Kuvan teksti: "Seurustelu ilman aikomusta mennä naimisiin on sama, kuin menisi ruokakauppaan ilman rahaa. Joko lähdet pois ilman täyttymystä tai otat jotakin, mikä ei ole sinun."
Tämän kuvan postaaminen somessa herätti mielenkiintoista keskustelua. Itse ymmärsin tekstin hieman provona heittona sellaista elämäntapaa vastaan, joka ottaa seurustelun hyvin kevyesti. Saamastani osittain ei-kovin-ihastuneesta palautteesta kävi ilmi, että seurustelu on mahdollista ottaa myös liian vakavasti. Halusin koota hieman ajatuksia aiheesta. Kiitos kanssani keskustelleille avartavista pointeista.
Missä tilanteessa kannattaa aloittaa seurustelu?
Yleisluontoinen periaate seurusteluun on mielestäni, että sen on tarkoitus selvittää, onko kyseisen ihmisen kanssa hyvä mennä naimisiin vai ei. Tämä on seurakunnissa usein opetettu neuvo ja olen itse kokenut sen hyväksi omassa elämässäni. Ymmärrän tämän niin, että aloittaessa seurustelun on voitava kuvitella, että kyseinen henkilö ehkä saattaisi olla tuleva elämänkumppani. Se millaisia ominaisuuksia on hyvä toisessa etsiä - tai kavahtaa - on pitkä juttu, eikä mahdu tähän.
Jos ollaan sen verran nuoria, että avioliitto ei voi olla ajankohtainen, periaatteen voisi ajatella näin: Toisesta pitää tykätä niin paljon, että vaikka avioliitto ei olisi heti mielessä, mahdollisuus pitkään seurusteluun ainakin.
Jos ikää on niin vähän, että seurustelun vaatima omistautuminen ja toisen huomioiminen ei vielä onnistu, en suosittele seurustelua. Uskallan olla sitä mieltä, että alle 15-vuotiaiden kannattaa useimmiten odottaa. Sitä nuorempien ja monien sitä vanhempienkin kohdalla käy helposti niin, että toisen (yleensä nopeammin kehittyneen tytön, tsori) odotukset ovat paljon suuremmat kuin mitä toinen pystyy antamaan. Tosin tiedän pari onnellista paria, jotka ovat olleet yhdessä 13-vuotiaista asti. Ehdottomien sääntöjen laatiminen voi olla vaikeaa.
Milloin seurustelu otetaan liian kevyesti?
Jos seurustelua aloittaessa ei usko toisessa olevan pysyvää potentiaalia, en suosittele seurustelua. Seurustelu on aina läheinen suhde, jota ei kannata aloittaa kevyesti, vaan harkiten. Monet tietävät omasta kokemuksestaan, että negatiiviset kokemukset saattavat jättää jälkensä. Seurustelu seurustelun vuoksi ei ole hyvä asia. Läheisyydenkaipuu tai yksinäisyyden pelko eivät ole riittäviä syitä parisuhteen aloittamiseen. Eikä se, että muut ovat suhteessa.
Pelimies/nainen -asenne on erityisen huono juttu. Jos toisia sarjahurmaa omaa lyhytaikaista huviaan varten, sydämiä särkyy takuuvarmasti. On kyse sitten egon kasvattamisesta, seksistä tai jostakin muusta. Myös pelaajan oma elämä saa vahinkoa, vaikka hän ei itse sitä heti huomaa. Mitä pitempään on pelannut, sitä vaikeampi on lopettaa. Edes vakavan parisuhteen koittaessa. Nähty on.
Milloin seurustelu on liian vakava juttu?
Sinisterministerin korviin kantautui, että jotkut uskovaiset nuoret ovat ahdistuneet siitä ajatuksesta, että seurustelun tarkoitus on tunnustella mahdollisuutta avioliittoon. He ovat ymmärtäneet asian niin, että seurustelun pitäisi todella johtaa avioliittoon, tai ollaan epäonnistuttu jossakin vaiheessa. Omista ihastumisista ja niiden oikeutuksesta on koettu suurta kipuilua. Tunteista kertominen ja seurusteluun liittyvät päätökset ovat olleet vaikeita, koska pelissä on koettu olevan liian paljon.
En tiedä, miten periaate on heille ilmaistu. Varmasti ei tarkoituksella ahdistusta aiheuttaen. Opettajan voi olla vaikea hahmottaa puheensa vaikutusta osaan kuulijoista.
Mietin, tuleeko ongelmia yleensäkin silloin, jos yleisestä suuntaa-antavasta periaatteesta tulee ehdoton sääntö? Jos seurustelun aloittamisesta tai lopettamisesta tehdään massiivisen isoja asioita, nuorta tai aikuistakin voi varmasti ahdistaa. Seurustelua aloittaessa ei siis suinkaan tarvitse olla varma siitä, että toisen kanssa haluaa mennä naimisiin. Ei läheskään varma. En myöskään suosittele asettamaan sellaisia odotuksia, että seurustelukumppaneita pitäisi olla elämän aikana vain yksi, tuleva puoliso.
Pakit ja seurustelun päättyminen
Haluan rohkaista kertomaan toiselle kiinnostuksestaan. Se ei ole vaarallista, vaikka mahdolliset pakit tietenkin kirpaisevat. Pakkien hyvä puoli on omalla kohdallanikin ollut, että usein väärät kumppaniehdokkaat karsiutuvat jo siinä vaiheessa. Yksipuolisia ihastumisia on meillä kaikilla sinkkuna eläneillä pitkä lista. Niitä ei missään tapauksessa kannata ottaa raskaasti. Ei edes sitä nyt nolottavaa ylistysmuusikkoon kohdistunutta palavaa tunnetta, jonka kestäessä olit varma, että hän on tuleva puolisosi.
Useimmat kokevat jossain vaiheessa seurustelun päättymisen. Seurustelu on tutustumista. Kun sen aloittamisessa on käytetty sopivasti vastuullisuutta ja sen aikana on kunnioitettu toista ja Raamatun parisuhdeperiaatteita, ei sen loppuessakaan tarvitse ajatella suhteen olleen virhe tai epäonnistunut. Siitä voi oppiakin monia asioita. Ja niin myös suhteesta, joka kaduttaa tosissaan jälkeenpäin. Virheisiin riittää armo.
Seurustelun loppuminen, vaikka monta kertaa, on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin päätyminen alttarille väärän ihmisen kanssa. Mitä nuorempia ollaan, sitä kauemmin kannattaa odottaa, että naimisiinmenoa edes suunnitellaan seurustelukumppanin kanssa. Ei kannata liian nopeasti ajatella, että "tämä on varmasti se oikea, koska tunnen niin vahvasti ja se on niin ihana". Tosin tässäkin on poikkeuksia. Joskus tietää nopeasti, mutta väitän, että siihen tarvitaan yleensä jonkun verran ikää. Lue: yli 25 vuotta. Mutta taas ei voi olla ehdoton.
Mikä on sopiva määrä vastuullisuutta? Kun tiedostaa, että seurustelu on kuitenkin suhteellisen vakava juttu, riittää, kun tekee parhaansa. Tulospaineita ei tarvita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti