Armas uskonnoton aika

Mikä ihme uskonnonkieltämisvimma Pohjoismaita oikein vaivaa? Ruotsissa viiletetään jo kaukana. Siellä kuulemma papit joutuvat pitämään koululaisille tilaisuuksia, joissa ei saa edes mainita Jeesusta. 

Suomessa riehuu apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen aloittama suvivirsikohu. Kyse on tietenkin pohjimmiltaan paljon enemmästä kuin siitä, saako kevätjuhlissa fiilistellä armasta aikaa vai ei. Puumalainen uskoo: 

"Koulujen uskonnolliset tilaisuudet ovat ongelmallisia uskonnonvapauden, yhdenvertaisuuden edistämisen ja julkisen vallan neutraaliuden näkökulmasta."

Jos tämän aatteen mukaiselle tielle lähdetään, on kyse megalomaanisen isoista asioista. Ulla Appelsin lataa loogisesti Ilta-sanomien kolumnissa:

"Jos lapset traumatisoituvat kerran keväällä laulettavasta laulusta, entä muut uskonnolliset elementit? Nehän vaanivat lapsia kaikkialla. Ensinnäkin tietenkin kirkolliset pyhät: lapsethan altistuvat niille yhteiskunnassa jatkuvasti järkyttävällä tavalla. Ajatellaan nyt vaikka joulua tähtineen ja lahjoineen: sen vietosta on Suomessa ehdottomasti luovuttava kokonaan. Oman perheen suojautuminen joulua vastaan ei riitä: kerrostalon seinän takanahan saattaa vaikka joku laulaa enkelitaivaata! Tähän on saatava kollektiivikielto."

Jos uskonnon julkisia ilmauksia lähdettäisiin tosissaan siivoamaan, tuloksena olisi ateistinen totalitarismi. Oikein pahimpaan kommunismimalliin. Sekö on yhteiskunnan ihannetila?

Mitä on uskonnonvapaus?

Puumalaisen ja kumppaneiden virhe on, että he ymmärtävät väärin uskonnonvapauden. Euroopan parlamentin jäsen Hannu Takkula toteaa Verkkouutisissa:

"Uskonnonvapaus on kunkin mahdollisuutta suhtautua esimerkiksi kristinuskon sisältöön omalla tavallaan. Sivistyneen yhteiskunnan uskonnonvapauskäsitykseen ei kuitenkaan kuulu sen teeskentely, että uskontoa ei ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan."

Erinomaisen hyvin sanottu.

Tuskin innokkainkaan Puumalaisen malliin uskova suomalainen ajattelee, että vaikkapa Intiassa tulisi siivota uskonto pois julkisesta kulttuurista. Miksi Suomessa siis pitäisi tehdä niin? Kuten Takkula huomauttaa, kyseessä olisi kulttuurinen itsetuho.