Uutisissa on ollut uskomattoman laaja lasten hyväksikäyttörinki Suomessa. Poliisi on vuoden ajan tutkinut vyyhtiä, jossa alle 16-vuotiaita uhreja on ollut useita satoja. Aikuiset miehet olivat tutustuneet nuoriin netissä valehenkilöllisyyden avulla ja houkutelleet nämä tapaamisiin. "Yhteensä 18 miestä epäillään muun muassa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin."
Lapsen hyväksikäyttö on aikuisen järkyttävä rikos, joka on aina täysin aikuisen vastuulla. Heitän nyt kuitenkin ilmaan ajatuksen, joka hipoo poliittisen korrektiuden rajoja.
Altistaako kulttuurimme seksuaalisten rajojen puute alaikäisiä seksuaaliselle hyväksikäytölle?
Kulttuurimme on jo vuosikymmeniä välittänyt viestiä, jonka mukaan seksuaalisuuden toteuttamisessa ei ole juuri mitään rajoja, lukuunottamatta epämääräistä "kunhan et satuta ketään" -slogania. Tilanne on koko ajan mennyt yhä villimmäksi. Lapset ja nuoret ovat tehokkaita oppijoita. Väitän, että on mahdollista, että seksuaalisten moraalisääntöjen puuttuminen alaikäisen mielessä saattaa hämärtää hänen ymmärrystään sitä, että aikuisen seksiä koskeva ehdotus on täysin sopimaton.
Toisessa uutisessa todetaan:
"45-minuuttia ohjelma kertoi eilen, että nuoret saattavat tarjota seksiä vastineeksi esimerkiksi kalliista vaatteista tai tavaroista. Porras uskoo osan nuorista ajattelevan, ettei heitä käytetä hyväksi, vaan nuoret käyttävät aikuisia ihmisiä hyväkseen."
Tässä puhuu nettipoliisi Marko "Fobba" Forss:
"Nuori voi ajautua hyväksikäytön uhriksi, koska on luonnostaan kiinnostunut seksuaalisuudesta.
– 13-15-vuotiaatkin tajuavat, jos siellä on toisessa
päässä aikuinen, mutta seksuaalisuus vaan herää siinä iässä ja seksiin
liittyvät asiat kiinnostavat, Forss selittää."
Väitän, että en ole kujalla teesini kanssa. On täysin loogista, että jos emme opeta seksuaalisia rajoja, nuorten käsitys omista fyysisistä rajoistaan ja normaalista seksuaalisuudesta häiriintyy pahoin. Varsinkin eläessämme yhteiskunnassa, joka ylitsepursuaa vääristynyttä seksuaalista materiaalia. Luulen, että alaikäisten houkuttelu seksiin tavaran tai uteliaisuuden avulla olisi ollut huomattavasti vaikeampaa 50-luvulla. Haluan vielä korostaa sitä, että hyväksikäyttö on aina täysin aikuisen sairas teko ja aikuinen on siihen syyllinen. Teesini ei myöskään suinkaan koske kaikkea hyväksikäyttöä, vaan edellä käsiteltyjä houkuttelutapauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti