keskiviikko 20. elokuuta 2014

Saako entinen puistokemisti palvella?


Eräässä seurakunnassa kehitysvammainen henkilö ilmaisi haluavansa löytää oman palvelutehtävänsä. Asiasta keskusteltiin vastuullisten kesken ja tilanne koettiin hankalana. Kenelläkään ei tuntunut välähtävän, mitä tämä ihminen voisi tehdä. Entä jos hänellä olisi vaikka hyvä lauluääni? Voitaisiinko hänet ottaa ylistysbändiin?

Penkissä istuu seurakunnan maskottina entinen puistokemisti, jonka kaali ei tule koskaan enää leikkaamaan perustallaajan tavoin. Hänen puheilleen kahvipöydässä hymyillään hyväntahtoisen alentuvasti. Kenellekään ei tule edes mieleen, että hän voisi palvella armolahjoilla. Entä jos hänellä on sairaiden parantamisen armolahja?

Kysymykseni tänään kuuluu, haluaako Jumala käyttää armolahjojen kautta ihmisiä, jotka jostakin syystä jätämme seurakunnissa mahdollisuuksien ulkopuolelle?

Jeesus kutsui sorsittuja


Yksi teema, joka on nähtävissä Jeesuksen elämässä sen alusta loppuun saakka, on arvon osoittaminen halveksituille ja heidän ottamisensa Jumalan käyttöön. Taivaan enkelit ilmoittivat Jumalan pojan syntymästä lammaspaimenille, alhaisen ammatin edustajille. Jeesuksen ylösnousemuksesta saivat ensimmäiseksi todistaa naiset. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa he olivat toisen luokan kansalaisia, joiden todistusta pidettiin lähes pätemättömänä.

Näiden tapahtumien välissä Jeesus muun muassa kutsui opetuslapsekseen tullimies Leevin, joka edusti vihattua, korruptoitunutta alaa. Jeesus lähetti myös halveksittuihin samarialaisiin kuuluneen moraalittomasti eläneen naisen tämän kylään evankelistaksi.

Liian kovat kriteerit?


Jeesus oli täysin poliittisesti epäkorrekti siinä, millaisia ihmisiä hän kutsui omakseen ja käytti. Häntä eivät ohjanneet minkäänlaiset yhteiskunnallisen arvon, kulttuurisen tai uskonnollisen hyväksyttävyyden, fiksuuden tai filmaattisuuden vaatimukset. Ensimmäinen haasteemme seurakunnissa on kutsua sisään ja ottaa arvostaen vastaan nykyajan alaspainetut. Sen lisäksi meidän tulisi ohjata heidät Jeesuksen palvelukseen omalle paikalleen. Vaikka tätä varmasti tapahtuukin, uskon, että asiaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Ovatko vaatimuksemme liian kovia? Onko meillä turhia ihmistekoisia kriteerejä, jotka rajoittavat joidenkin pääsyä palvelemaan?

Huomiotta palvelutehtävien jaossa saatetaan jättää monin perustein. Normeista poikkeava henkilöhistoria, etninen tausta, ikä molempiin suuntiin, kehitysvammaisuus - tai jopa epämuodikkaat vaatteet - ovat vain joitakin esimerkkejä. On syytä todeta, että seurakunnissa on myös kriteerejä, jotka eroavat maallisista, mutta ovat yhtä kyseenalaisia.

Todellista edustavuutta


Haluammeko, että seurakuntamme ja jumalanpalveluksemme näyttävät kenties liiankin edustavilta? Ohjatessamme ihmisiä palveluun meillä voi olla kiusaus suosia ”cooleja” henkilöitä. Jeesuksen seuraajajoukko ei tainnut olla yhteiskunnan silmäätekevien mielestä kovin edustava. Ehkä löytäisimme jotain uutta siitä, millaiseksi seurakunta on tarkoitettu, jos antaisimme yhteiskunnan syrjään painamien näkyä palvelutehtävissä. Tällainen kaikki mukaan ottava yhteisö herättäisi varmasti hämmästystä ympäristön kovan ajattelumallin keskellä. Toisin sanoen tällainen seurakunta olisi edustava oikealla tavalla.

Palvelutehtävään ohjaamisen tulisi tapahtua nimenomaan armolahjojen perusteella, vaikka toki varsinkin osaan tehtävistä tarvitaan myös hengellistä ja henkistä kypsymistä. Meidän ei tulisi sallia näkymättömiä esteitä joidenkin ihmisryhmien ja heidän palvelutehtävänsä välissä.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vicky Beeching – voiko kristitty olla gay?


Tunnettu kristillinen artisti Vicky Beeching on tullut ulos kaapista. Samalla hän on jakanut riipaisevan elämäntarinansa. Seurakunnissa kasvaessaan Vicky koki homoseksuaalisuuden tulevan niin voimakkaasti tuomituksi, että hän sulki oman kamppailunsa syvälle sisimpäänsä. Hänestä tuli työnarkomaani, joka teki menestyksekästä uraa hengellisenä muusikkona.

Vickyn elämänkokemukset sisältävät 13-vuotiaana koetun rukouspalvelutilanteen, jossa joukko ihmisiä yritti ajaa hänestä ulos homoseksuaalisuutta. Vuosien ahdistus johti lopulta siihen, että Vicky sairastui vakavasti. Hänen ratkaisunsa oli homoseksuaalin elämäntavan valitseminen. Vicky haluaa myös edistää seurakunnissa muutosta, jonka myötä opetus siitä, että homoseksuaalisuus on väärin, lakkaisi. Hän tahtoo olla roolimalli kristityille nuorille, jotka kokevat homoseksuaalisia tunteita.


Herkkyyttä opetukseen


Vickyn tarina on hyödyllistä luettavaa. On hyvin tärkeää tiedostaa, että seurakunnissamme on lukemattomia ihmisiä, joilla on homoseksuaalisia tunteita. Kun homoseksuaalisuudesta opetetaan, se on tehtävä rakkaudella, ymmärtäen ja ratkaisuja antaen. Pelkkä tieto siitä, että homoseksuaalisuus on väärin, ei rakenna asian kanssa kamppailevia. Varsinkaan, jos tieto jaetaan tulikivillä höystettynä. Nuoret ovat erityisen herkkiä.

Homoseksuaalisuutta ei tulisi demonisoida yli kaiken muun, niin, että ne, joita asia koskee, joko jäävät pois seurakunnista tai kärvistelevät yksinäisinä muiden uskovien joukossa. Homoseksuaalisuus on yksi ihmisen lukemattomista synnillisistä taipumuksista. Ei enempää, mutta ei vähempääkään.


Homoelämäntapa ei ole ratkaisu


Lukiessaan sydäntäsärkevää artikkelia Vickystä voi olla helppo päätyä siihen johtopäätökseen, johon kirjoittaja haluaa lukijan viedä. Olipa hyvä, että Vicky lopulta hyväksyi itsensä ja alkoi toteuttaa identiteettiään. Vai oliko?

Artikkelista puuttuu kokonaan yksi näkökulma. Homoseksuaalisten tunteiden tukahduttamisen ja homoelämäntavan valitsemisen välissä on olemassa vaihtoehto: tunteiden käsittely muiden ihmisten avulla ja eheytyminen.

Itse uskon vakaasti siihen, että homoelämäntapa ei ole ratkaisu. Homoseksuaalisuuden syyt vaihtelevat, mutta sen kautta etsitään täyttymystä puutteeseen, joka on paljon syvemmällä kuin seksuaalisuus. Homosuhteet eivät voi sitä täyttymystä antaa, ja elämäntapa on hajottava. Laajemmin aiheesta blogitekstissä Kanta homoseksuaalisuuteen.

Muistetaan, että taipumus ja sen tietoinen toteuttaminen on erotettava toisistaan. On eri asia kokea tunteita vastakkaista sukupuolta kohtaan kuin himoita toista tai valita homoseksuaalinen elämäntapa.

”Homoseksuaalinen sukupuoli-identiteetti ei tee henkilöstä sen saastaisempaa kuin kenestäkään toisesta. Seksuaalista syntiä käsittelevät Raamatun tekstit keskittyvät tekoihin ja himoitsemiseen, eivätkä tunteet samaa sukupuolta olevaa kohtaan ole synti. Sen sijaan jokainen – oli hän sitten homo tai hetero – joka harrastaa seksiä avioliiton ulkopuolella on väistämättä törmäyskurssilla Jumalan tahdon kanssa. Raamatun mukaan avioliitto solmitaan yhden naisen ja yhden miehen välille ja seksi kuuluu yksinomaan aviosuhteeseen. Näin ollen seksi samaa sukupuolta olevan kanssa on automaattisesti poissuljettua.”
Markus Nikkanen, artikkelista ”Sukupuolisuus, seksuaalisuus ja Jumalan tahto, osa 4”
(Suomen Viikkolehti 28/2014)


Kristillisyydellä on rajat


Vickyn päätös on hänen omansa. Jokaisen ihmisen päätökset ovat heidän omiaan. Näin on oltava, mutta en haluaisi nähdä, että seurakunnissa mentäisiin mukaan muodikkaaseen moderniin armollisuuteen. Sellaiseen, joka ei enää kerro, mikä on oikein ja mikä väärin. Tuomitsevista asenteista pitää päästä eroon, mutta meidän täytyy pysähtyä ennen vastakkaista ääripäätä. Mikä tahansa elämäntapa ei voi olla kristillinen. Meidän on uskallettava sanoa se.

Jos vaikenemme siitä, mikä on syntiä, teemme toisille karhunpalveluksen. Olen sanonut tämän monesti, mutta todettava se on taas. Raamatun opettama elämäntapa on ihmiselle hyväksi. Se on parasta elämää. Muunlainen toiminta rikkoo ja se myös erottaa meitä Jumalasta.

Jos homoseksuaalisuuden toteuttamisesta tulee seurakunnissa hyväksyttyä ja siihen kannustetaan, syyllistymme siihen, mistä Jeremian kirjassa varoitetaan. Alkuperäisessä asiayhteydessä on kyse vääristä profeetoista.

Jer. 23:14 ”he kannustavat pahantekijöitä, niin ettei kukaan käänny pahuudestaan”

Ihmiset tarvitsevat todellista armoa, joka mahdollistaa myös muutoksen. Kaiken hyväksyminen ei ole armon välittämistä. Muutokseen rohkaiseminen voi olla suurinta rakkautta.

tiistai 5. elokuuta 2014

Seurustelu - liian kevyttä vai liian vakavaa?




Kuvan teksti: "Seurustelu ilman aikomusta mennä naimisiin on sama, kuin menisi ruokakauppaan ilman rahaa. Joko lähdet pois ilman täyttymystä tai otat jotakin, mikä ei ole sinun."

Tämän kuvan postaaminen somessa herätti mielenkiintoista keskustelua. Itse ymmärsin tekstin hieman provona heittona sellaista elämäntapaa vastaan, joka ottaa seurustelun hyvin kevyesti. Saamastani osittain ei-kovin-ihastuneesta palautteesta kävi ilmi, että seurustelu on mahdollista ottaa myös liian vakavasti. Halusin koota hieman ajatuksia aiheesta. Kiitos kanssani keskustelleille avartavista pointeista.


Missä tilanteessa kannattaa aloittaa seurustelu?


Yleisluontoinen periaate seurusteluun on mielestäni, että sen on tarkoitus selvittää, onko kyseisen ihmisen kanssa hyvä mennä naimisiin vai ei. Tämä on seurakunnissa usein opetettu neuvo ja olen itse kokenut sen hyväksi omassa elämässäni. Ymmärrän tämän niin, että aloittaessa seurustelun on voitava kuvitella, että kyseinen henkilö ehkä saattaisi olla tuleva elämänkumppani. Se millaisia ominaisuuksia on hyvä toisessa etsiä - tai kavahtaa - on pitkä juttu, eikä mahdu tähän.

Jos ollaan sen verran nuoria, että avioliitto ei voi olla ajankohtainen, periaatteen voisi ajatella näin: Toisesta pitää tykätä niin paljon, että vaikka avioliitto ei olisi heti mielessä, mahdollisuus pitkään seurusteluun ainakin.

Jos ikää on niin vähän, että seurustelun vaatima omistautuminen ja toisen huomioiminen ei vielä onnistu, en suosittele seurustelua. Uskallan olla sitä mieltä, että alle 15-vuotiaiden kannattaa useimmiten odottaa. Sitä nuorempien ja monien sitä vanhempienkin kohdalla käy helposti niin, että toisen (yleensä nopeammin kehittyneen tytön, tsori) odotukset ovat paljon suuremmat kuin mitä toinen pystyy antamaan. Tosin tiedän pari onnellista paria, jotka ovat olleet yhdessä 13-vuotiaista asti. Ehdottomien sääntöjen laatiminen voi olla vaikeaa.


Milloin seurustelu otetaan liian kevyesti?


Jos seurustelua aloittaessa ei usko toisessa olevan pysyvää potentiaalia, en suosittele seurustelua. Seurustelu on aina läheinen suhde, jota ei kannata aloittaa kevyesti, vaan harkiten. Monet tietävät omasta kokemuksestaan, että negatiiviset kokemukset saattavat jättää jälkensä. Seurustelu seurustelun vuoksi ei ole hyvä asia. Läheisyydenkaipuu tai yksinäisyyden pelko eivät ole riittäviä syitä parisuhteen aloittamiseen. Eikä se, että muut ovat suhteessa.

Pelimies/nainen -asenne on erityisen huono juttu. Jos toisia sarjahurmaa omaa lyhytaikaista huviaan varten, sydämiä särkyy takuuvarmasti. On kyse sitten egon kasvattamisesta, seksistä tai jostakin muusta. Myös pelaajan oma elämä saa vahinkoa, vaikka hän ei itse sitä heti huomaa. Mitä pitempään on pelannut, sitä vaikeampi on lopettaa. Edes vakavan parisuhteen koittaessa. Nähty on.


Milloin seurustelu on liian vakava juttu?


Sinisterministerin korviin kantautui, että jotkut uskovaiset nuoret ovat ahdistuneet siitä ajatuksesta, että seurustelun tarkoitus on tunnustella mahdollisuutta avioliittoon. He ovat ymmärtäneet asian niin, että seurustelun pitäisi todella johtaa avioliittoon, tai ollaan epäonnistuttu jossakin vaiheessa. Omista ihastumisista ja niiden oikeutuksesta on koettu suurta kipuilua. Tunteista kertominen ja seurusteluun liittyvät päätökset ovat olleet vaikeita, koska pelissä on koettu olevan liian paljon.

En tiedä, miten periaate on heille ilmaistu. Varmasti ei tarkoituksella ahdistusta aiheuttaen. Opettajan voi olla vaikea hahmottaa puheensa vaikutusta osaan kuulijoista.

Mietin, tuleeko ongelmia yleensäkin silloin, jos yleisestä suuntaa-antavasta periaatteesta tulee ehdoton sääntö? Jos seurustelun aloittamisesta tai lopettamisesta tehdään massiivisen isoja asioita, nuorta tai aikuistakin voi varmasti ahdistaa. Seurustelua aloittaessa ei siis suinkaan tarvitse olla varma siitä, että toisen kanssa haluaa mennä naimisiin. Ei läheskään varma. En myöskään suosittele asettamaan sellaisia odotuksia, että seurustelukumppaneita pitäisi olla elämän aikana vain yksi, tuleva puoliso.


Pakit ja seurustelun päättyminen


Haluan rohkaista kertomaan toiselle kiinnostuksestaan. Se ei ole vaarallista, vaikka mahdolliset pakit tietenkin kirpaisevat. Pakkien hyvä puoli on omalla kohdallanikin ollut, että usein väärät kumppaniehdokkaat karsiutuvat jo siinä vaiheessa. Yksipuolisia ihastumisia on meillä kaikilla sinkkuna eläneillä pitkä lista. Niitä ei missään tapauksessa kannata ottaa raskaasti. Ei edes sitä nyt nolottavaa ylistysmuusikkoon kohdistunutta palavaa tunnetta, jonka kestäessä olit varma, että hän on tuleva puolisosi.

Useimmat kokevat jossain vaiheessa seurustelun päättymisen. Seurustelu on tutustumista. Kun sen aloittamisessa on käytetty sopivasti vastuullisuutta ja sen aikana on kunnioitettu toista ja Raamatun parisuhdeperiaatteita, ei sen loppuessakaan tarvitse ajatella suhteen olleen virhe tai epäonnistunut. Siitä voi oppiakin monia asioita. Ja niin myös suhteesta, joka kaduttaa tosissaan jälkeenpäin. Virheisiin riittää armo.

Seurustelun loppuminen, vaikka monta kertaa, on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin päätyminen alttarille väärän ihmisen kanssa. Mitä nuorempia ollaan, sitä kauemmin kannattaa odottaa, että naimisiinmenoa edes suunnitellaan seurustelukumppanin kanssa. Ei kannata liian nopeasti ajatella, että "tämä on varmasti se oikea, koska tunnen niin vahvasti ja se on niin ihana". Tosin tässäkin on poikkeuksia. Joskus tietää nopeasti, mutta väitän, että siihen tarvitaan yleensä jonkun verran ikää. Lue: yli 25 vuotta. Mutta taas ei voi olla ehdoton.

Mikä on sopiva määrä vastuullisuutta? Kun tiedostaa, että seurustelu on kuitenkin suhteellisen vakava juttu, riittää, kun tekee parhaansa. Tulospaineita ei tarvita.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Herzog - väärä opettaja hajottaa seurakuntaa


David Herzogin puheista Ihmeiden aika -tapahtumassa olympiastadionilla 26.-27.7.2014 ei ole revitty New Age -otsikoita. En ole tästä lainkaan hämmästynyt. Kuultuaan Suomessa heränneestä kritiikistä Herzog saattoi tietoisesti pitää mölyt mahassaan. Kukaan opettaja ei myöskään edes voi esittää koko teologiaansa yhden puhujamatkan aikana. Herzogin kokonaisoppi ei ole yhtään sen vähemmän ongelmallinen kuin ennenkään.

Herzogit paljastivat kuitenkin selvästi toimintansa epäterveyden ainakin yhdessä puheenvuorossaan, jonka he pitivät Helsingin urheilutalon jälkitapahtumassa 30.7. Tilanteesta uutisoidaan Kotimaa24-nettisivun artikkelissa.

– Suomessa on pari kirkkokuntaa (ministries), jotka käyttävät paljon aikaa ja rahaa hyökätäkseen Jeesusta vastaan. Jos toimintamme on Jeesuksesta, pankaa merkille sanani, heille tapahtuu jotakin hyvin pahaa, Herzog sanoi.
Hän haki sanojensa tueksi useita esimerkkejä Raamatusta ja mainitsi muun muassa Apostolien tekojen 5. luvun, jossa petollinen Ananias ja hänen vaimonsa Safira kaatuvat Pietarin edessä kuolleina maahan." 

Artikkelissa lainataan Herzogilta myös seuraavat sanat:

"Jos kuulut kirkkoon, joka hyökkää Jumalan kirkkautta vastaan, lähde sieltä pois niin nopeasti kuin kykenet."

Herzog sanoo saaneensa kahdelta eri ihmiseltä saman profetian, jonka mukaan hänen vastustajilleen käy huonosti. Puheenvuoro löytyy videolta, jolla kuullaan myös Herzogin vaimon Stephanien kertovan näystään, jossa liitonarkki siirtyi eri paikkoihin. Samalla Stephanie varoittaa Jumalan toimiin sekaantumisesta. Pariskunta kertoo yhdessä tuntemattoman henkilön saamasta näystä, jossa Herzog istui ajamassa vaunuja, joiden sisällä oli Jumalan "kirkkauden arkki". Näkyyn kuului, että ihmiset heittivät tomaatteja kohti vaunuja.

Herzog kehottaa arvostelijoitaan parannukseen ja julistaa, että ne, jotka nöyrtyvät, tullaan nostamaan ylös. Joidenkin johtajien kohdalla taas heidän salaiset syntinsä tullaan paljastamaan.

Katson seuraavassa, mitä terveestä hengellisyydestä poikkeavia piirteitä tämä kymmenen minuutin puheenvuoro ehti sisältää.

Terve hengellisyys ei uhkaile


Herzog pyrkii kuulostamaan hengelliseltä, mutta kyse on silkasta uhkailusta. Ne, jotka uskaltavat arvostella häntä, saavat rangaistuksen. Tällaisen julistuksen takana saattaa olla turhautuneisuus ja jopa vihastuminen siitä, että kritiikki todennäköisesti vähensi Ihmeiden aika -tapahtuman osallistujamäärää. Tuomion julistaminen vastustajien ylle ei ole kristityille sopivaa toimintaa. 

Room. 12:14
"Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko."  

Terve hengellisyys ei aseta itseään arvioinnin yläpuolelle


Raamattu kehottaa meitä jatkuvaan hengellisen julistuksen arviointiin. Kenenkään meistä, jotka julkisesti jotain sanomme, ei pitäisi asettaa itseämme arvostelun yläpuolelle. Saatamme nimittäin olla väärässä. Kyvyttömyys ottaa vastaan kritiikkiä voi vahingoittaa meitä itseämmekin. Jos itseään ei salli arvioitavan, kyse lienee lähinnä ylpeydestä.

1. Tess. 5:21
"Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää."

Terve hengellisyys ei väitä edustavansa Jumalaa yksinoikeudella


Herzog esittää, että suhtautuminen häneen määrittelee kuulijan suhtautumisen itse Jumalaan. Käytännössä hän väittää, että vastustajat eivät ole Jumalan yhteydessä. Tämä on erittäin hurja väite. Kristityt ovat aina eri mieltä jostakin. Ei suhtautuminen yhteen saarnaajaan voi olla sellainen tekijä, joka tarkoittaa arvostelijan olevan luopumuksen tilassa.

Herzog viittailee häthätää Raamattuun verraten itseään Moosekseen ja apostoleihin. Vaikutelmaa voidaan sanoa suuruudenhulluksi.

Terve hengellisyys ei korota itseään


Ilmaisemalla olevansa Jumalan kirkkauden yksinoikeutettu maan päälle tuoja Herzog korottaa itseään. Uhkaamalla vastustajia rangaistuksella hän korottaa itseään. Asettamalla itsensä arvostelun yläpuolelle hän korottaa itseään. Silti hän peräänkuuluttaa kritisoijiltaan nöyryyttä muuttaa mielensä.

Fil. 2:3
"Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne."

Joh. 7:18
"Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä."

Terve hengellisyys ei aseta näkyjä auktoriteetiksi


Vanhan testamentin profeetat julistivat Jumalan sanaa välittömällä auktoriteetilla. Uuden liiton aikana ei Raamatun kirjoittajien jälkeen tällaista auktoriteettia ole esiintynyt eikä tule esiintymään. Kaikki profetiat on sen sijaan koeteltava. Vilpittöminkin uskova voi välillä erehtyä luulemaan mielikuvituksensa puhetta profetiaksi.

Niin karulta kuin se kuulostaakin, joskus on syytä jopa epäillä näkynsä esittäjän tai toisten näyistä kertovan vilpittömyyttä. Profetioiden varaan ei koskaan tule perustaa omaa hengellistä elämäänsä tai tärkeitä päätöksiään. Profetia ei myöskään voi mennä ohi sen, mitä Raamatussa sanotaan. 

1. Joh. 4:1
"Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja."

Terve hengellisyys ei hajota seurakuntaa


Herzog ei säästele sanojaan kehottaessaan kannattajiaan lähtemään juosten pois häntä vastustavista seurakunnista ja hengellisistä liikkeistä. Hän neuvoo kuulijoita olemaan menemättä takaisin seuraavana sunnuntaina. Tämä on hyvin vahingollista toimintaa lietsoessaan suoraan hajaannusta ja riitaa uskovien kesken. Juudaan kirjeessä varoitetaan uskovia vääristä opettajista. Sieltä löytyy seuraava kuvaus:

Juud. 1:19
"Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole."  


Lopuksi


Lisäksi on syytä mainita, että Herzogit käyttävät puheenvuorossaan raamatullisia termejä ja tapahtumia varsin epämääräisesti. Mitä he todella tarkoittavat puhuessaan Vanhan testamentin liitonarkista, jota he näyttävät kutsuvan myös "kirkkauden arkiksi"? Viittaus Ananiakseen ja Safiraan ei ole lainkaan soveltuva Herzogin tilanteeseen. Ananiaksen ja Safiran kohdalla oli kyse rangaistuksesta, jonka raha-asioidensa suhteen huijaamaan pyrkinyt pariskunta sai osakseen (Ap.t. 5:1-11).

Myös suhtautuminen totuuteen tuntuu lennokkaalta. Onko jokin hengellinen liike todella käyttänyt "paljon rahaa" vastustaakseen Herzogia? Artikkelien ja opetusten levittäminen valmiiden kanavien kautta tuskin tulee kovin kalliiksi. Keitä ovat ne "erittäin tunnetut" kristityt vaikuttajat, jotka Herzogin mukaan ovat muuttaneet mielensä hänestä ja postanneet asiasta Facebookiin? Näkeekö Herzog todella arkielämässään "lähes päivittäin" uskoontuloja ja paranemisia? Jos näin olisi, hänen täytyisi viettää jatkuvasti huomattavan paljon aikaa tavaten ihmisiä. Noh, enpä ole ollut katsomassa, mutta...

Molemmat edellä mainituista piirteistä ovat Herzogin tuotannolle tyypillisiä.

Tahdon korostaa, että vaikka kritisoin Herzogien julistusta, minulla ei ole halua tuomita heitä ihmisinä. Tiedän myös, että Herzogilla on Suomessa kannattajina monia vilpittömiä uskovia. En loukkaa heitä tarkoituksella. Toivon vain kovasti, ettei kukaan antaisi karisman, vakuuttavuuden ja raamatullisten termien heittelyn tehdä vaikutusta. Opetuksen sisällön tulee ratkaista. 

Suomessa ei tarvita hajaannusta seurakuntiin.