Kun yhdysvaltalainen Lindsey Van oli
pikkutyttö, hän kokeili mäkihyppyä. Innostunut Lindsey julisti
aikovansa hypätä isona olympialaisissa. Tyttö sai vastaukseksi
alentuvia hymyjä. Eiväthän naiset hyppää mäkeä.
Kun mäkihyppyä alettiin harrastaa
1800-luvulla, mukana oli miesten lisäksi myös naisia. Tästä
huolimatta ensimmäisissä talviolympialaisissa vuonna 1924 vain
miesten mäkihyppy oli mukana. Naisten mäkihyppy jäi lajina
pimentoon ja harrastajamäärät olivat pitkään pieniä.
Kymmenisen vuotta sitten joukko
naishyppääjiä ja heidän tukijoitaan alkoi kampanjoida lajin
olympiastatuksen puolesta. Prosessi oli rankka. Mäkihyppy oli
pitkään ollut miesten laji ja vastassa oli perinteen ja
ennakkoluulojen muuri. Vastustavina argumentteina kuultiin muun
muassa, että mäkihyppy ei sovi naisten fyysisille ominaisuuksille
ja että lajia ei harrasteta tarpeeksi laajalti.
Naishyppääjät eivät lannistuneet,
vaan panostivat lajinsa kehittämiseen. Naisten olympiamitalit
mäkihypyssä jaettiin ensimmäisen kerran Sotshin
kisoissa 2014. Mukana oli myös lapsuudenunelmansa toteuttanut Lindsey
Van.
Naisjohtajuus alamäessä
Naisten mäkihypyn tarina sai minut
ajattelemaan toista asiaa, jossa naisia ja miehiä on perinteisesti
kohdeltu eri lailla. Johtajuus seurakunnassa on nähty miesten
alueeksi, erityisesti mitä tulee pastorin ja vanhimmiston jäsenen
tehtäviin.
Mäkihypyn alkuaikoina lajia
harrastivat kummatkin sukupuolet. Samoin, kun Jumala loi miehen ja
naisen, hän antoi molemmille käskyn: "Olkaa hedelmälliset,
lisääntykää, täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne." (1.
Moos. 1:28) Miehelle ja naiselle luovutettiin yhteishallitsijuus
luomakuntaan nähden.
Tämän jälkeen jotain tapahtui.
Syntiinlankeemus rikkoi Jumalan alkuperäisen suunnitelman.
Patriarkaalinen eli miesvaltainen kulttuuri löi läpi vuosisadoiksi.
Naisjohtajuus jäi harvojen lajiksi.
Viime aikoina naisten mahdollisuudet
osallistua seurakunnalliseen johtamiseen ovat parantuneet. Tähän
ovat vaikuttaneet ainakin yleinen tasa-arvokehitys ja
kulttuuris-kieliopillinen raamatuntutkimus, joka pyrkii selvittämään
raamatunkohtien alkuperäisen asiayhteyden. Tämä tutkimus on
avannut myös moniin naiseuteen liittyviin kohtiin tasa-arvoisia
näkökulmia. Naisjohtajuuden hyväksymisprosessi ei silti ole ohi.
Tunnustus kehittää lajia
Jotkut olivat aikanaan sitä mieltä,
että naiset eivät synnynnäisten ominaisuuksiensa puolesta sovi
mäkihyppääjiksi. Niin on myös yleistä ajatella, että Jumala ei
luonut naisia johtajuuteen ja että tämän vuoksi Raamattu osoittaa
johtajuuden vain miehille. Onko tämä turha ennakkoluulo, joka
perustuu perinteeseen? Ehkä olemme vain tottuneet siihen, että
johtajuus on miesten laji. On tärkeää huomioida, että Raamattua
on vuosisatoja tulkittu patriarkaalisesta kulttuurista käsin, eikä
tulkitsijoilla ole useinkaan ollut juurikaan resursseja käytössään.
Urheilupomot olivat jossain vaiheessa
sitä mieltä, että harrastajien vähyys esti naisten mäkihypyn
ottamisen olympialaisiin. Olen kuullut sanottavan, että jos
naispastorius olisi Jumalan tahto, sitä näkyisi seurakunnissa
enemmän. Tällaiset perustelut eivät ota huomioon sitä, että
tullakseen yleisemmäksi laji tarvitsee kahta asiaa: tunnustusta ja
sitä kautta tulevaa tunnettuutta. Jos lajin arvoa ei tunnusteta, se
jää marginaaliseksi ja harrastajamääriä on vaikea kasvattaa.
Jotta naisjohtajuus tulisi yleisemmäksi, se tarvitsee julkista
hyväksyntää. Tämän myötä naisille avautuu mahdollisuuksia. Tällöin naiset ja tytöt myös tunnistavat paremmin kutsunsa ja uskaltavat kulkea sitä kohti..
Naismäkihyppääjien kampanja lajinsa
olympiastatuksen puolesta kohtasi välillä pahoja takaiskuja.
Lindsey Vanilta kysyttiin synkkänä hetkenä, mitä hän vastaisi
pikkutytölle, joka harkitsee lajin aloittamista. Lindsey vastasi:
”Sanoisin, että älä tee sitä. Tulevaisuutta ei ole!”
Sotshissa viime talvena hän olisi varmasti todennut jo toisin. Mitä
sanoisit tytölle, joka kertoo aikovansa isona pastoriksi?
Yhdysvaltalaisia mäkihyppääjiä. Lindsey Van on toinen oikealta.
Naiseudesta ja Raamatun tulkinnasta lyhyesti täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti