torstai 30. tammikuuta 2014

Menestys menee hattuun


Onko niin, että rikkaat ovat häikäilemättömämpiä kuin muut ihmiset? Jani Kaaro kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan tästä aiheesta. Lähteenä hänellä on mielenkiintoisia tutkimuksia, joissa testattiin ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa. Tutkijat saivat muun muassa seuraavanlaisia tuloksia:

Kalliiden autojen omistajat käyttäytyivät liikenteessä röyhkeämmin kuin arvottomilla ajokeilla huristelevat.

Pienituloiset olivat anteliaampia kuin suurituloiset.

Suurituloiset huijasivat noppapelissä enemmän kuin pienituloiset.

Mistä tämä johtuu? Myös sitä on tutkittu. Ihmiset laitettiin pelaamaan manipuloitua monopolia, jossa toinen voitti koko ajan ja toinen hävisi. Aluksi voittamassa oleva pyyteli anteeksi pelikaveriltaan ja tiedosti, että peliä oli peukaloitu. Jo viidessätoista minuutissa tapahtui kuitenkin muutos. Peliä johtava pääsi menestyksen makuun ja muuttui röyhkeäksi. Hän hehkutti voittoaan ja käyttäytyi ylimielisesti. Empatia pelikaveria kohtaan oli kadonnut tyystin.

Tästä käy ilmi eräs ihmisluonnon taipumus. Kun ihminen menestyy, hän alkaa hyvin nopeasti kuvitella ansaitsevansa sen. Koko ajattelutapa muuttuu.  asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja alkaa tuntea vähemmän myötätuntoa muita kohtaan. Hänestä tulee ylpeä ja itsekäs ja hän luulee, että hänellä on oikeus ajaa omaa etuaan muiden kustannuksella.


Jumalahan tiesi tämän


Raamatusta löytyy erittäin mielenkiintoinen kohta koskien juuri tätä ihmisen piirrettä. Tämä varoitus osoitettiin alun perin Israelin kansalle, joka oli pääsemässä erämaasta rikkaaseen luvattuun maahan. 

5. Moos. 8:12-13, 17
"12 Kun olet syönyt kylliksesi ja rakentanut kauniita taloja ja asut niissä 13 ja kun karjasi, lampaasi, hopeasi, kultasi ja kaikki muu omaisuutesi lisääntyy, älä anna sydämesi ylpistyä, niin että unohdat Herran, sinun Jumalasi, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä."

"17 Älä ajattele sydämessäsi: 'Omalla voimallani ja vahvoilla käsilläni olen hankkinut itselleni tämän rikkauden.'"

Luoja tuntee langenneet luotunsa läpikotaisin! Nämä jakeet osuvat niin herkullisesti juuri siihen ihmisen ylpistymistaipumukseen, jota tutkijat ovat kartoittaneet. Eihän tästä tarvitse enempää sanoa.

Paitsi että muistetaan, että vaara koskee muitakin kuin niitä, jotka ovat varsinaisesti rikkaita. Leuan nostamisen kiusaus kohtaa jokaista tallaajaa monessa eri tilanteessa. Lieneehän vaikkapa melko yleistä peruspärjääjien kesken kokea jossain mielen pohjalla, että oma hyvinvointi on ansaittua. Tuleeko lähipuiston pultsaria katsottua alaspäin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti