Suurpetometsästystä

Hämähäkit asunnossani ovat vähän kuin Sith-lordi ja oppipoika: "Always two there are. No more, no less." Siltä niiden esiintyminen ainakin vaikuttaa. Tapoin tänään kaksi kunnon mölliäistä ja kerran aiemminkin ne ilmestyivät pareittain.

Luulin, että olin päässyt kotoisten hämähäkkien kammostani, kun Papua-Uudella-Guinealla asuva kaverini näytti kuvia heidän hämähäkeistään. Mutta ei. Tänään eteistä imuroidessani aloin kiljua, kun seinällä vipelsi iso hämis. Jouduin selittelemään pihalla parhaillaan olleelle vuokraisännälle lapsineen, miksi eteisestä kuului kiljuntaa. Myöhemmin puhuin puhelimessa ja aloin äkkiä ulvoa, kun olkkarissa viiletti samanmoinen. Puhelu jouduttiin keskeyttämään siinä vaiheessa, kun otus oli puoliksi kuollut.

Mitäs siivosin. Selvästi hämikset olivat lähteneet liikkelle sen seurauksena. Toisaalta oli hyvä, että löysin ne, vaikka tappaminen onkin inhottavaa. Olen tehnyt empiiristä tutkimusta aiheesta "Paperiin rutistus vai lehdellä läiskäisy?". Tulos: Paperiin rutistus on ällöö, mutta lehdellä läiskäisy on vielä ällömpää, koska silloin joutuu siivoamaan hämiksen sisuksia seinästä.

Hämähäkkien ilmaantuessa allekirjoittanutta on yritetty lohduttaa sillä, että ne puhdistavat kämppää pölypunkeista. Ei lohduta. Itse asiassa joudun myöntämään olevani vastuussa siitä, että kyseiset hirmuhyönteiset olivat päässeet niin paksuiksi. Niillä on ollut ihan liikaa pölypunkkeja puputettavina. Hämähäkinviljelystä. Ehkä tämä on paras mahdollinen motiivi helposti lykkäämääni imurointiin. Tai robotti-imurin ostoon, tarkemmin ajatellen.