Eksyttiin matkalla kotikirpparille tänään, mutta perillä oli sen arvoista. Mukaan tarttui muun muassa pari Suomen Kuvalehteä 1920-luvun loppupuolelta. Niiden yksinkertaisen aistikas seepiansävyinen grafiikka vetoaa, mutta hauskinta sisältöä ovat mainokset. Niiden kuvista ja teksteistä saa huomata aikojen todella muuttuneen. Toisaalta niistä näkee, miten vähän ajat ovat muuttuneet. Mainosten viesti ja perussisältö ovat ennallaan. Keinot ihmisiin vaikuttamiseen ovat samat, vaikka ilmaisutapa on eri.
Mainokset vetosivat ennen, kuten nykyäänkin, ihmisten tarpeeseen olla kauniita, suosittuja, moderneja, vastakkaiseen sukupuoleen vetoavia, menevää ja trendikästä elämää viettäviä, sopivan painoisia, terveitä. Toki myös käytännöllisyys ja toimivuus olivat ja ovat edelleen päähoukuttimena osassa mainoksista.
Mistäköhän johtuu, että mainosten absurdit väitteet on paljon helpompi bongata vanhoista julkaisuista? Lienee kyse siitä, että niiden ulkomuoto ei enää vetoa meihin, joten näemme niiden läpi. Osaamme myös kuvitella, että teknologia tuskin oli 80 vuotta sitten niin kehittynyttä, että kaikki väitteet voisivat olla tosia. Nyt elämme kuitenkin nykyaikaa, ja kaikki on edistynyttä. Mutta kun niin elettiin silloinkin.
Uskokoon, ken tahtoo
Uskotko, että mies voi vallata naisen sydämen suklaalla? (No, ehkä ainakin väliaikaisesti.) Oliko De Sotossa suurenmoisin kiihtyväisyys autoilun historiassa? Tekikö Vaasan leipä naisista solakoita? Saiko Firestonen renkailla eniten matkaa markalla? Oliko Facil-tabletti varma, halpa ja - sitä ei voi tarpeeksi usein sanoa - ehdottomasti vaaraton laihdutuskeino? Suojeliko Ilona-kauneussaippua arkaa hipiää ja paransi sitä? Paransiko Eta-hermovaha hammas- ja hermosäryn? Poistiko Taky-voide viidessä minuutissa liikanaisen hiuskasvun?
Sinisterministeriä eivät lakkaa ihmetyttämästä nykymainostenkin usein uskomattomat lupaukset. Voide, jolla pysyy ikuisesti nuoren näköisenä? Jogurtti, joka parantaa vatsavaivat? Ripsiväri, joka saa aikaan tekoripset? Deodorantti, jolla saa naisia? Eniten kuitenkin hämmästyttää, että usein ostamme väitteet - ja tuotteen. Varsinaista toiveajattelua. Ja vaikka tuote sattuisi lunastamaan lupaukset, joutuu välillä kysymään, onko se turvallinen.
Huvittaa, miten teatterin aitio 20-luvun lopun mainoksissa selvästi oli the place to be, paikka missä rikkaat, coolit ja kauniit hengailivat. Hyvästä parranajosta oli siis hyötyä teatterissa. Nykykuvastoa olisi joku kuuma klubi. Mitä seuraavaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti