempien ja lasten väliseen suhteeseen, eivätkä ne kirjoittajan mielestä vastaa nykyisiä käsityksiämme. Vanhemmuus on epävakaampaa ja vähemmän suojelevaa".

"He (avioerolapset) ovat kokeneet surun-, yksinäisyyden- ja vihantäyteisen lapsuuden."

"Ero on pitkäaikainen kriisi, joka vaikuttaa kokonaisen sukupolven psykologiseen profiiliin. Ero on elämää muuttava kokemus. Sen jälkeen lapsuus on erilainen, nuoruus on erilainen ja aikuisuus, johon kuuluu päätös, mennäkö itse naimisiin, on erilainen."

"Eron pitkäaikaisvaikutuksista yksi on nimenomaan jatkuvassa katastrofin pelossa eläminen."
  
”Kasvaessaan aikuisiksi eron lapset pelkäävät ihmissuhteittensa epäonnistuvan kuten heidän vanhempiensa elämän tärkein suhde epäonnistui. He kasvavat tuntien elävästi olevansa vailla valmiuksia rakastaa, sitoutua, luottaa ja mennä naimisiin, tai edes pärjätä ristiriitojen jokapäiväisessä purkamisessa."

Vanhempien ero vaikuttaa lapsen koko elämään. Kun maassamme kasvaa suuri määrä ihmisiä, joiden lapsuudesta on puuttunut vanhempien pysyvä parisuhde, on selvää, että vaikutus kumuloituu ja ongelmat lisääntyvät. Näin on, vaikka osa selviääkin melko hyvin haasteistaan ja saa aikuisen vastuista ja parisuhteesta kiinni omassa elämässään.

Yhteiskuntamme rakenteita muokattaessa prioriteetin tulisi olla lapsen paras. Lapset ovat haavoittuvia ja aikuisten päätösten armoilla. Heitä tulisi suojella kaikin tavoin. Samalla pyritään turvaamaan heille ehjä ja tasapainoinen aikuisuus - eli hyvä tulevaisuus koko kansalle. Todellisuus tällä hetkellä on, että yhteiskunnallisissa trendeissä on hyvin pitkälle kyse aikuisten oikeudesta tehdä, mitä haluavat.


Kansalaisaloitteen väitteet

 

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on kerännyt tämän tekstin kirjoitushetkellä lähes 100 000 kannatusilmoitusta. Otetaanpa muutama aloitteen väite ja verrataan niitä edellä kuvattuihin tutkimustuloksiin.

"Aloitteen tavoitteena on lisätä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa yhteiskunnassa takaamalla samat oikeudet samaa ja eri sukupuolta oleville pareille. Ihmisten kohtelulle eri tavoin riippuen heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan ei ole nyky-yhteiskunnassa perusteita." (3.2.1)

Sukupuolineutraalia avioliittolakia puolustettaessa puhutaan yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Oma kysymykseni kuuluu, onko samaa sukupuolta olevien liitto olemuksellisesti yhdenvertainen heteroseksuaalisen liiton kanssa? Tulisiko nämä kaksi nostaa tasa-arvoiseen asemaan lain edessä? Vihakommenttien uhallakin uskallan vastata kumpaankin kysymykseen ei. Tässä kirjoituksessa edellä todetun perusteella avioliiton pitämiselle naisen ja miehen välisenä on perusteita.

"Lakiehdotuksella on määrä seurata Pohjoismaiden ja useiden muiden valtioiden esimerkkiä ja muuttaa avioliittolainsäädäntöä siten, ettei se syrji ketään." (3.2.1)

Ei ole syytä seurata muiden valtioiden esimerkkiä, jos näiden toimet ovat olleet yhteiskunnan kannalta epäedullisia.

"Ei ole todennäköistä, että nyt ehdotetulla lainmuutoksella olisi mainitsemisen arvoista merkitystä yleiseen halukkuuteen solmia avioliitto." (4.3)

Tilastot osoittavat, että halukkuus solmia avioliitto on vähentynyt maissa, joissa laki on voimassa. Yllä mainittu Morganin tutkimus kertoo, että Espanjassa laki tuli voimaan vuonna 2005. Viiden vuoden kuluttua tästä avioliittoja solmittiin vuodessa 34 000 kappaletta vähemmän kuin ennen lakia.

"Avioliiton rajaamista vain miehen ja naisen oikeudeksi on perusteltu myös sillä, että avioliiton tarkoitus olisi lasten saanti ja suvun jatkaminen. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 esikoisista 54 prosenttia syntyi avioliiton ulkopuolella ja kaikista samana vuonna syntyneistä lapsista avioliiton ulkopuolella syntyneiden osuus oli 41 prosenttia. Vuosittain avioliiton solmii myös lukematon määrä pareja, jotka eivät joko halua tai voi hankkia lasta. Lapsettomien avioparien määrä on kasvussa. Kun avioliiton ja suvun jatkamisen yhteys ei nykyään ole selvä, ei ole odotettavissa, että nyt ehdotetusta muutoksesta seuraisi syntyvyyden laskua tai muita ei-toivottuja perhepoliittisia seurauksia." (4.3)

Sukupuolineutraalia avioliittoa ajetaan erityisesti maissa, joissa sitoutuminen parisuhteeseen ja avioliiton suhde vanhemmuuteen on jo valmiiksi heikentynyt. Sukupuolineutraali avioliitto lisää osaltaan edelleen tätä kehitystä. Sillä on siis ei-toivottuja perhepoliittisia seurauksia. Se että yhteiskunnassa on jo valmiiksi tietty ilmiö ei ole peruste sille, että ilmiö olisi hyväksyttävä tai että sitä pitäisi edistää.

"Lapsen kehitys edellyttää rakastavia ihmissuhteita ja vastuullista vanhemmuutta, mikä vaatii paneutumista ja antautumista vanhemmalta, oli hän sitten nainen tai mies." (2.3)

Aloite puhuu lapsen edusta. Kuitenkin näyttää auttamattomasti siltä, että avioliittoinstituutiota jäytävä kehitys ei ole lapsen parhaaksi, koska se lisää aikuisten parisuhteiden epävakautta. Väestöliiton sivuilla siteerattu tutkimus osoittaa, että asuminen erillään elävien vanhempien luona ei vastaa kotia molempien vanhempien kanssa ja myös että vanhempien vaihtuvat kumppanit eivät vastaa yhdessä asuvia omia vanhempia. Lapsuuden kokemukset vanhempien parisuhteesta vaikuttavat merkittävällä tavalla koko ihmiselämään ja sitä kautta yhteiskunnan tulevaisuuteen.


Lopuksi

 

Perhe on jo valmiiksi kriisissä yhteiskunnassamme. Nyt tulisi keskittyä toimiin, jotka lisäävät perheiden vakautta eivätkä murenna sitä. Siksi avioliitto tulisi säilyttää miehen ja naisen välisenä.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Mitä naiselta halutaan?


Viime päivinä huomioni on kiinnittynyt vaihteeksi odotuksiin, joita naiset kohtaavat. Olen seurannut Ylen Uuden Musiikin Kilpailua (UMK). Kyseessähän on avoin kisa, jossa etsitään parasta tuoretta biisiä. Voittaja lähtee edustamaan Suomea Euroviisuihin. Yksi kilpailijoista on 23-vuotias Elina Orkoneva, joka esittää laulun He's not my man. Kappale kertoo tarinaa, jossa pahismies yrittää saada naisen pettämään, mutta saa pakit, koska nainen rakastaa omaa miestään ja tahtoo tehdä oikein. Suorastaan virkistävän moraalista lyriikkaa.

Varsinainen asiani koskee palautetta, jota Elina on saanut osalta kilpailun tuomareista. Näiden mielestä ihanan selkärankainen Elina on liian KILTTI. Hänen esiintymiseensä peräänkuulutetaan rohkeaa "erotica-osastoa" ja viettelevyyttä. Todella raivostuttavaa. Miksi naisartistit halutaan tunkea samaan seksijumalattaren kaavaan? Yleensäkin, miksi naisen olisi oltava viettelijä ollakseen kiinnostava ja kaunis?

Naiset ja tytöt kohtaavat valtavia paineita olla seksikkäitä. Naiskuva yliseksualisoituneessa maailmassa on täysin vinksahtanut. Elina ja muut: Älkää lähtekö tähän kilpailuun mukaan! Jos etsimme arvoamme seksikkyydestä, esineellistämme oman ruumiimme ja altistumme hyväksikäytölle. Hyvää itsetuntoa sieltä ei löydy, vain hyväksynnän hakemista kerta toisensa jälkeen. Sieltä ei myöskään löydy huomiota, joka olisi jonkin arvoista, ainoastaan käytetyksi tulemista.

Elina sai UMK:n tuomaristolta huonoja neuvoja, jotka yllyttivät häntä esineellistämään itsensä. Me muut naiset saamme näitä neuvoja kaikkialta ympäriltämme, kuten mainoksista ja lehdistä. Ei kuunnella niitä! Arvostetaan itseämme ja odotetaan halvan huomion sijaan sitä, että meitä kunnioitetaan ja rakastetaan oikeasti.

Ollaan rohkeasti kilttejä!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Porno pilaa seksielämän


Vastoin yleistä luuloa kukkahattutäti ei yritä viedä iloasi, pikemminkin päinvastoin. Kukkatukkatäti sen sijaan on hyvin epäilyttävä. Kehotan varomaan. Ilta-Sanomien verkkouutisessa siteerataan englantilaista seksineuvojaa Tracey Coxia. Kyseisen "asiantuntijan" viisauden lähteestä kumpuaa muun muassa seuraavaa: 

"Naisten pitäisi katsoa joka päivä 20 minuuttia pornoelokuvia tai lukea eroottista kirjallisuutta."
"Erityisesti pitkissä suhteissa halut saattavat hiipua. 20 minuutin erotiikkatankkaus on nopea ja kätevä tapa pitää suhde kunnossa myös makuuhuoneessa."

Artikkelissa ilmaistaan myös, että naisten on turha murehtia miesten pornon katselua. Vastaavanlaisia neuvoja pornon hyödyllisyydestä näkee nykyään, enkä voi käsittää, millaiseen todellisuuteen ne perustuvat. Pornokoukku on jo valmiiksi tarpeeksi iso ongelma, eikä ketään tarvitsisi ainakaan yllyttää tarttumaan siihen.

Kaikki tietävät, että pornon katselu on netissä todella helppoa - ja yleistä, varsinkin nuorten, nuorten aikuisten ja jopa lasten keskuudessa. Tähänkin tilanteeseen on päästy sitä kautta, että edellinen sukupolvi on viime vuosikymmenet tehnyt kovasti töitä poistaakseen seksuaalisia rajoja. Pornon katsomista pidetään huvina, josta ei ole mitään harmia, päinvastoin se voi olla hyödyllistä ja piristää parisuhdetta, kuten myös edellämainittu Cox väittää. Todellisuudessa tutkimukset osoittavat jotain ihan muuta. Porno ei piristä seksielämää, vaan tappaa sen.


Pornon todelliset vaikutukset


Pornon kulutuksen seurauksista on kirjoittanut muun muassa Psychology Today -lehti, jota on lainattu The Voicen uutisessa. Miesten pornoriippuvuus saa aikaan ennen pitkää jopa impotenssia.  Ainoa ratkaisu on pornon katselun lopettaminen.

"Pornon helppo saatavuus internetin kautta on aiheuttanut merkittävästi vahinkoa 20-30-vuotiaille miehille. Lehden mukaan lukemattomat miehet kärsivät pornoriippuvuudesta, joka saa aikaan sen, että he menettävät seksuaaliset halunsa 30 vuotta nuorempana kuin miehet keskimäärin."
"Pornon liikakulutus saa aikaan sen, että katsojan aivot saavat liian suuria annoksia mielihyvää tuottavaa dopamiinia. Vähitellen aivot turtuvat siihen. Lehti vertaa reaktiota huumeidenkäyttäjiin, jotka tarvitsevat aina vaan suurempia ja suurempia annoksia saadakseen saman vaikutuksen."

Englantilainen tutkimus on kartoittanut pornon vaikutusta lapsiin. Tutkimuksen mukaan varhainen pornon katselu aiheuttaa epärealistisia odotuksia seksielämästä, eivätkä altistuneet myöhemmin välttämättä pysty suoriutumaan todellisessa parisuhteessa. EU Kids Online -tutkimuksen mukaan Suomessa lähes joka kolmas 9-16 vuotias on nähnyt pornoa koko Euroopan vastaavan luvun ollessa 20 prosenttia.

Kummallekin sukupuolelle syntyy iästä riippumatta pornon vaikutuksesta edellä mainittuja epärealistisia mielikuvia seksistä, mistä syystä tosielämän tilanne voi olla vaikea. Käsitys seksistä muuttuu myös suorituskeskeiseksi, vaikka kyse pitäisi olla rakkaudesta.

Yllämainituissa artikkeleissa ja tutkimuksissa puhutaan vain seksuaalisen suorituksen ongelmista, eikä sanota sanaakaan muista ihmissuhde- ja emotionaalisista vaikeuksista, joita porno aiheuttaa. Se vaikuttaa tietenkin kokonaisvaltaisesti parisuhteeseen ja myös ystävyyssuhteisiin ja koko käsitykseemme mieheydestä ja naiseudesta. Se saa pojilla ja miehillä aikaan naisen esineellistävää ajattelua ja naisen katselun seksualisoitumista. Tytöille ja naisille se usein luo alemmuutta ja pelkoa siitä, ettei kelpaa, koska ei näytä samalta kuin pornotähdet. Miehille voi myös tulla vastaavanlaisia paineita. Varsinkin jos pornoa on katsottu nuoruudesta asti, käsitys seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista voi muodostua hyvin epäterveeksi, ja tästä voi olla vaikea toipua.  Kun tuomme mukaan hengellisen näkökulman, pääsemme asian ytimeen.


Sanooko Raamattu mitään pornosta? 

 

Uskon, että Jumala loi ihmisen rajalliseksi olennoksi. Tämä voi olla melko kiusallinen ajatus maailmassa, jossa ihmisen rajojen olemassaolo haluttaisiin kieltää. Meidät on tarkoitettu toimimaan elämässä tiettyjen ääriviivojen sisällä. Jos rikomme nämä, se hajottaa meitä. Jumala on rakkaudessaan ilmaissut nämä rajat Raamatussa. Raamatun ohjeet seksin suhteen voi pelkistäen ilmaista seuraavasti: Kaikki seksuaalinen toiminta miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella on ihmistä hajottavaa. Tämä koskee myös pornon katselua.

Matt 5:27-28
“27 Teille on opetettu tämä käsky: ‘Älä tee aviorikosta.’ 28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.”

Jeesus tarkensi tässä Vanhan testamentin kymmenessä käskyssä olevan tutun kuudennen käskyn merkitystä. Tämä selkeä ja tiukkakin kannanotto koskee toki myös naisia, jotka katsovat miehiä. Synti lähtee sydämestämme, eli ajatusmaailmastamme. Ja jo silloin, kun synti on sydämessä, se on todella syntiä.

Matt.15:19
”Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.”

Jeesus opettaa siis, että meidän tulee kiinnittää huomiota ei ainoastaan tekoihin, vaan ajatusmaailmaan. Tämä koskee siis paitsi sitä, että katsoo epäpuhtaalla silmällä naista tai miestä, joka on livenä paikalla, myös pornon katsomista ja fantasiointia. Kaikkea seksuaalisesti epäpuhdasta, mitä tapahtuu meidän mielessä. Raamattu siis mainitsee pornon. Se on syntiä, joka erottaa Jumalasta, niinkuin kaikki synti, ja häiritsee elämäämme Jumalan suunnitelmassa. Kaiken synnin tavoin se rikkoo meitä sisäisesti. Seksi avioliitossa on Jumalan hyvä lahja ihmiselle, mutta porno häiritsee sitä ja koko parisuhdetta - jo etukäteen.


Entä jos on ongelmia?


Onneksi voimme luottaa Jumalan armoon. Se on joka hetki saatavilla niille, jotka uskovat siihen, että Jeesus sovitti syntimme ristillä ja haluavat seurata häntä elämässään. Älä siis hajoile! Olen blogannut aiemmin syyllisyyden vaikutuksesta riippuvuuksiin. Syyllisyys voi aiheuttaa riippuvuuden jatkumista, ota siis rohkeasti armo vastaan! Pornoriippuvuudesta eroon pääseminen on usein prosessi, joka ei tapahdu käden käänteessä. Tässä prosessissa voi olla suureksi avuksi, jos jakaa kamppailun jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Asian tuominen päivänvaloon on todella helpottavaa, ja toiselta ihmiseltä saa tukea tilanteeseen.

Ensisijaisen tärkeää on tietenkin rukoilla ja tuoda tilanteensa Jumalan eteen. Joskus häpeämme joitakin elämämme asioita niin paljon, ettei tuskin kehtaamme kunnolla puhua niistä Jumalalle - vaikka ymmärrämmekin, että hän tietää kaiken. Meitä auttaa olla avoin Jumalalle ja antaa hänen valaista nekin alueet, jotka mieluiten pitäisimme pimennossa.

Joillekin on riippuvuudessa avuksi radikaalit toimenpiteet, kuten internetin käytön rajoittaminen tai valvontaohjelmien käyttö. Apua ja tietoa tarjoaa kristillinen "pornosivu" xxxchurch.com.


Lisäys: Suomeksi aiheesta www.koukussapornoon.com.

torstai 8. marraskuuta 2012

Sukupuolineutraali utopia


Taannoinen Tiimarigate loksautti leuat auki monelta. Kysehän oli Tiimarin nettisivujen lastenjuhlamainoksesta, jossa teemoitettiin kutsut erikseen tytöille ja pojille. Tällaisesta sukupuolijaottelusta pöyristyi muiden muassa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderson, joka oli muuten suurin ääniharava Turun kunnallisvaaleissa. Monet hämmästyivät keskustelua. Mistä lähtien tyttömäisyys ja poikamaisuus on ollut poliittisesti epäkorrektia? Näyttää kuitenkin selvältä, että yhteiskunnassamme on monien huomaamatta syntynyt sukupuolineutraaliuden aate, joka on opiskelumaailmassa vahvasti nähtävissä. Nuoriso-ohjaajaksi kouluttautuva tuttavani kertoi äskettäin saaneensa opetusta, jonka mukaan tyttöjä ei saisi kutsua tytöiksi eikä poikia pojiksi, vaan kaikkia on kutsuttava lapsiksi.

Ruotsi on edelläkävijä. Siellä on jo esimerkiksi päiväkoti, jossa pääperiaatteena on sukupuolineutraali kasvatus. Sukupuoliroolien muodostumista vältetään mahdollisimman tarkkaan lähtien siitä, että lapsia ei kutsuta tytöiksi tai pojiksi, vaan "ystäviksi". Myös perinteisiä parisuhde- ja perhemalleja laajennetaan. "Rajalin (päiväkodin johtaja) sanoo, että päiväkodissa korostetaan suvaitsevaisuutta homoja, lesboja, biseksuaaleja ja transsukupuolisia kohtaan. Kirjoissa esiintyy homopareja ja sinkkuvanhempia." "Jos lapset leikkivät vaikka kotia ja alkavat riidellä, kuka saa äidin roolin, me suosittelemme, että äitejä voi olla kaksi tai kolme."

Otin mielikuvituksen käyttöön ja aloin pohtia, millainen olisi tulevaisuuden sukupuolineutraaliin maailmaan syntyneen lapsen elämä.


Satu sukupuolineutraalista utopiasta


Pariskunta odotti lasta. Odotusaikaa hämmensi se, että ultraäänessä ei kerrottu lapsen sukupuolta. Asian tietäminen kun olisi voinut vaikuttaa vanhempien suhtautumiseen lapseen ja rajoittaa tämän kehitystä jo ennalta. Ostaessaan varusteita lapselle vanhemmat eivät uskaltaneet koskeakaan vaaleanpunaiseen ja vaaleansiniseen. Vihreä oli turvallinen valinta.

Sairaalassa lapsen syntyessä kätilö huusi: "se on ihminen!". Väestörekisteriin ei merkitty lapsen sukupuolta. Etunimilaissa oli jo aikaa sitten kielletty perinteiset tyttöjen ja poikien nimet. Niimpä lapsi sai nimekseen neutraalin sanan "Takku".

Kasvaessaan Takulle ei koskaan kerrottu hänen sukupuoltaan, koska se olisi voinut rajoittaa hänen vapauttaan kehittyä sellaiseksi kuin haluaa. Lelu- ja vaatekaupoissa asioitaessa tyttöjen ja poikien osastoja ei ollut. Tarhassa ja koulussa lapsia ei jaettu tyttö -ja poikaryhmiin edes liikunnassa. Hämmennystä herätti se, että toiset oppilaat olivat selvästi fyysisesti vahvempia kuin toiset. Syyksi kerrottiin, että he olivat liikunnallisesti lahjakkaita. Oppikirjoissa ei koskaan esitetty miehen ja naisen parisuhteen pohjalle luotua perhettä mallina. Se olisikin ollut vaikeaa, koska mieheys ja naiseus olivat oppilaille hyvin hämäriä käsitteitä.

Puberteetti aiheutti kasvatukselle ongelmia. Olihan äärimmäisen rajoittavaa kertoa nuorisolle, että toisille kasvaa rinnat ja toisilla alkaa siemensyöksyt ilman, että he voivat itse valita, kumman ottavat. Asia oli ratkaistu seuraavasti: Oppilaille kerrottiin, että vaikka tällaisia muutoksia oli odotettavissa, he saattaisivat myöhemmin muuttaa tilannetta lääketieteen avulla, jos olivat tyytymättömiä. Korostettiin myös sitä, että näiden fyysisten ominaisuuksien ei millään lailla tarvinnut vaikuttaa siihen, kenet he valitsevat kumppanikseen. Kumppanien määrä oli myös vapaa. Vaikka se olikin kiusallista, nuorille oli pakko kertoa, miten lapset luonnollisesti tulevat alulle. Vahinkoraskauksien määrä oli aiemmin noussut, koska sukupuolineutraalin ajattelun takia biologisista lainalaisuuksista kertomisen tärkeyttä oli vähätelty.

Ammatinvalinnassa oli nähty erityisesti vaivaa neutraaliuden aikaansaamiseksi. Takku tunsi vaistomaista vetoa tiettyyn ammattiin, mutta vanhemmat ja koulu suhtautuivat hieman nihkeästi hänen valintaansa. Se näet osoitti, että hän ei kunnolla käyttänyt hyväkseen vapauttaan olla tasa-arvoinen ihminen.

Takku muodosti parisuhteen toisen ihmisen kanssa. Avioliitto instituutiona oli edelleen olemassa, mutta sanat "sulhanen" ja "morsian" oli jo kauan sitten jätetty pois käytöstä. Tilalle oli otettu neutraali termi "morsu", joka tarkoitti kaikkia vihittäviä. Näitä siis saattoi olla enemmänkin kuin kaksi. Häävaatteet ostettiin morsupukuliikkeestä, jossa vaihtoehtojen kirjo oli huima. Liikuttava seremonia päättyi sanoihin "voitte suudella morsua". Kehotus oli tietenkin osoitettu molemmille, koska sen osoittaminen vain yhdelle olisi merkinnyt valta-asemaa toiseen nähden.

Minun on hieman vaikea kuvailla sitä, miten pariskunta hankki lapsen ilmaisematta heidän biologisia sukupuoliaan. Kerron siis vain, että he saivat lapsen. Molempia vanhempia kutsuttiin nimellä "vanni". Sanat "isä" ja "äiti" olivat liian rajoittavia kasvattajan roolia kohtaan. Ne olivat muutenkin muuttuneet epärelevanteiksi, koska mieheyden ja naiseuden käsitteet olivat unohtuneet.


Lapsi tarvitsee sukupuoli-identiteetin


Äskeisen kertomuksen pointti lienee selvä. Sukupuolineutraali yhteiskunta on nimenomaan utopia. Se ei tule koskaan onnistumaan, eikä sitä tule edes yrittää. Biologiamme vaikuttaa meihin äärettömän monella tavalla, eikä tässä ei ole mitään väärää. Sukupuolten erot ovat rikkautta. Meidän tulisi vahvistaa naiseutta ja mieheyttä, auttaen kaikkia näkemään oman sukupuolensa mahtavat puolet. Tämä ei tarkoita rajoittavien roolien tarjoamista. En ole muuten koskaan ymmärtänyt, miksi sukupuoli-identiteettinsä kanssa kamppailevia pitäisi kannustaa muuttamaan sukupuoltaan. Olisihan parempi auttaa heitä hyväksymään oma sukupuolensa. Emmehän todellisuudessa voi muuttaa geneettistä perimäämme emmekä edes ruumistamme vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi.

Kannatan ilman muuta tasa-arvoa. Molemmille sukupuolille on taattava yhtäläiset mahdollisuudet yhteiskunnassa. Raisua pikkutyttöä ei myöskään pidä painostaa prinsessamuottiin, eikä herkkää poikaa raksamieheksi. Mieheyteen ja naiseuteen mahtuu monenlaista. Olen kuitenkin erittäin huolissani siitä, jos lapsille ei tarjota omaa sukupuoli-identiteettiä. Tärkeä osa kasvua on samaistuminen omaan sukupuoleen. Tämän prosessin häiritseminen on lapselle hyvin hämmentävää ja psykologisesti haitallista.

Tiimarista äänekkäimmin älähtäneiden taustalla näyttäisi olevan vasemmistofeminismi. Sukupuolineutraaliutta ajavan feminismin ongelma on nähdäkseni se, että ajamalla alas tyttöyttä samalla tunnustetaan naiseuden alempiarvoisuus. Ihmisten välisten erojen häivyttäminen ei ole tasa-arvoa. Se on turhaa tasapäistämistä. Todellinen tasa-arvo on sitä, että eroista huolimatta ihmiset nähdään yhtä arvokkaina ja heille tarjotaan yhtäläiset mahdollisuudet. On kyse sitten sukupuolieroista, kulttuurieroista tai vaikka varallisuuden eroista.

1. Moos. 5:2
"Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Ja hän siunasi heidät ja antoi heille nimeksi ihminen silloin kun heidät luotiin. "

tiistai 16. lokakuuta 2012

Euroopan kielletty historia


Länsimaissa ajattelemme yleensä tieteen olevan hyvin luotettavaa. Onko meillä siihen syytä? Vai onko kyseessä myytti, joka kaipaa murtamista? Puhutaan tällä kertaa historiasta. Uskomme, että yleinen tietämyksemme historiasta on luotettavaa. Ajattelemme sen perustuvan tiedemiesten tinkimättömään työhön, jossa on huomioitu kaikki mahdolliset käytettävissä olevat lähteet. Historiallisen materiaalin pimittämistä tai valheeksi väittämistä, koska se ei satu sopimaan vallassa olevaan ajattelumalliin, tapahtuu vain epämääräisissä diktatuureissa.

Busted.

Maailmanhistoriasta on olemassa paljon varhaisia, uskottavia dokumentteja, joista vaietaan modernissa historiankirjoituksessa. Miksi? Koska ne eivät sovi tieteessä diktaattorin asemassa olevaan ateistiseen maailmankuvaan.

Ilmiöstä kertoo Bill Cooper kiinnostavassa kirjassaan After the Flood: The Early Post-flood History of Europe Traced Back to Noah. Teoksen voi tilata Amazonista, tai sen voi lukaista suoraan internetistä. Kirja on niittänyt mainetta, koska se perustuu erittäin tarkkaan tutkimustyöhön, johon Bill käytti peräti 25 vuotta. Lähteet on merkitty laajalti.



Bill aloitti tutkimuksensa lähtökohtanaan 1. Mooseksen kirjan luvut 10-11. Ne kertovat sukuluetteloiden myötä siitä, miten vedenpaisumuksen jälkeen ihmiset levisivät eri alueille esi-isinään Nooan kolme poikaa. Luvut sisältävät myös kuvauksen Baabelin tornista.

1. Moos. 10:1-5
"1 Tämä on luettelo Nooan poikien, Seemin, Haamin ja Jafetin, jälkeläisistä. Vedenpaisumuksen jälkeen heille syntyi poikia. 2 Jafetin pojat olivat Gomer, Magog, Madai, Javan, Tubal, Mesek ja Tiras. 3 Gomerin pojat olivat Askenas, Rifat ja Togarma. 4 Javanin pojat olivat Elisa ja Tarsis; myös kittiläiset ja rodanilaiset ovat hänen jälkeläisiään. 5 Näistä erkanivat omiin maihinsa rannikoiden ja saarten kansat, kukin kansa kielensä ja heimonsa mukaan."
Ja niin edelleen...


Englannin historia Nooaan saakka


Cooper ajatteli, että jos nimet ovat aitoja, niiden on löydyttävä lähi-idän alueen eri kansojen historiallisista dokumenteista. Hän ryhtyi työhön valmiina tyytymään siihen, että edes 40 % nimistä löytyisi. Onhan lähteitä kadonnut paljon, ja kielen muutos saattaa tehdä nimistä tuntemattomia. Hänen omakin hämmästyksensä oli suuri, kun peräti 99 % nimistä tuli lopulta vahvistetuksi! Tällainen on muinaisten tekstien kohdalla äärimmäisen epätodennäköistä.

Bill ei jättänyt tutkimustaan lähi-itään, vaan siirtyi Eurooppaan. Hän halusi tietää, löytyisivätkö samat raamatulliset esi-isät hyvin vanhoista eurooppalaisista sukuluetteloista. Hän halusi myös tietää, miten tietoisia muinaiset eurooppalaiset olivat muista Ensimmäisen Mooseksen kirjan tapahtumista, kuten vedenpaisumuksesta. Hän käytti vain lähteitä, jotka olivat ajalta ennen kunkin kansan kristinuskoon kääntymistä, jotta kukaan ei voisi väittää niitä muokatun Raamatun perusteella. Kirjassa hän kertoo erityisesti dokumenteista, jotka koskevat Englannin ja Skandinavian historiaa.

Hämmästyttävää kyllä, Englannin ja Skandinavian muinaisten kuninkaiden sukuluettelot ulottuvat Nooaan ja hänen poikiinsa saakka! Cooper argumentoi erittäin uskottavasti, millä perusteilla näitä luetteloja on syytä pitää aitoina. Toiseksi, sen lisäksi, että Raamatun esi-isät muistettiin, myös tieto aiemmasta vedenpaisumuksesta oli muistissa! On huomioitava, että nämä ihmiset eivät vielä olleet kristittyjä, eikä heillä ollut juutalaisten pyhiä kirjoituksia lähimaillakaan. Kyse oli heidän omasta perimätiedostaan.

Miten nämä kansat saattoivat muistaa patriarkat ja vedenpaisumuksen? He elivät kuitenkin vain parisen tuhatta vuotta sitten! Meille on vuosikymmeniä kerrottu, että maapallo on miljardeja vuosia vanha ja että ihminen on ollut olemassa miljoonia vuosia. Kristitytkin ovat usein ainakin jollain lailla sovittaneet tämän väitteen myös Raamatun kuvaukseen historiasta. Mutta onko ihmisen luomisesta niin tajuttoman kauan? Cooperin tulokset - ja myös monet muut, puhtaasti luonnontieteelliset seikat, joita en nyt käsittele - viittaavat siihen, että ihminen ei todellakaan ole ollut maisemissa miljoonia vuosia. Vaikeahan sellaista ajoitusta on Raamattuunkaan sovittaa. Siinä tapauksessa Ensimmäisen Mooseksen kirjan kerronnassa pitäisi olla melkoisia aukkoja.

Nuoren maan kreationismin (kreationismi = luomisusko) mukaan maapallo on ollut olemassa n. 6000-10 000 vuotta. Cooper itse kannattaa ajatusta, että ihminen luotiin rapiat 6000 vuotta sitten. Mainitsen tässä välissä, että evoluutiotieteessä käytetyt ajoitusmenetelmät eivät suinkaan ole ongelmattomia, vaan niiden suhteen on todettu paljon virheitä. En itse ole alan asiantuntija, mutta olen kuullut asiasta viisailta ihmisiltä, joihin luotan, kuten tri Lennart Saari.


Ovatko lohikäärmeet vain legendaa?


Cooperin tutkimista dokumenteista löytyi lisää nykytieteelle kiusallista sisältöä. Niissä kerrotaan yksityiskohtaisesti ihmisen kohtaamisista eläinten kanssa, jotka näyttäisivät olevan dinosauruksia! Evolutionistit leimaavat kaikki nämä maininnat lohikäärmetarustoksi. Onko kertomusten täydelliseen hylkäämiseen syytä? Eläimiä kuvaillaan monesti tarkkaan ja kuvauksista voi selvästi tunnistaa mm. Tyrannosaurus Rexin. Näin on esimerkiksi teoksessa skandinaavisesta kuninkaasta Beowulfista, joka oli kuuluisa hirviöiden metsästäjä. On huomattava, että Beowulf-tekstin käännökset muinaisenglannista sisältävät usein virheitä, kutsuen hirviöitä "peikoiksi". Alkuperäiset sanat ja olentojen kuvaukset viittaavat kuitenkin selvästi dinosaurusten kaltaisiin eläimiin.

Joka puolelta maailmaa runsaina löytyvien lohikäärmekertomusten suhteesta dinosauruksiin kerrotaan myös TV7:n nettisivuilla nähtävissä olevassa ohjelmassa Lohikäärmeet ja dinosaurukset.

Oletko koskaan ajatellut, miten kiehtovaa olisi, jos vaikkapa muinaiset pohjoismaiset soturit olisivat oikeasti taistelleet lohikäärmeitä vastaan? Entä jos näin todella olikin? Kiehtovaa se on kenties meille, mutta sen ajan ihmisille se oli Cooperin lähteiden mukaan ajoittain hirveä riesa. Saurukset tuhosivat paikoittain karjaa ja tappoivat jopa ihmisiä. Suurimpien metsästäminen oli todellisten sankarien työtä.

Miten ihmeessä dinosauruksia on voinut olla maailmassa vielä noin 1500 vuotta sitten, jolloin Beowulf eli? Ja mahdollisesti sen jälkeenkin, kuten Cooper ehdottaa. Evoluutiotiede ei hyväksy tätä, koska se väittää dinosaurusten kuolleen sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten. Jospa unohdetaan taas ne miljoonat vuodet. Monet kreationistit uskovat, että ihmiset ja dinosaurukset elivät ennen vedenpaisumusta samaan aikaan maan päällä. Ihmisiä oli vielä melko vähän, ja varmasti kummatkin mahtuivat hyvin tallustelemaan pallolla.

Vedenpaisumuksen yhteydessä ilmasto muuttui, ja monet arvelevat dinosaurusten kuolleen tässä vaiheessa sukupuuttoon. Olin itsekin tottunut tähän ajattelutapaan. Cooper kuitenkin esittää, etteivät kaikki dinosaurukset kuolleetkaan vedenpaisumuksessa, vaan että niitä oli mukana, todennäköisesti nuorina ja pienempinä yksilöinä, Nooan arkissa! Vedenpaisumuksen jälkeen niitä esiintyi maapallolla, vaikkakaan ei varmasti niin paljon kuin aikaisemmin. Lopulta ne kuitenkin metsästettiin sukupuuttoon, lähinnä koska monet niistä olivat niin rasittavia. (Vai metsästettiinkö?) Cooperin teesi dinosaurusten vedenpaisumuksen jälkeisestä esiintymisestä ei mielestäni ole ollenkaan mahdoton. Niin runsaita ovat historialliset kuvaukset hirmuliskoista. Osa niistä on yllättävänkin myöhäisiä. Jättiliskoista ovat kertoneet myös mm. yleisesti luotettavana pidetyt Marco Polo ja Josefus.

Cooperin tutkimat dokumentit siis ohitetaan usein täysin modernissa historiatieteessä, tai sitten niitä väitetään legendoiksi. Syynä torjuntaan on se, että ne ovat aivan liian kiusallisia. Nehän näyttävät viittaavan siihen, että Raamattu on oikeassa.


Huom.
Jos googlaat näitä juttuja, muista, että evolutionistit eivät lähes koskaan hyväksy kreationistien teesejä, vaikka ne olisivatkin hyvin perusteltuja. Älkäämme yllättykö siitä, että kreationisteja arvostellaan paljon netissä. Kreationistien kesken on myös erilaisia näkemyksiä.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pakkohomo


Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 10/2012 oli artikkeli, jossa käsiteltiin työtä seksuaalisen eheytymisen puolesta. Toimittaja soluttautui Aslan ry:n eheytymiskurssille väittäen haluavansa eheytyä. Siellä hän toimi aitojen kurssilaisten keskellä valheellisesti ja kirjoitti artikkeliinsa lainauksia näiden luottamuksellisista tunnustuksista. Blogin lukija päättäköön, onko tämä ok.

Aslan ry on kristillinen järjestö, joka järjestää Elävät vedet -nimisiä kursseja.

"Aslanin verkkosivujen mukaan "Elävät Vedet -ohjelmassa huomioidaan erityisesti ne, joilla on ongelmia tunne- tai läheisriippuvuuden, itsevihan, seksiriippuvuuden, seksuaalisen hyväksikäytön seurausten tai samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen kanssa."

Ei liene yllätys, että toimittaja käsittelee kurssia negatiiviseen sävyyn. Ja suvaitsevainen Suomi kohisee järkyttyneenä. En kuvittele hetkeäkään, että artikkeli olisi objektiivinen tai antaisi työstä oikean kuvan. Netistä on onneksi luettavissa myös aitojen kurssilaisten kokemuksia.

"Elävien Vesien kesäkurssi oli hyvä ja hoitava. Sain olla muiden joukossa oma itseni ja minut hyväksyttiin epätäydellisenä. Sain jakaa ryhmässä oman elämäni kipupisteitä rehellisesti ja tulla kuulluksi. Lähdin kurssilta hyvällä mielellä, anteeksisaaneena ja -antaneena, hoidettuna, siunattuna, muutamaa ahaa-oivallusta rikkaampana, valmiina jatkamaan elämää ja omaa prosessiani."

Epäilen vain, lukevatko "oikean" mielipiteen edustajat näitä todistuksia. Ei ilmeisesti ainakaan arkkipiispa Kari Mäkinen, joka julistaa Aslanin eheytyskoulutuksen olevan hengellistä väkivaltaa. Selkääntaputtajat lienevät monet.

Eihän tämä uusi laulu ole, mutta pistää pahasti korvaan joka kerta. Kukaan ei inise, jos heterosta tulee homo, mutta täysin vapaaehtoinen muutos toisinpäin on selvästikin ongelma. Suvaitsevaisuus on suhteellinen käsite.

Uskonnonvapaus vapisee Suomessa?

Vai seksuaalisen suuntautumisen vapaus?

Varoitus. Jos sinulla on homoseksuaalisia tunteita ja haluat työstää niitä vapautuaksesi niistä, Suomen Virallisen Mielipiteen mukaan sinulla ei ole siihen oikeutta. Sinun on pakko pysyä homona. Piste.

Onko ketään, joka haluaa tässä vaiheessa nousta barrikadeille?

torstai 11. lokakuuta 2012

Teesi rajojen puutteesta


Uutisissa on ollut uskomattoman laaja lasten hyväksikäyttörinki Suomessa. Poliisi on vuoden ajan tutkinut vyyhtiä, jossa alle 16-vuotiaita uhreja on ollut useita satoja. Aikuiset miehet olivat tutustuneet nuoriin netissä valehenkilöllisyyden avulla ja houkutelleet nämä tapaamisiin. "Yhteensä 18 miestä epäillään muun muassa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin."

Lapsen hyväksikäyttö on aikuisen järkyttävä rikos, joka on aina täysin aikuisen vastuulla. Heitän nyt kuitenkin ilmaan ajatuksen, joka hipoo poliittisen korrektiuden rajoja.


Altistaako kulttuurimme seksuaalisten rajojen puute alaikäisiä seksuaaliselle hyväksikäytölle?



Kulttuurimme on jo vuosikymmeniä välittänyt viestiä, jonka mukaan seksuaalisuuden toteuttamisessa ei ole juuri mitään rajoja, lukuunottamatta epämääräistä "kunhan et satuta ketään" -slogania. Tilanne on koko ajan mennyt yhä villimmäksi. Lapset ja nuoret ovat tehokkaita oppijoita. Väitän, että on mahdollista, että seksuaalisten moraalisääntöjen puuttuminen alaikäisen mielessä saattaa hämärtää hänen ymmärrystään sitä, että aikuisen seksiä koskeva ehdotus on täysin sopimaton.

Toisessa uutisessa todetaan:
"45-minuuttia ohjelma kertoi eilen, että nuoret saattavat tarjota seksiä vastineeksi esimerkiksi kalliista vaatteista tai tavaroista. Porras uskoo osan nuorista ajattelevan, ettei heitä käytetä hyväksi, vaan nuoret käyttävät aikuisia ihmisiä hyväkseen." 

Tässä puhuu nettipoliisi Marko "Fobba" Forss:
"Nuori voi ajautua hyväksikäytön uhriksi, koska on luonnostaan kiinnostunut seksuaalisuudesta.
– 13-15-vuotiaatkin tajuavat, jos siellä on toisessa päässä aikuinen, mutta seksuaalisuus vaan herää siinä iässä ja seksiin liittyvät asiat kiinnostavat, Forss selittää."

Väitän, että en ole kujalla teesini kanssa. On täysin loogista, että jos emme opeta seksuaalisia rajoja, nuorten käsitys omista fyysisistä rajoistaan ja normaalista seksuaalisuudesta häiriintyy pahoin. Varsinkin eläessämme yhteiskunnassa, joka ylitsepursuaa vääristynyttä seksuaalista materiaalia. Luulen, että alaikäisten houkuttelu seksiin tavaran tai uteliaisuuden avulla olisi ollut huomattavasti vaikeampaa 50-luvulla. Haluan vielä korostaa sitä, että hyväksikäyttö on aina täysin aikuisen sairas teko ja aikuinen on siihen syyllinen. Teesini ei myöskään suinkaan koske kaikkea hyväksikäyttöä, vaan edellä käsiteltyjä houkuttelutapauksia.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pettäjän synninpäästö?

Amerikkalainen pettämissivusto on laskeutunut Suomeen luvattoman Ilkka Kanervan kuvan ja kohun saattelemana. Luin sivuston perustajan Noel Bidermanin viisauksia seuraavasta artikkelista:

 http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2012091016060561_lz.shtml

Pettämisgurun mukaan pettäminen on suhteelle hyväksi. Jos liitto on kylmennyt, on parempi pettää kuin erota, lastenkin vuoksi. Biderman väittää pelastavansa avioliittoja palvelullaan.


"Ohjeeni on, että petä, jos on pakko, mutta älä jää kiinni. Huonokin avioliitto on pelastamisen arvoinen, jos ottaa huomioon, miten huonosti erolapset voivat."
"Kaikki suhteet perustuvat valheelle."
"Entä jos rakastan perhettäni, minulla on loistava taloudellinen tilanne ja ainoastaan läheisyys puuttuu; miksi luopuisin kaikesta muusta, kun vasta viidenneksi tärkein osanen elämässäni on pielessä?"
"Moni mies ei uskalla puhua vaimonsa kanssa seksin puutteesta, koska pelkää kuollakseen, että suhde muuttuu poliisivaltioksi. Naiset puolestaan kertovat, ettei mies avaudu edes terapiassa. Salasuhteet pelastavat paljon useampia suhteita kuin avioliittoterapeutit."


Saan kaverin tekstistä saman tunteen kuin lukiessani Petri Nygårdin lyriikkaa. Puhe on peräisin kirjaimellisesti syvältä ja täyttä jaskaa, äärimmäisen räikeää valhetta. Yksi piirre, mikä yhdistää kaikkea tällaista sanomaa on se, että sen tarkoitus on ihmisten elämän tuhoaminen.


Joh. 8:44
"Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä." (KR92)

Joh.10:10
"Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." (KR92)


Sori Biderman, etten pidä viisauttasi suuremmassa arvossa.

Miehen argumentointi on aivan uskomattoman kieroutunutta. Pettäjä tekeekin hyvän teon, palveluksen puolisolleen ja perheelleen? Kuka tähän voi uskoa? Tietenkin se, joka haluaa uskoa sen. Jos tahtoo tehdä väärin, on altis ottamaan vastaan minkä tahansa syyn tai synninpäästön teolleen.

Onneksi Iltalehdellä oli sen verran järkeä tällä kertaa, että ottivat samaan artikkeliin tolkullisen psykoterapeutin vasta-argumentit. Heli Vaaranen toteaa mm., että pettäminen on aina vaarallista ja haavoittavaa, myös jos se on salaista. Syrjähypyn sijaan avioliittoa kannattaa lähteä pelastamaan pariterapiassa.


Älä tee kuten teen, vaan kuten sanon


Luettuani uutisen aloin kohta miettiä, mahtaako Biderman itsekään uskoa markkinoimaansa aatteeseen. Pieni tutkiminen osoitti, että epäilyyn on todellakin syytä. Mies väittää olevansa onnellisesti naimisissa. Hän sanoo myös, että olisi ihan hajalla, jos hänen vaimonsa pettäisi häntä.

Mikä skandaali! Pettämisguru onkin uskollinen puoliso!

http://www.nzherald.co.nz/connect/news/article.cfm?c_id=1501833&objectid=10639105

Mikäli tämä pitää paikkansa, kyse lieneekin hänelle vain rahasta. Ilmeisesti ihmisten himolla rikastuu hyvinkin tehokkaasti. Sivumennen sanoen en kyllä usko, että hänen yksityinenkään maailmansa parisuhteineen voi pysyä terveenä. Avioliittoja ja elämiä tuhoavan käyttäytymisen voimakkaalla promotoinnilla on pakko olla kova hinta.


Marginaalinen ilmiö?


Miksi riehua tästä? Eivät kai suomalaiset lähde moiseen mukaan sankoin joukoin? Eikö tämä ole vain marginaalinen ilmiö? Iltalehden uutiseen on liitetty nettigallup, joka kirjoittamishetkellä osoittaa, että 86 % vastanneista ei hyväksy pettämistä. Ulkomailla sivusto on kuitenkin ollut erittäin suosittu. Tässä lienee kyse taas yhdestä arvomuutoksesta yhteiskunnassa. Edellä linkatussa uusiseelantilaisen lehden uutisessa eräs "asiantuntija" julistaakin jo, että perinteinen monogamia on myytti.

Prosessihan menee niin, että ennen vääränä pidetty käyttäytyminen nostaa pikkuhiljaa julkisesti päätään. Ensin sitä vastustetaan, mutta vähän ajan kuluttua koko juttua pidetään laajalti normaalina. Näinhän on käynyt länsimaissa jo esim. esiaviollisen seksin, homoseksuaalisuuden ja abortin kanssa. Kristillistä arvopohjaa romutetaan ja samalla ihmisten elämä menee enemmän ja enemmän hajalle. Onko tämän kehityksen pysäyttäminen mahdollista?



Raamattu ja pettäminen


Blogin lukijoille lienee selvää, mikä on Raamatun kanta pettämiseen. Itse asiassa olen nähnyt yrityksiä riisua kuudetta käskyä lähes kaikesta muusta sen moraalisesta sisällöstä, mutta ei siitä, että se kieltää uskottomuuden. Ehkä sekin päivä tosin vielä koittaa, ja joku tulkitsee Raamatun kieltävän vain sellaisen uskottomuuden, joka liittyy epäjumalanpalvontaan. Heh heh.

2.Moos. 20:14
"Älä tee huorin." (RK2012)

Herra Biderman siis väittää, että pettäminen pelastaa avioliittoja. Heitetään hänelle vastapalloon vielä seuraava raamatullinen argumentti. Raamattuhan ei tunnetusti millään lailla promotoi avioeroa. Ainoa yksittäinen syy, jonka Jeesus mainitsee avioeron ottamiseen on kuitenkin pettäminen. On siis mahdotonta, että pettäminen voisi olla avioliitolle hyväksi tai sille pelastukseksi. Selvästi se on avioliittoon täysin kuulumaton teko!

Matt.5:32
"Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin haureuden tähden, saattaa hänet tekemään aviorikoksen..." (RK2012)

En nyt kirjoita avioeron oikeutuksesta Raamatussa sen enempää, mutta mainittakoon, että uskon muunkin vakavan syyn oleva pätevä peruste eroon. En myöskään usko, että pettämisen takia on pakko erota, vaan avioliiton eheyttäminen tämänkin tragedian jälkeen on hyvin mahdollista, jos pettäjä katuu tosissaan.