sunnuntai 17. elokuuta 2014

Vicky Beeching – voiko kristitty olla gay?


Tunnettu kristillinen artisti Vicky Beeching on tullut ulos kaapista. Samalla hän on jakanut riipaisevan elämäntarinansa. Seurakunnissa kasvaessaan Vicky koki homoseksuaalisuuden tulevan niin voimakkaasti tuomituksi, että hän sulki oman kamppailunsa syvälle sisimpäänsä. Hänestä tuli työnarkomaani, joka teki menestyksekästä uraa hengellisenä muusikkona.

Vickyn elämänkokemukset sisältävät 13-vuotiaana koetun rukouspalvelutilanteen, jossa joukko ihmisiä yritti ajaa hänestä ulos homoseksuaalisuutta. Vuosien ahdistus johti lopulta siihen, että Vicky sairastui vakavasti. Hänen ratkaisunsa oli homoseksuaalin elämäntavan valitseminen. Vicky haluaa myös edistää seurakunnissa muutosta, jonka myötä opetus siitä, että homoseksuaalisuus on väärin, lakkaisi. Hän tahtoo olla roolimalli kristityille nuorille, jotka kokevat homoseksuaalisia tunteita.


Herkkyyttä opetukseen


Vickyn tarina on hyödyllistä luettavaa. On hyvin tärkeää tiedostaa, että seurakunnissamme on lukemattomia ihmisiä, joilla on homoseksuaalisia tunteita. Kun homoseksuaalisuudesta opetetaan, se on tehtävä rakkaudella, ymmärtäen ja ratkaisuja antaen. Pelkkä tieto siitä, että homoseksuaalisuus on väärin, ei rakenna asian kanssa kamppailevia. Varsinkaan, jos tieto jaetaan tulikivillä höystettynä. Nuoret ovat erityisen herkkiä.

Homoseksuaalisuutta ei tulisi demonisoida yli kaiken muun, niin, että ne, joita asia koskee, joko jäävät pois seurakunnista tai kärvistelevät yksinäisinä muiden uskovien joukossa. Homoseksuaalisuus on yksi ihmisen lukemattomista synnillisistä taipumuksista. Ei enempää, mutta ei vähempääkään.


Homoelämäntapa ei ole ratkaisu


Lukiessaan sydäntäsärkevää artikkelia Vickystä voi olla helppo päätyä siihen johtopäätökseen, johon kirjoittaja haluaa lukijan viedä. Olipa hyvä, että Vicky lopulta hyväksyi itsensä ja alkoi toteuttaa identiteettiään. Vai oliko?

Artikkelista puuttuu kokonaan yksi näkökulma. Homoseksuaalisten tunteiden tukahduttamisen ja homoelämäntavan valitsemisen välissä on olemassa vaihtoehto: tunteiden käsittely muiden ihmisten avulla ja eheytyminen.

Itse uskon vakaasti siihen, että homoelämäntapa ei ole ratkaisu. Homoseksuaalisuuden syyt vaihtelevat, mutta sen kautta etsitään täyttymystä puutteeseen, joka on paljon syvemmällä kuin seksuaalisuus. Homosuhteet eivät voi sitä täyttymystä antaa, ja elämäntapa on hajottava. Laajemmin aiheesta blogitekstissä Kanta homoseksuaalisuuteen.

Muistetaan, että taipumus ja sen tietoinen toteuttaminen on erotettava toisistaan. On eri asia kokea tunteita vastakkaista sukupuolta kohtaan kuin himoita toista tai valita homoseksuaalinen elämäntapa.

”Homoseksuaalinen sukupuoli-identiteetti ei tee henkilöstä sen saastaisempaa kuin kenestäkään toisesta. Seksuaalista syntiä käsittelevät Raamatun tekstit keskittyvät tekoihin ja himoitsemiseen, eivätkä tunteet samaa sukupuolta olevaa kohtaan ole synti. Sen sijaan jokainen – oli hän sitten homo tai hetero – joka harrastaa seksiä avioliiton ulkopuolella on väistämättä törmäyskurssilla Jumalan tahdon kanssa. Raamatun mukaan avioliitto solmitaan yhden naisen ja yhden miehen välille ja seksi kuuluu yksinomaan aviosuhteeseen. Näin ollen seksi samaa sukupuolta olevan kanssa on automaattisesti poissuljettua.”
Markus Nikkanen, artikkelista ”Sukupuolisuus, seksuaalisuus ja Jumalan tahto, osa 4”
(Suomen Viikkolehti 28/2014)


Kristillisyydellä on rajat


Vickyn päätös on hänen omansa. Jokaisen ihmisen päätökset ovat heidän omiaan. Näin on oltava, mutta en haluaisi nähdä, että seurakunnissa mentäisiin mukaan muodikkaaseen moderniin armollisuuteen. Sellaiseen, joka ei enää kerro, mikä on oikein ja mikä väärin. Tuomitsevista asenteista pitää päästä eroon, mutta meidän täytyy pysähtyä ennen vastakkaista ääripäätä. Mikä tahansa elämäntapa ei voi olla kristillinen. Meidän on uskallettava sanoa se.

Jos vaikenemme siitä, mikä on syntiä, teemme toisille karhunpalveluksen. Olen sanonut tämän monesti, mutta todettava se on taas. Raamatun opettama elämäntapa on ihmiselle hyväksi. Se on parasta elämää. Muunlainen toiminta rikkoo ja se myös erottaa meitä Jumalasta.

Jos homoseksuaalisuuden toteuttamisesta tulee seurakunnissa hyväksyttyä ja siihen kannustetaan, syyllistymme siihen, mistä Jeremian kirjassa varoitetaan. Alkuperäisessä asiayhteydessä on kyse vääristä profeetoista.

Jer. 23:14 ”he kannustavat pahantekijöitä, niin ettei kukaan käänny pahuudestaan”

Ihmiset tarvitsevat todellista armoa, joka mahdollistaa myös muutoksen. Kaiken hyväksyminen ei ole armon välittämistä. Muutokseen rohkaiseminen voi olla suurinta rakkautta.

11 kommenttia:

  1. Herra, armahda tämä nainen, Hän ei tiedä mistä kirjoittaa.
    Homoseksuaalisuus on biologinen seikka, johon kukaan ei voi vaikuttaa. Tätä esiintyy yhtä lailla eläinmaailmassa, esimerkiksi ihmisapinoiden keskuudessa. Asia johon ei itse voi vaikuttaa, ei voi olla synti. Mieti asioita hieman tarkemmin ennen kuin kirjoitat tälläistä. Perustatko kaikki tietosi ja uskomuksesi kirjaan joka on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten, ja jonka kirjoittajaa ei edes varsinaisesti tunneta? Ei sinun kirjoituksiasi voi ottaa todesta.

    Jos homous on synti niin olet varmaan sitä mieltä että ihmisiä saa kivittää hengiltä ja lapsien myyminen jne on oikein? Sairasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Homoseksuaalisuus ei ole biolooginen sekikka tämä on todistettu kaksoskokeilla.

      Poista
    2. Huomata voi, anonyymi 17. elokuuta 2014 20.40, että et tiedä mistä puhut. Homoseksuaalisuus ei ole biologista. Mainitut kaksoskokeet sekä se, että ihmisen genomissa ei ole mitään geeniä, mikä sen aiheuttaisi, todistaa että kyse ei ole biologisesta asiasta. Se, että myös apinat sitä tekevät, ei myöskään puolla asiaa. Koko luomakunta on kadotuksessa ilman Jeesusta. Myöskin puheesi Raamatun kirjoittajasta kertoo, ettet tunne asiaa, sillä Raamattu eli biblia, on kirjasto, kokoelma useita kirjoja, joilla on eri kirjoittajia eli elämänalueilta, kalastajia, laulajia, paimenia ja kuninkaita ja eri aikakausilta (n. 4000 vuoden ajalta), jolloin heillä ei ollut mitään yhteyttä toisiinsa, ja silti nähdään kuinka yhtenäviä kirjoitukset Jumalasta ovat alusta loppuun. Raamatulla ei siis ole kirjoittajaa, vaan kirjoittajia. Kaiken huipuksi Jeesuksella on historiatieteellisesti paljon vakaampi pohja kuin esim. Aleksanteri Suurella olemassaoloon.

      Poista
    3. Kyllä se nyt on niin, että enemmän on todisteita sen puolesta, että kyseessä on biologinen seikka, kuin tätä vastaan. Homoksi synnytään, ei kasveta. Eikä homoudelle voi mitään.

      T. Biologian lehtori

      Poista
  2. Aamen Sini aamen!

    VastaaPoista
  3. Tänään ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja selvittää kuinka uudistaisin uskoanii näin Poriin pari vuotta sitten takaisin muuttaneena. Kukaan kaveri ei ole uskossa, joten aika kova kynnys on lähteä esimerkiksi nuorteniltaan. Helmi kuulosti tosi hyvältä, ja huomasin jopa pari lapsuudentuttua jotka siellä käy. Sitten jo motivoin itseäni että pakko päästä tulemaan, ja päästä lähemmäs Jumalaa. SITTEN löysin tämän kirjoituksen, ja kiitos Herralle että löysinkin, ilmeisesti en ole homppelina tervetullut mukaan.

    Nimim. vähän vaikea olla uskossa homona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä uskallat sinne mennä, mä en oo siellä enää. Minkä ehkä tietäisit, jos olisit tämän vuoden puolella seurannut tilannetta.

      No jos tämä nyt ei ole trolli, niin koitan sen verran selventää sulle ja muille, että kyse ei suinkaan oo siitä, ettei homo olisi tervetullut mukaan. Kyse on siitä, että on monia asioita, joista seurakunnissa sanotaan Raamatun mukaisesti, että ne ei ole hyväksi ihmiselle. Vaikka monilla meistä onkin taipumuksia niihin. Jos luet mun tekstin Kanta homoseksuaalisuuteen niin saat ehkä enemmän kiinni siitä, mistä on kyse. Itse suorastaan toivoisin, että homot tulisi seurakuntiin. Heidän parhaakseen en kuitenkaan vaikenisi siitä, että se elämäntapa rikkoo. Mutta itse ihmisen hyväksyminen on tärkeää.

      http://sinisterministerr.blogspot.fi/2013/01/kanta-homoseksuaalisuuteen.html

      Poista
    2. Ei oo trolli. Ja tuosta aslan-leiristä olis kiva nähdä jotain tieteellistä näyttöä. Se ei ihan riitä että uskoontulleet sanoo että en oo hintti enää. Varmasti itsekin tiedät mitä tarkoitan. Sun pitäis oikeasti jutella jonkun homon kanssa avoimesti, ajatella sitä keskustelua muutenkin kuin uskonnollisesti. Voisit oppia paljon.

      Poista
    3. Anyway, toivon tosi paljon, että vaikka et täysin ymmärtäisikään, mitä yritän sanoa, voisit uskoa, etten tahdo todellakaan tuomita sua, enkä muita, keitä tämä asia koskee henkilökohtaisesti. Mun motiivina on sun paras. Jos haluut jutella, voit laittaa sun s-postin mulle viestinä, en julkaise.

      Luulen muuten, että seksuaalisesta suuntautumisesta on aika vaikee olla muuta näyttöä kuin henkilön oma sana. Vai onko sulla ideoita asiaan?

      Poista
    4. Niin ja se vielä, et yks pointti mitä mä yritän tässä artikkelissa on se, että haluaisin, että seurakunnissa olisi sellainen ilmapiiri, että ihmiset uskaltaisi puhuu näistä asioista. Että uskallettaisiin tulla näiden kanssa seurakuntiin, just nimenomaan omana itsenään. Ettei tarttis jäädä ulkopuolelle tai tukahduttaa tunteitaan.

      Poista
  4. Homoseksuaalisuuden biologiasta ym. http://koti.mbnet.fi/jrambon/SVL50-2013.html

    VastaaPoista