Usko ja politiikka ne yhteen sopii

Argumentit sukupuolineutraalin avioliiton puolesta ja vastaan lentelevät jälleen tiiviisti. Tässä yhteydessä on kristittyjen piirissä tullut esiin myös näkemys siitä, että usko tulisi kokonaan erottaa valtiosta. Tämän mallin mukaan kristillistä etiikkaa ei voi vaatia ei-kristityiltä, ja siksi valtion lainsäädännön tulisi antaa mennä sekulaarin linjan mukaan. Näkemys ei ole uusi.

Ymmärrän tämän ajatuksen pariakin eri taustaa vasten. Ensinnäkin uskon ja valtion tiivis suhde on historian kuluessa ollut monesti huono idea. Kun kristinuskon valtionuskonnoksi julistelu alkoi 300-luvulla, hämärtyi käsitys siitä, mitä kristittynä oleminen todella on. Tämä näkyy Suomenkin nykymallin valtiokirkossa jossain määrin. Uskon tiivis liittäminen lainsäädäntöön on myös saanut aikaan lakeja, jotka kriminalisoivat asioita, joista yksittäisen ihmisen tulisi saada päättää itse. Kuten homoseksuaalisuuden harjoittaminen.

Toiseksi tämän hetken keskustelu avioliittolaista sisältää - kummallakin puolella - voimakkaan tunneperäistä kommentointia. Ymmärrän, jos halutessaan sanoutua irti tällaisesta uskova etsii rauhanomaista suhtautumistapaa. 

Ei kuitenkaan heitetä sitä kuuluisaa lasta pesuveden mukana. Olen vakuuttunut siitä, että yksi seurakunnan keskeisistä tehtävistä on pitää esillä Jumalan hyvää tahtoa ihmistä kohtaan myös sen suhteen, millaisia eettisiä ohjeita Raamatussa on. Tämä voidaan tehdä ilman vaatimuksia tai tuomitsemista. Politiikkaakaan ei kannata täysin luovuttaa.

Seurakunta keskenänsä

Pitäisin seurakuntaa suorastaan itsekkäänä, jos jättäisimme ympäröivän maailman sikseen ja edistäisimme kristillisiä arvoja vain keskenämme. Raamatun ohjeet hyvään elämään ovat hyvin kokonaisvaltaiset. Tiedämme, että mitä kauemmaksi Raamatusta yleinen elämäntapa etääntyy, sitä huonommin kaikki voivat.

Jer.29:7

"Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne."

Tätä ohjetta ei voitane kutistaa koskemaan vain sellaisia asioita, jotka eivät liity Raamatun etiikkaan. Raamatun kokonaisvaltaisuuden takia olemme suorastaan ongelmissa, jos yritämme erotella, mitkä asiat ovat vain kristillisen etiikan mukaisia ja mitkä jonkunlaista yleistä etiikkaa. Ja entä ne lähestulkoon vain kristittyjen vastustamat asiat, jotka ovat luonteeltaan hyvin vakavia? Tähän kategoriaan kuuluu mielestäni ennen kaikkea abortti.

Ja miten kaupunki, tai valtio, edes voi menestyä, jos se kulkee pois Raamatun mukaisesta hyvästä elämästä?

Osuma omaan nilkkaan

Vaikka ajattelisimmekin "vain" seurakuntaa: Mitä kauempana kristinuskosta ympäröivä elämäntapa on, sitä vaikeampaa on uskovien opetuslapseuttaminen. Tämä näkyy Paavalin kirjeissä. Esimerkiksi alueilla, joilla pakanajumalien palvonta oli normi, monien oli vaikea hahmottaa, että riitteihin liittyvistä menoista olisi pitänyt luopua.

Kaukana Jumalan tahdosta elävä yhteiskunta on sen jäsenille yksinkertaisesti hajottava. Niin myös omille lapsillemme. Mitä sekulaarimpi valtio, sitä enemmän vaikeuksia myös heille.

Jos Raamatun eettisen sanoman julkista mainitsemista aletaan pitää turhana, asettaa se mielestäni myös evankelioinnin hieman outoon valoon. Pelastus on koko ihmisyyden lävistävä asia.

Jos yhteiskunnallisen vaikenemisen syynä on rauhan etsiminen, tilanne voi johtaa myös seurakunnan sisäisen julistuksen vesittymiseen. Näin näytti käyneen monessa seurakunnassa eräässä maassa, jossa asuin aiemmin. Tuloksena oli seurakunnissa paljon pyörineitä nuoria, joille Raamatun perusetiikka oli osin hyvin vierasta.

Ruotsissa on nähty, että parisuhdepoliittiset linjaukset ovat aiheuttaneet kirkon työntekijöihin kohdistuvia vaatimuksia toimia omaa vakaumustaan vastaan.

Asiallisuus tarpeen

En suinkaan kannata minkäänlaista tiukkaa kristillistä lainsäädäntöä. Täysin kristillinen valtiollinen utopia on mahdottomuus. Uskonnonvapaus on hieno asia ja se on Suomessakin mahdollistanut vapaiden kristillisten suuntien laajan toiminnan. Edellä mainituista syistä en kuitenkaan ole valmis antamaan lainsäädännön karata täysin kristilliseltä pohjaltaan. Ainakaan ilman taistelua. Kristillisten poliitikkojen työ on tärkeää ja kunnioitan heitä suuresti.

On totta, että kristinuskon historiaan on liittynyt lainsuojattomuutta antiikin ajoista asti. Underground-romantiikka on kuitenkin turhaa ja Suomessa hyvin epäajankohtaista. Ainakin toistaiseksi.

Uskonnonvapauslakiinkaan ei voi tuudittautua. Jos kristillinen vaikuttaminen katoaa valtion tasolta, ei sen nykyinen muotokaan välttämättä ole pitkän päälle turvassa. Kristillisten arvojen tilalle tulevat sekulaarit arvot, jotka voivat olla hyvinkin poissulkevia. Tämä näkyy jo nyt vaikkapa kannanotoissa, joissa vastustetaan kristillistä juhlintaa kouluissa. Massachusettsin osavaltiossa sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen on tehnyt perinteisen avioliiton kannattajista toisen luokan kansalaisia, jotka saatetaan erottaa työstään vakaumuksensa perusteella.

Loppukaneettina: asiallisuus ja rakkaudellisuus on yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvin tärkeää.


Aiheen käsittely jatkuu artikkelissa Mitä tekemistä Raamatulla on ihmisoikeuksien kanssa?